Arvokonservatismi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Arvokonservatiivi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Konservatismi
Osa artikkelisarjaa
Kristillisdemokratia

Arvokonservatismi on konservatismin suuntaus, joka korostaa yhteisön perinteisiä arvoja ja konservatiivisuutta moraalikysymyksissä.[1] Arvokonservatismin taustalla vaikuttaa protestanttinen yksilötason kristillis-sosiaalinen etiikka, joka määrittelee suhteensa yhteiskunnallisten rakenteiden sijaan lähimmäiseen.[2] Arvokonservatiivinen suuntaus syntyi erityisesti 1960-luvulla osana yleismaailmallista konservatiivista vastareaktiota 1960- ja 1970-lukujen kulttuuriseen murrokseen.[3] Arvokonservatismi on tullut Euroopassa ja Yhdysvalloissa tunnetuksi kristillisestä oikeistosta.[4]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvokonservatiiviseen konsensukseen sisältyy laaja-alainen näkemys kysymyksistä avioliiton määritykseen, abortin saatavuuteen, pornografiaan, kouluopetuksen sisältöön, päihteiden käyttöön ja seksuaaliseen kanssakäymiseen. Perinteisesti Yhdysvalloissa liittovaltion lainsäädäntö on heijastellut näitä näkemyksiä. Laajemmin arvokonservatismi yhdistyy kulttuurikonservatismin tavoitteisiin vapaasta markkinataloudesta ja heikosta keskusvallasta.[3] Arvokonservatiivit ovat hakeneet ohjeensa omien uskonnollisten perinteidensä ilmoituksellisista teksteistä ja perustaneet lainsäädännön niiden ehdottomiin totuusväittämiin.[5] Arvokonservatiivit saattavat uskoa, että yhteiskunta rakentuu hauraalle ihmissuhteiden verkostolle, jota on ylläpidettävä velvollisuuksien, perinteisten arvojen ja vakiintuneiden instituutioiden avulla.[6]lähde tarkemmin?

Vastakkaisen liberaalin, rawlsilaisen näkemyksen mukaan uskonto ja uskoon pohjautuvat arvot ovat uskontokuntien ja uskovien yksityiselämän asioita. Kaiken valtiollisen toiminnan tulisi rawlsilaisen oikeudenmukaisuusteorian mukaan pohjata sekulaareihin, järkiperäisiin tehtävänasetteluihin ja tähdätä ainoastaan hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseen.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvokonservatismin tausta on protestanttisessa kulttuurissa ja etiikassa, joka hyväksyttiin nimenomaan käytännönläheisenä ratkaisuna Yhdysvaltain historiassa 1800-luvulla. Protestanttiseen uskonnollisuuteen liittyi Europpassa ja Yhdysvalloissa yksityistasolta lähtenyt kristillis-sosiaalinen etiikka, jossa ihminen määritteli suhdettaan lähimmäiseen eikä suuriin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Kristillinen etiikka tuli perustaksi vapaaehtoiselle työlle lähimmäisten auttamiseksi ja on pysynyt Yhdysvalloille tyypillisenä. Arvokonservatiivien parista tulivat myös monet orjuuden vastustajat, joita on kutsuttu myös sosiaalisiksi konservatiiveksi.[2]

Yhdysvaltalainen arvokonservatismi perustui ajatukselle keskenään tasa-arvoisista amerikkalaisista, jotka puolustivat moraalisesti staattista arvomaailmaa. Alexis de Tocqueville on todennut amerikkalaisesta arvokonservatismista, että heidän käsityksessä kristinuskon ja vapauden käsitteet mieletään niin läheisesti, että on mahdotonta käsittää toista ilman toista.[8]

1960-luvun kulttuurinen muutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen 1960-luvun kulttuurista mullistusta arvokonservatiiviset kysymyksenasettelut eivät olleet ajankohtaisia, eikä konservatiiveilla ollut varsinaista tarvetta kampanjoida niiden puolesta.[9] 1960-luvulla arvokonservatismi tuli tunnetuksi erityisesti kristillisen uusoikeiston nousussa yhteiskuntakeskustelun ytimeen. Tämä arvokonservatismin muoto oli yksi muoto laajemmasta kulttuurikonservatiivisesta liikehdinnästä. Arvokonservatismi liittyi osaksi uusoikeistoa, jotka olivat uuskonservatiivisen liikkeen vanhoja aktivisteja.[3]

1960-luvulla Yhdysvalloissa koettiin radikaali kulttuurinen repeämä ja tästä lähtien Yhdysvalloissa on käyty kulttuurisotaa amerikkalaisuuden olemuksesta sekä siihen liittyvistä lainsäädännöllisistä ja institutionaalisista järjestelyistä. Perinteisiin moraaliarvoihin uskovat ja vapaata markkinataloutta puolustavat arvokonservatiivit muodostivat yhden puolen arvoliberaaleja ja arvorelativisteja sekä vapaata markkinataloutta kritisoivia, vahvaa sosiaalipoliittista valtiota kannattavia vastaan.[5] Konservatiivisten amerikkalaisten tyytymättömyys kasvoi vuosi vuodelta 1960-luvulla ja 1970-luvuilla tapahtuneessa kulttuurisessa, lainsäädännöllisessä ja sisä- ja ulkopoliittisessa myllerryksessä. Suuressa osassa kansakuntaa koettiin, että oma maa ja amerikkalainen elämäntapa olivat uhattuja.[10]

Yhdysvaltain korkein oikeus kielsi perustuslain nojalla vuosien 1962–1963 Engel v. Vitale-, Abington v. Schempp ja Murray v. Curlett -päätöksissä koulujen aamuhartaudet, rukoushetket ja kaikki Raamatun tekstien koulussa opiskelemiset. Epperson v. Arkansas (1968) kielsi estämästä evoluutioteorian opettamista ja Lemon v. Kurtzman (1971) loi uuden kolmikohtaisen tunnusmerkistön, joka edellytti jokaiselta lailta sekä täysi sekulaaria tulosta että puhtaasti sekulaarista tarkoitusta. Päätös lisäksi kielsi valtiovaltaa ryhtymästä liialliseen keskinäissuhteeseen uskontojen kanssa eikä valtio saanut avustaa tai tukea, suoraan tai välillisesti, mitään tiettyä uskontokuntaa tai uskonnollisuutta.[11]

Griswold v. Connecticut (1965) ja Roe vastaan Wade (1973) puolestaan julistivat ehkäisyn, abortin ja ulkoaviolliset seksisuhteet jokaisen naisen loukkaamattomiksi perustuslaillisiksi oikeuksiksi. Samalla päätökset takasivat pornografisen aineiston levittämisen vapauden. Samoina vuosina kumottiin useimmat kommunistien solutustyötä estämään pyrkineet lait, taattiin rikoksista syytetyille lain suoja, kiellettiin opettajia rankaisemasta huonokäytöksisiä oppilaita ja julistettiin sosiaalietuudet kuuluviksi myös laittomasti maassa oleskeleville siirtolaisille.[11]

Vuoden 1972 Gooding v. Wilson kumosi vielä kaikki lait säädyttömän ja epäjärjestystä aiheuttavan puheen rajoittamiseksi sekä Papachito v. City of Jacksonville lait kerjäämisen, irtolaisuuden ja joutilaisuuden kieltämiseksi. Käänteentekevä oli myös Green v. Connallly (1972), joka antoi liittovaltion verovirastolle oikeuden poistaa konservatiivisilta herätyskristillisiltä uskontokunnilta ja niiden oppilaitoksilta, radioasemilta ja järjestöiltä verovapauden. Presidentti John F. Kennedy määräsi verovirasto IRS:n raportoimaan konservatiivisten järjestöjen toiminnasta. IRS määrättiin raporttien pohjalta toistuviin verotarkastuksiin ja verovapausstatuksen poistamisiin.[12]

Liittovaltion ja korkeimman oikeuden uudistuksia lähtivät vastustamaan ensimmäisinä konservatiiviset herätyskristityt. Varsin pian, kun korkein oikeus oli kieltänyt hartaus- ja rukoushetket ja Raamatun lukemisen kouluissa, he alkoivat kerääntyä protestoimaan kristillisen Amerikan tuhoa sekä yleistä tapainturmelusta sekä kansakunnan moraalista alasajoa ja taantumista. Liikehdinnästä otti vetovastuun Carl McIntiren ACCC, joka järjesti mielenosoituksia sekä Project America -vetoomuksen perustuslain muuttamiseksi. Vetoomus keräsi vuoteen 1964 mennessä lähes kaksi miljoonaa allekirjoitusta.[13]

Kannatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 noin neljännes (25 %) suomalaisista arveli olevansa arvokonservatiiveja. Tuolloin tehdyn kyselyn mukaan 36 prosenttia perussuomalaisten, 36 prosenttia keskustalaisten ja 36 prosenttia kokoomuslaisten kannattajista määrittelivät itsensä arvokonservatismin kannattajiksi. Eniten arvokonservatiiveiksi itseään määritteleviä löytyi näiden suomalaisten puolueiden kannattajista. Arvokonservatiivisuus on yleisempää ikääntyneillä.[14]

Myös Isossa-Britanniassa ikääntyneemmät ovat tavallisesti arvokonservatiiveja. Vuoden 1997 vaaleissa 42 prosenttia 80-vuotiaista äänesti konservatiiveja. Ison-Britannian äänestystuloksista pystytään päättelemään, että arvokonservatismin kannatus kasvaa iän myötä. Nuoret äänestävät arvoliberaaleja, mutta tarkastelemalla vaaleja vuodesta 1964 äänestäjien kanta on muuttunut enemmän arvokonservatiiviseksi iän myötä.[15]

Yhdysvalloissa arvokonservatiivit äänestävät yleensä republikaanista puoluetta, jonka kannattajiin lukeutuu kristillinen oikeisto.[16] Vuonna 2010 tehdyn kyselyn mukaan republikaaneista 18 prosenttia oli erittäin konservatiivisia ja 53 prosenttia konservatiivisia. 43 prosenttia erittäin konservatiivisista republikaanien kannattajista oli vähintään 55-vuotiaita. Ja 42 prosenttia konservatiivisista republikaaneista. 73 prosenttia konservatiivisista republikaaneista oli protestantteja.[17] Yhdysvalloissa arvokonservatiivisen katolilaisuuden kannattaja vastustaa aborttia.[18]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hakusana arvokonservatiivinen teoksessa Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ↑ a b Suvanto 1994, s. 33
  3. ↑ a b c Ruotsila 2018, s. 108.
  4. ↑ Ruotsila 2018, s. 11.
  5. ↑ a b Ruotsila 2018, s. 109.
  6. ↑ Heywood, Andrew: Political Ideologies. An Introduction. Palgrave Macmillan, 2017. ISBN 978-1-137-60604-4. (englanniksi)
  7. ↑ Ruotsila 2018, s. 110.
  8. ↑ Suvanto 1994, s. 34
  9. ↑ Ruotsila 2018, s. 107.
  10. ↑ Ruotsila 2018, s. 115.
  11. ↑ a b Ruotsila 2018, s. 111.
  12. ↑ Ruotsila 2018, s. 112.
  13. ↑ Ruotsila 2018, s. 118.
  14. ↑ Puolueet vasemmisto−oikeisto ja arvoliberaali–konservatiivi -janoilla (PDF) kaks.fi. 29.3.2015. Arkistoitu 17.5.2018. Viitattu 17.05.2018.
  15. ↑ Tilley, James: Do we really become more conservative with age? The Guardian. 3.11.2015. Viitattu 17.05.2018. (englanniksi)
  16. ↑ Hamilo, Marko: Konservatiivilla on erilainen moraali kuin liberaalilla Suomen kuvalehti. 20.3.2011. Viitattu 17.05.2018.
  17. ↑ Saad, Lydia: Conservatives Dominate Republican Party, Skew Older news.gallup.com. 27.11.2010. Viitattu 17.05.2018. (englanniksi)
  18. ↑ Miller, Patricia: Conscience Magazine, Polling/Catholics & Choice Catholics For Choice. 2001. Viitattu 17.05.2018. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arvokonservatismi&oldid=21927995”