Armas Kemppi
Armas Artturi Kemppi (5. elokuuta 1893 Hamina – 12. lokakuuta 1949 Sysmä)[1] oli suomalainen jääkärieversti.
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kempin vanhemmat olivat kirvesmies Juho Kemppi ja Helena Leiri. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Selma Inkisen kanssa. Kemppi kävi viisi luokkaa Viipurin suomalaista reaalilyseota ja suoritti valtionrautateiden virkamiestutkinnon vuonna 1912 sekä seitsemännen luokan Terijoen yhteiskoulussa vuonna 1923. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuonna 1928.[2][3]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rautatievirkamies Kemppi liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 10. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 28. joulukuuta 1916 ja komennettiin Suomeen toukokuussa 1917.[2][3]
Kohti sisällissotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Suomeen saavuttuaan Kempin tehtäväksi tuli syksystä 1917 lähtien kouluttaa ja järjestää Loviisan suojeluskunta. Sen tehtyään hän toimi Loviisan suojeluskunnassa harjoituspäällikkönä. Sisällissodan puhjettua hän keräsi kouluttamansa suojeluskuntajoukot ja ryhmitti joukkonsa Loviisassa vastarintaan punaisia vastaan, mutta joutui lopulta vetäytymään punaisten voiman tieltä Pernajan saaristossa olevalle Orrengrundin luotsiasemalle. Siellä Kemppi tunsi olonsa tukalaksi ja lähti muutamia miehiä mukanaan pyrkimään valkoiselle rintamalle Sysmään ja onnistuikin yrityksessään, jossa käytettiin reittiä Artjärvi–Mankala–Vuolenkoski ja Heinola. Sysmään Kempin johtamat joukot saapuivat helmikuun puolivälissä, ilmoittautuen sikäläiselle suojeluskuntapäällystölle. Kemppi määrättiin maaliskuun alussa päälliköksi Lusissa olevaan Sysmän 3. komppaniaan, josta myöhemmin muodostettiin Sysmän 1. pataljoonan 3. komppania ja myöhemmin Etelä-Savon rykmentin 10. komppania. Tämän jälkeen Kemppi otti osaa Suomen sisällissotaan Lusissa, toisessa Heinolan valtausyrityksessä ja Hillosensalmella. Sodan loppuvaiheilla hän siirtyi saamansa määräyksen perusteella 30. huhtikuuta 1918 valtionrautateiden palvelukseen.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen Kemppi toimi Loviisan suojeluskunnan paikallispäällikkönä 16. toukokuuta 1918 – 1. huhtikuuta 1919 välisen ajan, jonka jälkeen hänet komennettiin Jääkäriprikaatin miinanheittäjäkomppaniaan nuoremmaksi upseeriksi ja 2. maaliskuuta 1920 alkaen edellä mainitun komppanian päälliköksi. Kemppi siirrettiin 2. kesäkuuta 1920 komppanianpäälliköksi Käkisalmen läänin rykmentin 7. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 13. huhtikuuta 1921 päälliköksi II Polkupyöräpataljoonan 3. komppaniaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Keski-Suomen rykmentin II pataljoonaan, josta hänet siirrettiin edelleen komentajaksi 13. helmikuuta 1930 Karjalan kaartin rykmentin II pataljoonaan. Ylivieskan sotilaspiirin päälliköksi hänet nimitettiin 1. heinäkuuta 1933 ja Pohjan rykmentin aliupseerikoulun johtajaksi 1. heinäkuuta 1934 sekä Keski-Suomen rykmentin I pataljoonan komentajaksi 6. elokuuta 1935.[2][3]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemppi osallistui talvisotaan Jalkaväkirykmentti 21:n komentajana ja johti rykmenttiään Taipaleen taisteluissa. Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin 7. Prikaatin komentajaksi.[3]
Jatkosodan puhjettua hän sai komentoonsa Jalkaväkirykmentti 7, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Tyrjä-Jaakkima-Itä-Kannas akselilla ja asemasotaan Kannaksella. Vuonna 1943 hänet siirrettiin koulutustarkastajaksi Kotijoukkojen esikuntaan, josta hän palasi rintamalle saaden komentoonsa Jalkaväkirykmentti 22:n, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Syvärillä. Vuonna 1944 hänet siirrettiin 20. prikaatin komentajaksi ja hän osallistui taisteluihin Syvärillä ja Viipurissa, jonka hän menetti lähes taisteluitta. Hänet siirrettiin jälleen Kotijoukkojen esikuntaan koulutustarkastajaksi ja hänen tilalleen prikaatin komentajaksi tuli 22. kesäkuuta 1944 kello 19:00 eversti Yrjö Sora[4]. Hän erosi sotien jälkeen vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi valtion asiamieheksi Sysmän verotuslautakuntaan, missä hän palveli kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Kouvolaan.[3]
Kuudennen Armeijakunnan komentaja Aarne Blick esitti 28. elokuuta 1942 Armas Kempille Mannerheim-ristiä, jonka Mannerhein jätti hyväksymättä.[5]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Brantberg, Robert: Sotaupseerit, s. 111–123. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X.
- Hurmerinta, Ilmari ja Viitanen, Jukka: Suomen puolesta, Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, Gummerus: Jyväskylä 2004 ISBN 951-20-6224-0.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Tarkki, Uuno: Taistelu Viipurista 20.6.1944, Gummerus Jyväskylä 1996 ISBN 951-20-4983-X.
- Porvali, Seppo: Eversti Armas Kemppi – sotilaan kujanjuoksu, Revontuli Tampere 2011 ISBN 978-952-5767-36-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
