Arto Rinne

Arto Rinne (ven. Арто Павлович Ринне, Arto Pavlovitš Rinne) , s. 5. tammikuuta 1966 Petroskoi[1]) on venäjänsuomalainen synnyinkaupungissaan vaikuttanut Karjalan Radion toimittaja sekä folk-muusikko. Koulutukseltaan hän on kielitieteilijä. Hän valmistui Petroskoin valtionyliopistosta vuonna 1990.[1] Nykyisin hän asuu Kouvolassa.[2]
Rinne on sukujuuriltaan suomalainen. Hänen isovanhempansa Uuno ja Saimi Rinne loikkasivat Suomesta Neuvostoliittoon vuonna 1931. Isoisä teloitettiin Stalinin vainoissa ampumalla vuonna 1938.[3] Uunon poika Pauli Rinne (1934–2021), Arto Rinteen isä, oli Petroskoissa tunnettu näyttelijä, ohjaaja ja kulttuurivaikuttaja.[4][5] Rinteen äiti on suomensukuinen komi.[6]
Arto Rinne on soittanut ja laulanut Santtu Karhu & Talvisovat-, Myllärit- ja Sattuma-yhtyeissä. Vuonna 2006 hän teki yhteistyössä Peter Coonin kanssa ensimmäisen soololevynsä. Albumi Kiireen kääntöpuoli ilmestyi vuonna 2007.
Rinteen tytär Eila (s. 19. huhtikuuta 1990) on myös muusikko ja soittanut viulua Sattumassa.
Elokuussa 2021 Arto Rinteeltä julkaistiin Juminkeko-säätiön kustantamana kirja Karjalaan kaikonneita, suomalaisten pakolaisten kohtaloita sukutarinana.[5] Hänen itsensä kääntämä venäjänkielinen laitos ilmestyi vuonna 2022 Petroskoissa nimellä, joka suomeksi kuuluu: Pauli Rinne, näyttämö ja elämä (ven. Паули Ринне, сцена и жизнь)[7]
Suomen itärajan sulkeuduttua Rinne on joutunut kulkemaan Venäjälle kuten Petroskoihin ja Säämäjärven kesäpaikalleen Narvan–Ivangorodin rajanylityspaikan kautta, mikä on haastavaa.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Ринне Арто Павлович avtor.karelia.ru.
- ↑ Rautaesirippu sulkeutuu – kulttuuriyhteistyö elää Öisinajattelija. 30.3.2022. Viitattu 16.3.2024.
- ↑ Itänaapuriin loikanneen isoisän kohtalo selvisi vasta sanomalehden teloituslistasta Yle uutiset. 20.11.2020. Viitattu 24.12.2021.
- ↑ ПАУЛИ РИННЕ kino-teatr.ru.
- 1 2 Books on demand -kirjakauppa: Karjalaan kaikonneita bod.fi. Viitattu 15.8.2021.
- 1 2 Vesalainen, Suvi: Arto Rinne käy Venäjällä ”latautumassa” ja tapaamassa kavereita, vaikka itärajan ylitys on aina koettelemus Yle Musiikki. 27.9.2025. Helsinki: Yle. Viitattu 29.9.2025.
- ↑ Pauli Rinne: Arto Rinteen kirja on julkaistu Petroskoissa Omamedia. 22.12.2022. Viitattu 7.3.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://www.rinne-coon.com/ (Arkistoitu – Internet Archive)