Asmir Kolašinac

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Kolašinac EM-mitalistina Helsingissä 2012.
Kolašinac EM-mitalistina Helsingissä 2012.
Maa: Serbian lippu Serbia
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2012 kuulantyöntö
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Göteborg 2013 kuulantyöntö
Hopeaa Hopeaa Praha 2015 kuulantyöntö

Asmir Kolašinac (serb. Асмир Колашинац, s. 15. lokakuuta 1984 Skopje, Makedonia) on serbialainen kuulantyöntäjä.[1]

Kolašinac sijoittui kuudenneksi Bangkokin universiadeissa 2007. Hän karsiutui loppukilpailusta Pekingin olympialaisissa 2008, Berliinin MM-kilpailuissa 2009 ja Dohan MM-hallikisoissa 2010. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän oli yhdeksäs. Vuonna 2011 hän karsiutui loppukilpailusta sisäratojen EM-kilpailuissa Pariisissa ja oli 11:s Daegun MM-kilpailuissa.[2]

Kolašinac karsiutui loppukilpailusta Istanbulin MM-hallikilpailuissa 2012. Myöhemmin samana vuonna hän sai pronssia Helsingin EM-kilpailuissa tuloksella 20,36. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi tuloksella 20,71. Hän voitti sisäratojen Euroopan-mestaruuden Göteborgissa 2013 tuloksella 20,62. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän oli kymmenes. Sopotin MM-hallikilpailuissa 2014 hän karsiutui loppukilpailusta. Zürichin EM-kilpailuissa 2014 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 20,55. Sisäratojen EM-kilpailuissa Prahassa 2015 hän sijoittui toiseksi tuloksella 20,90.[2] Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän oli seitsemäs[3].

Kolašinac sijoittui viidenneksi Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016. Hän karsiutui loppukilpailusta Rio de Janeiron olympialaisissa 2016, Belgradin sisäratojen EM-kilpailuissa 2017, Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018, Berliinin EM-kilpailuissa 2018 ja sisäratojen EM-kilpailuissa Glasgow'ssa 2019.[2]

Kolašinac on voittanut Serbian-mestaruuden ulkoradoilla 2008, 2010, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2018 sekä sisäradoilla 2013, 2014, 2017, 2018 ja 2019. Euroopan talviheittocupissa hän sijoittui toiseksi 2010 ja 2012. Hän työnsi ulkoratojen ennätyksensä 21,58 Belgradissa 27. heinäkuuta 2015. Hallissa hän on työntänyt Serbian ennätyksen 20,91 Novi Sadissa 14. helmikuuta 2015.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asmir Kolašinac sports-reference.com. Viitattu 28.3.2013. (englanniksi)
  2. a b c d Asmir Kolašinac Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) (englanniksi)
  3. Athletics - Asmir KOLASINAC the-sports.org. Viitattu 25.8.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]