Armas Pärssinen
Armas Antti Pärssinen (17. huhtikuuta 1888 Sortavalan maalaiskunta – 4. helmikuuta 1951) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli jääkäriaktivisti, joka sai maksaa aktivismistaan vankilatuomiolla Pietarilaisessa vankilassa. Hän osallistui myös Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana Karjalan rintamalla. Myöhemmin hän loi uransa oikeuslaitoksessa.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat kauppias Antti Pärssinen ja Anna Jaatinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sortavalan reaalilyseosta vuonna 1907 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1907-1914 ja suoritti juridis-filosofisen tutkinnon vuonna 1909 ja oikeustutkinnon vuonna 1914 sekä sai varatuomarin arvon vuonna 1919.[1][2]
Jääkäriaktivisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opiskelujen päätyttyä Pärssinen toimi asianajajana Sortavalassa. Pärssinen sai kotikasvatuksenaan perustuslaillisenkasvatuksen ja hänellä oli jo nuorena taipumus politikointiin. Hän liikkuikin jo nuorena piireissä, joissa muun muassa tosissaan suunniteltiin Bobrikoffin surmaamista, jonka sitten Eugen Schauman täytäntöön pani. Hän tutusti jääkäriliikkeeseen kun hänen hyvä ystävänsä Antti Haikonen tutustutti hänet jääkärivärväykseen, jota hän ryhtyikin innolla hoitamaan Karjalassa. Hänen epäonnekseen hänen toimintansa tuli ilmi ja hänet pidätettiin matkallaan Viipurissa 16. toukokuuta 1916. Viipurista hänet siirrettiin heinäkuun alussa Pietariin Špalernajan vankilaan. Špalernajasta hän vapautui muiden kalterijääkärien tavoin Venäjän vallankumouksen pyörteissä.[3]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vankilasta vapauduttuaan Pärssinen matkusti Kemin kautta Ruotsiin ja jatkoi matkaansa Tukholmaan, jossa hän tapasi Rafael Erichin ja vapaaherra A. von Bonsdorffin, joiden kanssa hän matkusti Saksaan.[4] Saksassa hän liittyi vapaaehtoisena sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon huhtikuussa 1917.[3] Pataljoonasta hänet komennettiin kesäkuussa 1917 Saksan meriesikunnan räjäytyskursseille Berliiniin, josta hänet lähetettiin edelleen elokuussa vuonna 1917 Suomeen antamaan opetusta räjähdysaineiden valmistamisessa.[1][2]Tosin kyseistä tehtävää hän ei koskaan suorittanut, koska hän ei saanut toimintaohjeita Saksasta, mutta sen sijaan hän auttoi Sortavalan alueelle saapuvia karanneita Saksalaisia sotavankeja pakenemaan takaisin Saksaan.[5]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pärssinen osallistui sisällissodan aattona suojeluskuntien aseistamiseen ja valmistelutöihin. Sisällissodan aikana hän toimi aluksi vankileirin päällikkönä Sortavalassa ja myöhemmin vartiokomppanian päällikkönä Antreassa. Helmikuun puolivälissä hänet siirrettiin joukkueenjohtajaksi Raudun rintamalle joukkueenjohtaja Karjalan IV pataljoonaan ja myöhemmin Karjalan 1. rykmentin 3. pataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Raudussa, missä hän haavoittui ensin 15. maaliskuuta 1918 ja toistamiseen 30. maaliskuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan päätyttyä Pärssinen palveli Sortavalan alue-esikunnan päällikön apulaisena ja myöhemmin päällikkönä. Hän erosi armeijasta 31. heinäkuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen asianajajana Sortavalassa. Hän toimi vuosina 1918-1919 kuusi kuukautta Sortavalan tuomiokunnan ja vuonna 1931 yhden kuukauden Kurkijoen sekä Salmin tuomiokunnan väliaikaisena tuomarina. Lisäksi hän toimi Sortavalan piirin nimismiehenä vuosina 1918-1919. Seuraavaksi hän siirtyi Rannikkotykistörykmentin sotatuomariksi, jossa tehtävässä hän toimi 1. tammikuuta - 8. marraskuuta 1919 välisen ajan. Sotatuomarin tehtävistä hän siirtyi kutsuntatoimiston sihteeriksi, jossa toimessa hän oli 23. lokakuuta 1923 saakka, jonka jälkeen hän toimi Sortavalan kaupungin virkaa tekevänä pormestarina ja jatkoi pormestarin sijaisuuksia kesäisin aina vuoteen 1930 saakka. Muuten hän toimi vuonna valtion majoitusasiamiehenä ja toimi kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana useilla paikkakunnilla muun muassa Sortavalassa, Ruskealassa, Salmissa, Suojärvellä, Kurkijoella, Parikkalassa ja Repolassa. [1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pärssinen osallistui talvisotaan Sortavalan varuskunnan komendanttina. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komendantiksi 7. Divisioonan esikuntaan. Divisioonan esikunnasta hänet siirrettiin myöhemmin I Armeijakunnan sotavankileirin päälliköksi, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1942 saakka. Sotavankileiriltä hänet siirrettiin hetkeksi joukkueenjohtajaksi 7. Sotapoliisikomppaniaan, josta hänet siirrettiin edelleen toimistoupseeriksi Sotavankileiri 5:een ja edelleen Sotavankileiri 51:een. Vuonna 1942 hänet vapautettiin aseellisesta palveluksesta ja sen jälkeen hän työskenteli asianajotoimisto Bromssin palveluksessa Joensuussa. Vuonna 1945 hän toimi Joensuun kenttäoikeuden puheenjohtajana. Hänet haudattiin Joensuuhun.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Auer, Into: Kalterijääkärit III, WSOY: Porvoo 1935.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.