Apollon yhteiskoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Apollon Yhteiskoulu elokuussa 2012

Apollon Yhteiskoulu on Helsingin Malminkartanossa toimiva yksityinen oppilaitos. Koulussa toimivat peruskoulun yläaste ja lukio.

Peruskoulussa on musiikki- ja kuvataidepainotteiset luokat. Lukiossa on mahdollista suorittaa sekä auton ajokortti että virallinen tietokoneen ajokortti. Lukiossa on ollut yleislinjan lisäksi designlinja vuodesta 2019 lähtien[1]. Apollo tekee yhteistyötä yritysten kanssa ja koululla on myös kansainvälisiä yhteyksiä.

Vakavien sisätilaongelmien vuoksi koulu toimii lukuvuodesta 2020–2021 alkaen väistötiloissa AEL:n kampusalueella Malminkartanossa.[2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulun perusti vuonna 1919 Helsingin uuden yhteiskoulun opettaja Lisa Hagman (Lucina Hagmanin kasvattitytär[4]) nimellä Yksityisluokat Helsingissä, sillä Helsingissä ei riittänyt oppilaspaikkoja kaikille oppikouluun pyrkiville. Toimittuaan eri osoitteissa koulu osti vuonna 1922 Kruununhaasta Kirkkokatu 6:n tontin, jolle valmistui vuonna 1925 uusi koulutalo. Hagman ajautui 1930-luvun alussa taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui laistamaan kouluhallituksen määräyksistä, jolloin valtioneuvosto peruutti koulun valtionavut ja oikeuden päästää oppilaita yliopistoon. Hagmanin oli pakko jättää konkurssihakemus. Opettajat ja oppilaiden vanhemmat perustivat pian Helsingin V yhteiskoulun kannatusyhdistyksen, ja uudelleen nimellä Helsingin V yhteiskoulu saman vuoden syksyllä aloittanut oppilaitos sai nopeasti privilegionsa takaisin. Vanha koulutalo oli päätynyt konkurssissa valtion omistukseen, mutta koulu jatkoi siinä vuokralla, kunnes uusi rakennus valmistui vuonna 1936 Etu-Töölöön Apollonkatu 11:een. Vuonna 1958 koulun nimi muutettiin Apollon yhteiskouluksi.[5][6]

Peruskouluun siirryttäessä vuonna 1977 koulu sai vain niin sanotun suppenevan tehtävän eikä lainkaan omaa koulupiiriä. Tämän johdosta johtokunta päätti siirtää koulun Malminkartanoon, josta sille osoitettiin vuonna 1981 oma piiri. Koulu muutti vuonna 1985 Malminkartanoon kolmanteen omaan koulurakennukseensa. Rakennuksen omistus siirtyi vuonna 1991 Helsingin kaupungille, ja yhteiskoulu jäi siihen edelleen vuokralaiseksi.[5][6] Koulun entinen rakennus Apollonkadulla on nykyään Suomen Keskustan puoluetoimistona.

Koulun rehtorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lisa Hagman 1919–1933
  • Viljo Alanen 1933–1955
  • Helmi Arneberg-Pentti 1955–1957
  • Arno Veikko Mikkola 1957–1975
  • Kirsti Rinne 1975–1989

  • Hannu Karvonen 1989–2009
  • Jari Honkala 2009–2012
  • Mirva Lindström 2012–2016
  • Hilla Etelämäki 2016–[8]

Tunnettuja alumneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apollon käyneitä tunnettuja suomalaisia ovat muun muassa:

Koulua käsittelevät julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yksityisluokat Helsingissä 1919–1933, Helsingin V Yhteiskoulu 1933–1958, Helsinki 1960.
  • Zetterberg, Seppo, Yksityisluokat Helsingissä, Helsingin V Yhteiskoulu, Apollon yhteiskoulu 1919–1979, Jämsä 1979.
  • Apollosta elämään, Apollon yhteiskoulun 75 toimintavuotta, Lahti 1994.
  • Apollo tänään, Apollon yhteiskoulu 90 vuotta, Helsinki 2009.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Design-linja Apollon yhteiskoulu. Viitattu 7.8.2023.
  2. Apollon Yhteiskoulun lukuvuosi alkaa osoitteessa Kaarnatie 4 10.6.2020. Apollon yhteiskoulu. Viitattu 25.7.2020.
  3. Hankesuunnitelma: Apollon yhteiskoulun väistötila (.pdf) 11.6.2020. Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2020.
  4. Hagman, Lucina (1853–1946) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. a b Yksityisluokat (Helsinki) 1919–1933; Helsingin V Yhteiskoulu 1933–1958; Apollon Yhteiskoulu (Helsinki) 1958– Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalinen matrikkeli.
  6. a b Historiaa ja kuvia (Arkistoitu – Internet Archive) Apollon yhteiskoulu. Viitattu 7.3.2012.
  7. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Helsingin lukioiden sisäänpääsyrajat (Vuosien 2000–2022 tiedot on laskentataulukosta. Vuoden 2023 tiedot on Vipunen-palvelusta.) Helsingin kaupunki. Viitattu 7.8.2023.
  8. Henkilökunta Apollon yhteiskoulu. Viitattu 29.8.2022.
  9. Etusivu kansallisbiografia.fi. Viitattu 8.5.2022.
  10. 80-vuotias | Ilkka Taipaleesta tuli radikaalin 1960-luvun kestotuote: ”Rauha ja ydinaseriisunta ovat ikuisia asioita” Helsingin Sanomat. 27.11.2022. Viitattu 28.11.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]