Aratos Sikyonlainen
| Aratos Sikyonlainen | |
|---|---|
| Ἄρατος ὁ Σικυώνιος | |
 Aratos Sikyonlainen kuviteltuna teoksessa Promptuarium iconum insigniorum, 1553. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 271 eaa. Sikyon |
| Kuollut | 213 eaa. |
| Ammatti | valtiomies, sotapäällikkö |
Aratos Sikyonlainen (m.kreik. Ἄρατος ὁ Σικυώνιος, Aratos ho Sikyōnios, lat. Aratus Sicyonius; 271–213 eaa.) oli antiikin kreikkalainen valtiomies ja sotapäällikkö, joka oli kotoisin Sikyonista. Hän omisti elämänsä – kuten myöhemmin Filopoimen ja Lykortas – pyrkimykselle yhdistää Kreikan valtiot ja tällä tavalla turvata kansallinen itsenäisyys, jota Makedonia ja Rooma uhkasivat.[1][2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta ja nousu Akhaian liiton johtoon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aratos oli Kleiniaan poika ja syntyi Sikyonissa vuonna 271 eaa. Hänen isänsä murhasi Abantidas, mutta Aratoksen onnistui pelastua sukunsa joukkomurhalta hänen setänsä lesken, Soso-nimisen naisen, avulla. Tämä vei hänet Argokseen, missä hän kasvoi aikuiseksi. Tultuaan 20 vuoden ikään hän onnistui ottamaan haltuunsa kotikaupunkinsa argoslaisten avustuksella ja syrjäytti vallananastaja Nikokleen ilman verenvuodatusta vuonna 251 eaa.[1][3]
Aratoksen vaikutuksesta Sikyon liittyi nyt Akhaian liittoon, ja hän itse matkusti Egyptiin hankkiakseen Ptolemaios II:n tuen – tässä hän myös onnistui. Aratos valittiin liiton strategokseksi vuonna 245 eaa. ja uudelleen vuonna 243 eaa. Jälkimmäisenä vuonna hän valtasi Korintin akropoliin Akrokorintin makedonialaiselta varuskunnalta ja sai korinttilaiset liittymään liittoon. Suurelta osin hänen ansiostaan myös Argos, Epidauros, Kleonai, Megalopolis, Megara ja Troizen liittyivät pian mukaan.[1][2]
Suunnilleen samoihin aikoihin Aitoliasta Peloponnesokselle tehty ryöstöretki pysäytettiin Pellenessä, missä Aratoksen joukot yllättivät kaupunkia ryöstelemässä olevat aitolialaiset ja surmasivat heistä 700.[1][4] Juuri siinä vaiheessa, kun liiton asema näytti vakiintuneelta, kylvettiin kuitenkin sen tuhon siemenet. Se, että Kreikan hajanaiset voimat näyttivät ensimmäisen kerran yhdistyvän, herätti Aitolian ja Spartan kuninkaan Kleomenes III:n kateuden, eikä jälkimmäinen tarvinnut suurta yllykettä sodan aloittamiselle.[1][2]
Kleomeneen sota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seurannutta sotaa kutsutaan Kleomeneen sodaksi. Pelastaakseen liiton tästä uhasta Aratos hankki liittolaisekseen Makedonian Antigonos III:n – tosin sillä ehdolla, että Korintti myöhemmin luovutettaisiin. Ptolemaios liittyi odotetusti Kleomeneen puolelle, ja lyhyessä ajassa akhaialaiset kärsivät raskaita tappioita Lykaionvuorella ja Megalopoliissa sekä Hekatombaionissa lähellä Dymeä. Tämän seurauksena Aratos menetti kansan luottamuksen ja hänen toimintaansa arvosteltiin julkisesti. Sparta nousi nyt liittokunnan johtoon ja pystyi määräämään koko Kreikan suunnasta: Argos, Epidauros, Korintti, Pellene, Troizen, Feneos, Fleius, Hermione ja Kafyai liittyivät Spartan johtamaan liittokuntaan, jossa akhaialaiset pystyivät pitämään hallussaan vain Akrokorintin.[1][2]
Nyt oli välttämätöntä kutsua Antigonos lupaamansa avun kanssa. Koska aitolialaiset eivät sallineet hänen joukkojensa kulkea alueensa läpi, hän kuljetti armeijansa laivoilla ja purjehti Euboian kautta, nousten maihin lähellä Korintin kannasta juuri silloin, kun Kleomenes oli piirittämässä Sikyonia.[1][5] Kleomenes keskeytti heti piirityksen ja kiirehti puolustamaan Korinttia, mutta kun hän oli sidottu taisteluun siellä, Aratos onnistui mestarillisella poliittisella siirrolla saamaan Argoksen joukot puolelleen ja saartamaan spartalaisen varuskunnan. Kleomenes riensi Argokseen, jättäen Korintin Antigonoksen käsiin, mutta saapui liian myöhään ryhtyäkseen tehokkaisiin toimiin Aratosta vastaan. Koska Antigonos uhkasi hänen selustaansa, hän vetäytyi Mantineiaan ja sieltä kotimaahansa.[1][2]
Sillä välin Antigonos valittiin Aratoksen vaikutuksesta Akhaian liiton strategokseksi, ja hän asettui talveksi Korinttiin ja Sikyoniin. Nyt oli varsin kyseenalaista, missä määrin Aratoksen elämän suuri päämäärä eli kaikkien kreikkalaisten yhdistäminen yhdeksi kreikkalaiseksi kansaksi voisi enää toteutua, sillä tämän jälkeen Kreikan valtioiden väliset suhteet olivat Makedonian kuninkaan armoilla.[1][2]
Antigonoksen toiminta, jossa Aratos näyttäisi olleen mukana enää vain neuvonantajana, huipentui suureen Sellasian taisteluun vuonna 222 eaa. Siinä Spartan valta kukistettiin lopullisesti. Antigonosta seurasi Makedonian valtaistuimella Filippos V vuonna 221 eaa., ja hänen politiikkanaan seuraavien kahden vuoden ajan (221–219 eaa.) oli saada akhaialaiset tuntemaan riippuvuutensa hänestä.[1][2]
Tämä ajanjakso kului Aitoliasta tehtyihin hyökkäyksiin, Aratoksen epäonnistuneeseen vastarintaan ja sen seurauksena käytyyn oikeudenkäyntiin. Aitolialaiset valtasivat Megalopoliin lähellä sijainneen Klarionin linnoituksen ja tekivät sieltä ryöstöretkiä, kunnes liiton strategos Timoksenos valtasi sen takaisin ja karkotti varuskunnan.[1][6]
Toinen liittolaissota eli Aitolian sota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Aratoksen virkakausi oli päättymässä, Aitoliasta tulleet strategokset Dorimakhos ja Skopas hyökkäsivät Faraihin ja Patraihin ja laajensivat tuhotöitään Messenian rajalle saakka toivoen, ettei heitä vastaan ryhdyttäisi toimiin ennen kuin seuraavan vuoden komentaja oli valittu. Estääkseen tämän Aratos aloitti virkakautensa viisi päivää etuajassa ja määräsi liiton joukot kokoontumaan Megalopoliissa.[1][2] Seurannut sota tunnetaan toisena liittolaissotana tai Aitolian sotana.
Kun aitolialaiset näkivät Aratoksen ylivoiman, he valmistautuivat poistumaan alueelta, mutta Aratos katsoi tavoitteensa jo täyttyneen ja hajotti suurimman osan armeijastaan, marssien noin 4 000 miehen kanssa Patraihin. Aitolialaiset kuitenkin kääntyivät takaa-ajoon ja leiriytyivät Methydrioniin, jolloin Aratos siirtyi Kafyaihin. Siellä käytiin taistelu, joka alkoi ratsuväen kahakasta strategisesti tärkeästä korkeasta maastonkohdasta, mutta päättyi Aratoksen täydelliseen tappioon, ja hänen armeijansa kärsi miltei täydellisen tuhon.[1][2]
Aitolialaiset marssivat kotiin voitonriemuisina, ja Aratos kutsuttiin takaisin vastaamaan oikeudessa useista syytteistä: hän oli ottanut komennon ennen laillista aikaansa, hajottanut joukkonsa, valinnut taistelupaikan ja -ajan taitamattomasti sekä toiminut huolimattomasti itse taistelussa. Hänet kuitenkin vapautettiin, ei siksi että syytteet olisivat olleet perättömiä, vaan hänen aiempien ansioidensa vuoksi.[1][2]
Tämän jälkeen aitolialaiset jatkoivat hyökkäyksiään, eikä Aratos kyennyt tehokkaasti torjumaan heitä, kunnes lopulta Filippos ryhtyi liittolaisarmeijan komentajaksi. Aratoksen elämän kuusi viimeistä vuotta olivat pitkälti juonittelujen aikaa, jolloin hänen vaikutusvaltansa kuninkaan hovissa vaihteli suuresti. Aluksi hänet syrjäytettiin kokonaan, mikä ei ole yllättävää, sillä hänen tavoitteenaan oli yhdistää Kreikka itsenäiseksi kansaksi, kun taas Filippos halusi yhdistää sen alaisuuteensa.[1][2]
Vuonna 218 eaa. Aratos näyttää kuitenkin palauttaneen asemansa paljastamalla vastustajiensa petoksen, ja hänen vaikutuksensa näkyi voittona, joka saavutettiin Aitolian, Eliin ja Spartan yhdistyneitä joukkoja vastaan. Vuonna 217 eaa. Aratos valittiin seitsemännentoista kerran strategokseksi, ja liittoon kuuluneiden valtioiden turvallisuus näytti turvatulta. Kuitenkin Aratoksen ja Filippoksen päämäärät ja ajatusmaailmat erosivat toisistaan niin suuresti, että heidän välilleen ei voinut syntyä pysyvää yhteistyötä sen jälkeen, kun heidän välittömät sotilaalliset tavoitteensa oli saavutettu. Plutarkhoksen kertoma tarina Aratoksen neuvoista Filippokselle Ithomen varustamisesta antaa todennäköisesti hyvän kuvan näiden kahden miehen ajattelutavan eroista.[1][2]
Kuolema ja jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aratos kuoli vuonna 213 eaa., sekä Plutarkhoksen että Polybioksen mukaan myrkytettynä Filippoksen käskystä.[1][7] Hänen maanmiehensä osoittivat hänelle kunnioitusta kuin jumalalle ja perustivat hänen kunniakseen vuosittaiset Arateia-juhlat.[1][2]
On arvioitu, että Aratoksen suuruus perustui hänen horjumattomaan omistautumiseensa jalolle tavoitteelle – kreikkalaisten yhdistämiselle yhdeksi kansaksi – sekä hänen taitoonsa navigoida ympärillään riehuvassa myrskyssä. Hän pysyi uskollisena päämäärälleen loppuun saakka, vaikka toisenlainen toiminta olisi tuonut hänelle henkilökohtaisia etuja.[1]
Sotapäällikkönä Aratos ei menestynyt avoimessa taistelussa, mutta hän oli taitava strategisessa juonittelussa, joka vaati laskelmointia ja oveluutta. Hänen elämänsä päämäärä oli jalo, ja kun otetaan huomioon Makedonian ja Egyptin tilanne sekä erityisesti se, että hänen aikalaisensa oli Kleomenes, jolla oli sekä hyveitä että kyvykkyyttä, hän toteutti suunnitelmansa taitavasti. Jos häntä olisi hänen pyrkimyksissään tukenut Kleomeneen kaltainen päättäväisyys ja puhdasotteisuus, hänen kohtalonsa olisi saattanut olla toisenlainen. Nyt hän jätti maansa vaikeuksien ja vaarojen keskelle, seuraajinaan Filopoimen ja Lykortas.[1]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aratos kirjoitti teoksen Muistelmia, joka käsitteli hänen oman aikansa historiaa vuoteen 220 eaa. saakka.[1][8] Polybios kuvailee teosta selkeästi kirjoitetuksi ja luotettavaksi lähteeksi.[1][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Smith, William: ”Aratus (1)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aratos ja Agis; Polybios: Historiai 2, 4, 7, 8.
- ↑ Polybios: Historiai 2.43.
- ↑ Polybios: Historiai 4.8.
- ↑ Polybios: Historiai 2.52.
- ↑ Polybios: Historiai 4.6.
- ↑ Polybios: Historiai 8.14; Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aratos 52.
- ↑ Polybios: Historiai 4.2.
- ↑ Polybios: Historiai 2.40.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aratos Sikyonlainen Wikimedia Commonsissa
