Queenslandinaraukaria
| Queenslandinaraukaria | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Paljassiemeniset Pinophyta |
| Lahko: | Cupressales |
| Heimo: | Araukariakasvit Araucariaceae |
| Suku: | Araukariat Araucaria |
| Sektio: | Bunya |
| Laji: | bidwillii |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
|
|
|
Queenslandinaraukaria (Araucaria bidwillii) on araukariakasvien heimon araukarioiden sukuun kuuluva havupuulaji.[4] Se on itäisessä Australiassa tavattava ainavihanta puu. Lajin tyypillisiä piirteitä ovat vanhemmiten kupumainen latvus, jäykät pitkäsuippuisen kapeat lehdet sekä erittäin suuret kokonaisina karisevat kävyt.[2]
Monet australialaisen puulajin lähimmistä nykyisistä ja esihistoriallisista sukulaisista ovat kotoisin Etelä-Amerikasta. Puiden ei kuitenkaan uskota koskaan ylittäneen valtameriä; samantyyppisiä araukarioita on kasvanut laajalti eteläisillä maa-alueilla jo jurakaudella ennen kuin mannerliikunnot erottivat nykyiset mantereet toisistaan.[5][6][7]
Queenslandinaraukaria tuottaa suuria syötäviä siemeniä, joilla on perinteisesti ollut tärkeä sija alueen alkuperäiskansojen kulttuurissa. Nykyisin lajin siemeniä käytetään osana australialaista bushfood-keittiötä. Puu on myös suosittu koristekasvi lämpimän ilmaston alueilla.[2]
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukaria on suurehko ainavihanta puu. Se voi tulla noin 45 metriä korkeaksi ja rungon rinnankorkeusläpimitaltaan noin 1,75 metriä paksuksi.[2]
Toisin kuin muilla araukarioiden suvun lajeilla, queenslandinaraukarian, chilenaraukarian (Araucaria araucana) ja parananaraukarian (A. angustifolia) varhais- ja myöhäislehdet ovat yhdennäköisiä, käpyjen peitinsuomut paksuja ja siementaimien varret meheviä. Toisin kuin chilenaraukarialla ja parananaraukarialla, queenslandinaraukarian käpysuomulla on kaksi puutunutta lenninsiipeä, ja siemenet lopulta karisevat irti käpysuomuista.[8]
Varsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukarian runko on tavallisesti suora ja pysty. Rungon kuori on tavallisimmin 7,5–10 senttimetriä paksua, mutta saattaa tulla jopa 30 senttimetriä paksuksi.[2] Pinnalta harmahtava tai musta kuori halkeilee suomumaisina levyinä ja kuoriutuu ohuina liuskoina paljastaen sisemmän kuoren oranssin tai punertavan värin.[2][9] Rungolla ja oksilla usein valuva pihka on aluksi kirkasta ja tulee vanhetessaan valkoiseksi tai harmaaksi.[2]
Puun latvus voi olla kartiomainen tai erityisesti vanhoilla puilla kupumainen ja alaosastaan harsu.[2][9] Puun kasvaessa kehittyvät primääriset oksat muodostavat 10–16 oksan valekiehkuroita.[2] Primääriset oksat karsiutuvat suhteellisen varhain, ja vanhalla puulla niitä on enää vain latvan tuntumassa alempien oksien karistua ja korvauduttua jälkisilmuista kehittyneillä sekundäärisillä oksilla.[2] Enimmillään noin seitsemän metriä pitkiksi kasvavat oksat voivat olla siirottavia, kohenevia tai alaskaartuvia.[2]
Pitkässä oksassa on haaroja tavallisesti jäljellä vain kärjessä tyvenpuoleisten haarojen karistua. Noin 60 senttimetriä pitkiksi ja lehtineen neljä senttimetriä leveiksi kasvavat oksanhaarat voivat olla siirottavia tai riippuvia.[2]
Lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtien muoto vaihtelee neulasmaisesta suikeaan. Lehtiasento on kierteinen ja toisinaan kaksirivisen vuorottainen.[2] Lehdet voivat siirottaa tai asettua limittäisen rangan myötäisesti.[2] Pystyissä versoissa lehdet ovat tavallisesti kapean kolmiomaisia tai neulasmaisia, kun taas vaakasuuntaisissa versoissa lehtien muoto vaihtelee kolmiomaisesta suikeaan; vaakasuuntaisen verson lehdet ovat yhdestä viiteen senttimetriä pitkiä ja 3–15 millimetriä leveitä.[2] Jäykän ja nahkeapintaisen lehden kärki on pitkäsuippuinen ja toisinaan piikkikärkinen.[2][9] Silposuonisessa lehdessä kulkee lukuisia ohuita suonia rinnakkain.[9] Ilmaraot asettuvat 35–80 epäsäännölliseen ja katkonaiseen riviin lehden kummallekin pinnalle,[2] mutta muodostavat näkyviä juovia ainoastaan lehden alapinnalle.[9]
Kukinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukaria on yksikotinen, joten samaan puuhun kehittyy sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot kehittyvät hankasilmuista.[2] Hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat kahdesta kuuteen kukinnon ryppäissä. Hedekäpy on kapean lieriömäinen, 6–15 senttimetriä pitkä ja 8–15 millimetriä leveä. Aluksi pysty hedekäpy tulee kehittyessään alaskaartuvaksi tai riippuvaksi.[2] Hedekäpy koostuu kapean rangan ympärille asettuvista kiinnikasvaneista hedelehdistä. Hedelehden kapea perä on noin kolme millimetriä pitkä. Sen kaartuva lapa on muodoltaan vinoneliömäinen ja noin kolme millimetriä pitkä sekä kaksi millimetriä leveä. Hedelehteen kiinnittyy kahdeksasta kymmeneen tasasoukkaa siitepölylokeroa.[2]
Emikukinnot eli kävyt ovat pystyjä ja lyhytperäisiä.[2] Kävyn muoto vaihtelee pallomaisesta hieman munanmuotoiseen. Käpy on yleensä 20–30 senttimetriä pitkä ja 20–25 senttimetriä leveä.[2] Peitinsuomuista muodostuneet käpysuomut ovat muodoltaan kiilamaisia tai kulmikkaan vastapuikeita, 10–12 senttimetriä pitkiä ja 10–15 senttimetriä leveitä. Käpysuomun paksuuntunut apofyysi eli kävyn ulkopinnalla näkyvä kärkiosa muodostaa kölillisen vinoneliömäisen pinnan, josta kärki erottuu kapeana 10–15 millimetriä pitkänä piikkinä.[2] Pienet emisuomut ovat siemeniä kapeampia.[2] Kypsänäkin vihreä käpy karisee tavallisesti puusta kokonaisena ja hajoaa vasta maassa.[2]
Käpysuomun ympäröimät siemenet ovat hieman litistyneen kiilamaisen munanmuotoisia, neljästä viiteen senttimetriä pitkiä ja 2,5–3 senttimetriä leveitä.[2] Sileäpintaiset siivettömät siemenet ovat kypsänä kiiltävän ruskeita.[2][9]
-
Rungon kuori halkeilee levyiksi. -
Lehdet ovat yleensä kolmiomaisia tai suikeita. -
Suuret keltaiset hedekävyt ovat riippuvia. -
Suuret vihreät kävyt karisevat yleensä kokonaisina siemenineen.
.jpg)
Elinkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukaria lisääntyy tavallisesti suvullisesti siemenistä. Araukariat ovat tuulipölytteisiä, mutta niillä ei ole havupuille tyypillistä pölytyspisaraa, vaan siitepölyhiukkaset laskeutuvat kävyn peitinsuomun tai emisuomun pinnalle ja itävät siinä. Queenslandinaraukarian siitepölyhiukkasen siiteputki työntyy itäessään kävyn suomujen pinnan päällysketon alle ja kasvaa lyhyen matkaa sen suojassa matkalla kohti emisuomun tyven siemenaiheen siitereikää.[10] Kävyn siemenet kypsyvät kolmantena vuonna pölytyksen jälkeen.[9] Siemenet säilyvät kävyssä kunnes käpy karisee puusta ja hajoaa. Siemenet voivat levitä veden mukana, mutta niitä levittävät myös eläimet.[1]
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukaria on araukariakasvien heimon (Araucariaceae) araukarioiden sukuun (Araucaria) sukuun kuuluva havupuulaji. Araukarioiden suvun sisällä laji on luokiteltu omaan sektioonsa Bunya.[8] Molekyylibiologisten genetiikan tutkimusten mukaan sen lähimpiä nykyisin eläviä sukulaislajeja ovat araukarioiden suvun sektion Intermedia muodostava papuanaraukaria (Araucaria hunsteinii) sekä sektion Araucaria muodostavat chilenaraukaria ja parananaraukaria.[6][7]
Sektioon Bunya luokitellaan nykyisen queenslandinaraukarian lisäksi myös jurakautisesta Etelä-Amerikasta tunnettu esihistoriallinen laji Araucaria mirabilis, joka on nykyisin elävän lajin kanssa huomattavan yhdennäköinen. Näiden kahden lajin kävyt eroavat rakenteellisesti muista araukarioista käpysuomujen muodon ja kaksinkertaisen johtojänteen sekä siemenaiheen kannan rakenteen puolesta.[5]
Monet ainoastaan Australiassa kasvavan queenslandinaraukarian lähimmistä nykyisistä ja esihistoriallisista sukulaislajeista ovat kotoisin Etelä-Amerikasta. Puiden ei kuitenkaan uskota koskaan ylittäneen valtameriä; samantyyppisiä araukarioita on kasvanut laajalti eteläisillä maa-alueilla jo jurakaudella ennen kuin mannerliikunnot erottivat nykyiset mantereet toisistaan.[5][7]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukariaa esiintyy luonnonvaraisena ainoastaan itäisen Australian Queenslandin osavaltiossa noin 11 000 neliökilometrin laajuisella alueella.[1] Sen levinneisyysalue jakaantuu kahteen toisistaan eristyneeseen osaan, joita erottaa noin tuhannen kilometrin välimatka.[1][2] Eteläisessä Queenslandissa queenslandinaraukariaa esiintyy Blackall Rangen ja Bunya Mountainsin vuoristoalueilla, Brisbanejoen ja Maryjoen laaksoissa sekä Yarramanin ja Blackbuttin pikkukaupunkien ympäristössä.[2] Pohjoisessa Queenslandissa lajia esiintyy hyvin suppealla alueella Mount Lewis -vuoren ja Cannabullen Falls -vesiputouksen ympäristössä.[1][2]
Elinympäristö ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_in_habitat,_Bunya_Mountains_NP,_Queensland_1.jpg)
Queenslandinaraukaria on trooppisten ja subtrooppisten metsien puu. Sen kasvupaikat sijaitsevat 150 – 1 000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella.[2] Queenslandinaraukarian levinneisyysalueen eteläosissa vuotuinen sadanta on 1 100 – 1 400 millimetriä, josta suurin osa sataa eteläisen pallonpuoliskon kesän sadekauden aikana. Levinneisyysalueen pohjoisosissa 1 500 – 2 000 millimetrin vuotuinen sadanta jakaantuu tasaisemmin ympäri vuotta.[1] Queenslandinaraukarian kasvupaikkojen maaperä on usein basalttipitoinen.[1][2]
Queenslandinaraukariaa esiintyy tyypillisesti kostean ainavihannan sademetsän ja kuivemman osittain kausivihannan kasvillisuuden vaihettumisvyöhykkeellä.[1] Metsä on seudulla luonnostaan pirstaleista; metsäalueita erottavat toisistaan selvärajaiset savanni- ja ruohostoalueet.[1] Queenslandinaraukaria kasvaa latvuskerroksen yläpuolelle nousevaksi ylispuuksi.[1][2] Sitä esiintyy tyypillisesti sekametsissä, joiden valtalajeja ovat koppisiemeniset puut eli lehtipuut, kuten Argyrodendron actinophyllum, Drypetes australasica ja viikunat (Ficus). Toisinaan samoilla paikoilla kasvaa myös toinen saman suvun havupuu australianaraukaria (Araucaria cunninghamii).[2]
Queenslandinaraukarialla on yleensä runsaampi siemenvuosi keskimäärin kolmen vuoden välein.[1] Siemenet leviävät suurten kokonaisena karisevien käpyjen vieriessä ja kelluessa vedessä, mutta niitä levittävät myös eläimet, kuten pussikiipijöihin kuuluva koirakusu (Trichosurus caninus).[1]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt queenslandinaraukarian lajina elinvoimaiseksi. Lajin esiintymisalue on kuitenkin suhteellisen suppea ja pirstoutunut, ja suurten vanhojen puiden lukumäärä on pitkään ollut laskussa. Eristyneeseen ja geneettisesti ainutlaatuiseen pohjoiseen populaatioon kuuluu vain noin sata lisääntymiskypsää puuta.[1] Levinneisyysalue oli huomattavasti laajempi ennen kuin eurooppalaiset saapuivat Australiaan ja aloittivat metsien laajamittaiset hakkuut.[2]
Suurin osa queenslandinaraukarian kasvupaikoista sijaitsee suojelluilla alueilla. Näistä suojelualueista Bunya Mountainsin kansallispuisto on perustettu jo vuonna 1908.[1]
Merkitys ihmiselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Queenslandinaraukariaa on käytetty talouspuuna, koristepuuna ja ravintokasvina. Lajilla ja sen syötävillä siemenillä on ollut perinteisesti suuri merkitys puun elinalueen alkuperäiskansoille.[1][2]
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukarialla on perinteisesti ollut kulttuurillista merkitystä elinalueensa alkuperäiskansoille. Puita on toisinaan pidetty pyhinä. Hyvinä siemenvuosina järjestettiin perinteisesti suuria sadonkorjuujuhlia. Puun suuria siemeniä kerätään edelleen ruoaksi; ne ovat nykyään osa australialaista bushfood-keittiötä.[2]
Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Queenslandinaraukariaa on käytetty talouspuuna. Sen kevyt puuaines on helposti työstettävää, ja sitä on käytetty puulattioiden, vanerin ja huonekalujen valmistukseen. Nykyisin suurin osa jäljellä olevista puista on kuitenkin suojeltu. Queenslandinaraukaria on lämpimän ilmaston alueilla suosittu koristepuu, jota kasvatetaan nykyisin laajalti kaukanakin lajin luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella muun muassa Aasiassa, Etelä-Euroopassa ja Uudessa-Seelannissa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 192–193, 200–201. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Thomas, P.: Araucaria bidwillii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.3.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 200–201
- ↑ Earle, Cristopher J.: Araucaria bidwillii The Gymnosperm Database. 24.10.2020. Viitattu 20.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Queenslandinaraukaria – Araucaria bidwillii Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.3.2021.
- ↑ a b c Stockey, Ruth A.: Mesozoic Araucariaceae : Morphology and Systematic Relationships. Journal of Plant Research, 1994, 107. vsk, s. 493–502. The Botanical Society of Japan. doi:10.1007/BF02344070. (englanniksi)
- ↑ a b Escapa, Ignacio H. ja Catalano, Santiago A.: Phylogenetic analysis of Araucariaceae: integrating molecules, morphology, and fossils. International Journal of Plant Science, 2013, 174. vsk, nro 8, s. 1153–1170. University of Chicago Press. doi:10.1086/672369. (englanniksi)
- ↑ a b c Setoguchi, H; Asakawa Osawa, T.; Pintaud, J. C.; Jaffré, T. ja Veillon J. M.: Phylogenetic relationships within Araucariaceae based on rbcL gene sequences. American Journal of Botany, 1998, 85. vsk, nro 11, s. 1507–1516. Botanical Society of America. doi:10.2307/2446478. (englanniksi)
- ↑ a b Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 192–193 (Key to the sections of Araucaria)
- ↑ a b c d e f g Fu, Liguo; Li, Nan ja Mill, Robert R.: Araucaria bidwillii Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 20.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Haines, R. J.; Prakash, N. ja Nikles D. G.: Pollination in Araucaria Juss.. Australian Journal of Botany, 1984, 32. vsk, nro 6, s. 583–594. CSIRO Publishing. doi:10.1071/BT9840583. (englanniksi)
|