Asilomarin konferenssi
| Asilomarin konferenssi | |
|---|---|
| International Conference on Recombinant DNA Molecules | |
 Yhdysvaltain terveysviraston ohjeistuksia vuodelta 1976 yhdistelmä-DNA:n tutkimiseen. Ohjeistus laadittiin Asilomarin konferenssin yhteenvetolausunnon pohjalta. |
|
| Tyyppi | konferenssi |
| Alkaa | 24. helmikuuta 1975[1] |
| Loppuu | 27. helmikuuta 1975[1] |
| Tapahtumapaikka | Asilomar Conference Grounds |
| Paikkakunta | Pacific Grove, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Osallistujia | noin 150 |
| Järjestäjä | |
Asilomarin konferenssi eli Asilomar II oli nelipäiväinen tieteellinen konferenssi, joka järjestettiin Asilomarin konferenssikeskuksessa Kalifornian Pacific Grovessa helmikuussa 1975. Sen aiheena oli geenitekniikan, erityisesti hiljattain kehitetyn yhdistelmä-DNA-tekniikan, tulevaisuus.[2] Yhdistelmä-DNA:n tutkimus oli edellisvuonna vapaaehtoisesti keskeytetty, koska usean eri eliön geneettisen materiaalin yhdistämistä pidettiin mahdollisena biologisena uhkana, jonka riskejä ei tunnettu. Konferenssissa luotiin perusta geenitekniikan säätelylle ja yhdistelmä-DNA:n turvalliselle käytölle, minkä jälkeen sen tutkimusta jatkettiin näiden suositusten mukaisesti.[3]
Konferenssin järjestivät Paul Berg, David Baltimore, Sydney Brenner, Richard Roblin ja Maxine Singer. Osallistujina oli biotieteilijöiden lisäksi myös asianajajia, journalisteja, kirjailijoita ja median edustajia.[2] Yhteensä osanottajia oli noin 150.[3]
Asilomarin konferenssia pidetään poikkeuksellisena esimerkkinä tieteilijöiden itsesäätelystä ja avoimesta julkisesta keskustelusta. Tieteilijät harvoin oma-aloitteisesti rajoittavat ja säätelevät työtään, mutta asiantuntemusta ja varovaisuutta vaativan yhdistelmä-DNA:n tapauksessa vastuuta ei jätetty poliittisille päättäjille. Huomionarvoista oli myös se, että konferenssissa keskityttiin ensisijaisesti riskeihin, ei niinkään bioeettisiin kysymyksiin.[2]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistelmä-DNA
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistelmä-DNA on keinotekoisesti luotu DNA-molekyyli, joka sisältää monelta organismilta peräisin olevaa perinnöllistä materiaalia. Luotu DNA tavallisesti siirretään isäntäsoluun, esimerkiksi bakteeriin.[4] Muunneltuja bakteereita kasvatetaan, ja niiden jakautuessa myös yhdistelmä-DNA:n määrä lisääntyy. Menetelmää kutsutaan kloonaukseksi, jossa tuotetaan identtisiä kopioita alkuperäisestä DNA-molekyylistä.[5] Yhdistelmä-DNA:lla voidaan tuottaa bakteereissa ihmisen proteiineja, mitä hyödynnetään lääketeollisuudessa, esimerkiksi insuliinin valmistuksessa.[6]
Yhdistelmä-DNA-tekniikkaa koskevassa keskustelussa ovat nousseet esiin erityisesti bioturvallisuuskysymykset, mutta myös sen poliittisia, kultturillisia ja eettisiä vaikutuksia on pohdittu. Tekniikalla voidaan periaatteessa siirtää mikä tahansa geeni mihin tahansa organismiin.[2] Sillä on mahdollista luoda vaarallisia organismeja, esimerkiksi ihmiselle syöpää aiheuttavaa geeniä kantavia suolistobakteereita, jotka väestöön levitessään saattaisivat aiheuttaa suurta ja peruuttamatonta vahinkoa.[5]
Ensimmäiset yhdistelmä-DNA-molekyylit luotiin 1970-luvun alussa, ja yhdistelmä-DNA-tekniikkaa koskeva patenttihakemus jätettiin vuonna 1974.[4] Alkuvaiheessa yhdistelmä-DNA:n tutkimusta, tuotantoa tai käyttöä ei säännelty, eikä sille ollut olemassa erityisiä ohjeita.[3]
Asilomar I ja tutkimuskielto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1975 Asilomarin konferenssia eli Asilomar II:ta edelsi Asilomar I -konferenssi vuonna 1973. Sen järjesti Paul Berg vastauksena geenitekniikan herättämään huoleen. Tapaamiseen kutsuttiin eri tutkimusalojen edustajia. Konferenssi herätti kiinnostusta ja paljon keskustelua bioturvallisuudesta, mutta konkreettisia ratkaisuja ei tehty.[2]
Yhdistelmä-DNA-tekniikan aiheuttaman epävarmuuden takia Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia kokosi myöhemmin samana vuonna kahdeksan tutkijan paneelin pohtimaan sen vaikutuksia. Paneeliin kuuluivat muun muassa Berg, James D. Watson, David Baltimore ja Norton Zinder. He suosittelivat moratoriota eli määräaikaista kieltoa tietyille yhdistelmä-DNA-tutkimuksille, kuten toksigeenien, lääkeresistenssigeenien ja syöpägeenien käytölle. Kiellolla tavoiteltiin lisäaikaa riskien tarkemmalle arvioimiselle. Paneelin laatima virallinen kannanotto, niin sanottu ”Bergin kirje”, julkaistiin tiedelehdissä vuonna 1974. Se sai paljon huomiota ja johti tekniikkaa rajoittavien toimenpiteiden yleistymiseen ympäri maailmaa.[2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konferenssin jälkeen Yhdysvaltain terveysvirasto laati ohjeistuksen yhdistelmä-DNA:n tutkimusta varten. Ohjeen ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1976.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mukherjee, Siddhartha: Geeni: intiimi historia. (The Gene: An Intimate History, 2016) Suomentanut Natasha Vilokkinen. Tampere: Vastapaino, 2019. ISBN 978-951-768-739-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Fredrickson, Donald S.: ”Asilomar and Recombinant DNA: The End of the Beginning”, Biomedical Politics. Washington (DC): National Academies Press, 1991. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.1.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 Mukherjee, 2019: ”Einsteinit rannalla”, s. 243–252.
- 1 2 3 Amsen, Eva: The Legacy of Asilomar JSTOR Daily. 11.6.2025. Viitattu 22.1.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 1972: First Recombinant DNA 26.4.2013. National Human Genome Research Institute. Viitattu 22.1.2026. (englanniksi)
- 1 2 Mukherjee, 2019: ”Rajanylityksiä”, s. 226–228.
- ↑ Mukherjee, 2019: ”Kloonaa tai kuole”, s. 253–268.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rogers, Michael: Biohazard. Alfred A. Knopf, 1977. ISBN 978-0-394-40128-7 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Berg, Paul ym.: Summary statement of the Asilomar conference on recombinant DNA molecules. (Asilomarin konferenssin yhteenvetolausunto) Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 1975, 72. vsk, nro 6, s. 1981–1984. doi:10.1073/pnas.72.6.1981 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)