Arkkitehdit NRT

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauppakeskus Bepop:in sisätilojen yksityiskohtia.

Arkkitehdit NRT Oy (entinen Arkkitehtitoimisto Nurmela, Raimoranta, Tasa Oy) on suomalainen arkkitehtitoimisto. Se on suunnitellut kaksi Europa Nostran palkintoa saanutta peruskorjausta, Tapiolan uimahallin (2006) ja Helsingin yliopiston Porthanian peruskorjaukset.[1]

NRT palkittiin vuonna 2006 Helsingin rakennuslautakunnan Rakentamisen Ruusulla. Perustelujen mukaan toimisto edusti tuolloin sekä ulkoiselta arkkitehtuuriltaan että tilaratkaisuiltaan uusia, rohkeita ideoita ja toimi paitsi kerrostalosuunnittelun edelläkävijänä, myös vaativien korjaushankkeiden taitajana alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen.[2]

Töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita toimiston palkittuja suunnittelukohteita ovat yleisen arkkitehtikilpailun voittaneeseen ehdotukseen perustuva Paavo Nurmen stadionin katsomo (1989),[1] vuoden betonirakenteeksi 1998 valittu Tennispalatsin peruskorjaus[3] ja vuoden teräsrakenteeksi 2003 valittu omakotitalo Moby Dick.[4] Arkkitehdit NRT on suunnitellut myös Porissa sijaitsevan kauppakeskus Bepop:in, joka oli vuonna 1989 valmistuneiden rakennusten edustaja Arkkitehtitoimistojen liiton eri puolilla Eurooppaa kiertäneessä juhlanäyttelyssä vuonna 2008.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1993–2006 toimiston nimi oli Arkkitehtitoimisto Nurmela, Raimoranta, Tasa Oy ja sitä ennen vuodesta 1979 lähtien saman niminen avoin yhtiö. Yrityksen perustivat arkkitehdit Matti Nurmela (1946–2012), Kari Raimoranta (s. 1945) ja Jyrki Tasa (s. 1944).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Toimistoreferenssi (PDF) Arkkitehdit NRT Oy. Viitattu 1.6.2012.
  2. Jääskeläinen, Lauri ym.: Rakentamisen Ruusu 1995–2006, s. 135. Helsinki: Helsingin kaupungin rakennuslautakunta, 2008. ISBN 978-952-223-051-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 30.7.2022).
  3. Aiemmat kilpailut: Vuoden betonirakenne on valittu vuodesta 1970 lähtien Betoniteollisuus ry. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 12.7.2012.
  4. Teräsrakennepalkinnot 1980-2011 Teräsrakenneyhdistys. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 12.7.2012.
  5. ATL:n ”20 vuotta suomalaista arkkitehtuuria” -näyttely esillä Bratislavassa Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry. Viitattu 1.6.2014.
Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.