Guillaume Apollinaire
| Guillaume Apollinaire | |
|---|---|
 Apollinaire vuonna 1916. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. elokuuta 1880 Rooma, Italia |
| Kuollut | 9. marraskuuta 1918 (38 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | runoilija, taidekriitikko |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Fernand Laviet [1] |
| Aikakausi | 1902–1918 |
| Kirjallinen suuntaus | surrealismi, dadaismi, kubismi, futurismi |
| Esikoisteos | Mätänevä velho (1909) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Guillaume Apollinaire (syntyjään Guillaume Albert Wladimir Alexandre Apollinaire de Kostrowitzky, 26. elokuuta 1880 Rooma, Italia – 9. marraskuuta 1918 Pariisi, Ranska) oli Ranskassa vaikuttanut runoilija ja taidekriitikko.
Apollinaire oli 1900-luvun alkupuolen johtavia ranskalaisia runoilijoita. Taidekriitikon työllään hän vaikutti dadaismin, kubismin, surrealismin ja futurismin kehitykseen.[2] Apollinaire oli symbolistien puolestapuhuja ja surrealismin kannattaja, joka myös käytti ensimmäisenä termiä ”surrealismi”. Apollinaire korosti etenkin runoilijan ja taiteilijan vapautta sekä taiteiden synteesiä. Kirjailijana hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat ”La Jolie Rousse”, Alcools ja Calligrammes.[3]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Apollinaire oli Roomaan maanpakoon lähteneen puolalaisen aatelisnaisen Angélique Alexandrine de Kostrowitzkyn avioton lapsi. Apollinairen isäksi paljastui vasta 70 vuotta myöhemmin sveitsiläissukuinen Francesco Flugi d’Aspermont. Apollinairella oli pikkuveli. Hän kävi roomalaiskatolisia kouluja Monacossa, Cannesissa ja Nizzassa.[3]
Apollinaire oli nuorena jyrkkä ateisti ja kirjoitti uskonnosta satiirisesti. Vuonna 1900 hän muutti äitinsä kanssa Pariisiin ja teki sihteerin töitä. Samoihin aikoihin hän alkoi käyttää nimestään lyhyempää kirjoitusmuotoa. Seuraavana vuonna hän toimi Saksassa Milhaun varakreivittären tyttären yksityisopettajana.[3]
Apollinaire perusti vuonna 1903 André Salmonin ja Alfred Jarryn kanssa kirjallisuuslehden nimeltä La Festin d’ésope, jota julkaistiin yhdeksän numeroa. Hän tapasi samoihin aikoihin Max Jacobin ja Pablo Picasson, joista tuli kirjailijan ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Apollinairesta tuli Pariisin kahviloissa hyvin tunnettu estetiikan ja taiteen kommentoija. Vuonna 1905 Apollinaire julkaisi kaksi artikkelia Picasson taiteesta. Vuonna 1909 Mercure de France julkaisi Apollinairen 59 stanzaa ”La Chanson du mal-aimé”, joiden kautta hänestä tuli tunnettu kirjallisuuspiireissä.[3]
Apollinaire kirjoitti vuodesta 1911 alkaen vakituista kolumnia Mercure de Franceen ja toimi lisäksi L’Intransigeantin taidekriitikkona. Apollinaire esitteli kirjoituksissaan uusia taiteilijoita sekä taiteen ja kirjallisuuden uusia suuntauksia, kuten fauvismia ja kubismia.[3]
Vuonna 1911 Apollinaire sai paljon kielteistä julkisuutta jouduttuaan viideksi päiväksi putkaan perättömän syytteen pohjalta, jonka mukaan hän olisi piilotellut Louvresta varastettuja taideteoksia. Selvittyään tästä Apollinairesta tuli Soirées de Paris -lehden apulaispäätoimittaja.[3]
Vuonna 1913 Apollinaire julkaisi kaksi merkittävää teostaan, Alcools ja Les Peintres cubistes: Méditations esthétiques. Seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa päivittäisiä arvosteluja Paris-Journaliin. Arvostelujen ohella hän muun muassa julkaisi ensimmäisen "kalligrammirunon", jota hän itse piti tärkeimpänä keksintönään.[3]
Kun Apollinairen hakemus Ranskan kansalaisuudesta hylättiin, hän muutti Pariisista Nizzaan. Elettyään siellä epämääräistä elämää hän siirtyi Nîmesiin ja liittyi tykistöön. Hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja haavoittui 17. maaliskuuta 1915 päähän srapnellista. Toipuessaan sairaalassa hän viimeisteli tarinakokoelmansa Le Poète assassiné (1916). Vuonna 1917 sai ensiesityksensä Apollinairen kirjoittama näytelmä Les Mamelles de Tirésias. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin.[3]
Apollinaire kuoli espanjantautiin 9. marraskuuta 1918.[3]
Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alcools: Runovalikoima. Valikoima Alcools-kokoelmasta (1913) sekä muutama runo sen ulkopuolelta. Suomentanut Jukka Kemppinen. Delfiinikirjat. Otava, 1977. ISBN 951-1-04279-3.
- Hirveä Hospodar ja Nuoren Don Juanin urotyöt. (Les Onze Mille Verges ou les amours d'un hospodar, 1907; Les exploits d'un jeune Don Juan, 1911). Suomentanut ja jälkisanan kirjoittanut Väinö Kirstinä. Gummerus, 1992. ISBN 951-1-04279-3.
- Mätänevä velho. (L'enchanteur pourrissant, 1909.). Suomentanut ja esipuhe: Riikka Mahlamäki. Runojen suomennokset: Kristian Blomberg ja Ismo Puhakka. Like, 2004. ISBN 952-471-310-1.
- Murhattu runoilija, novellivalikoima, suom. Jaana Seppänen, Turku: Tampere: Savukeidas 2014 ISBN 978-952-268-119-5
Muita teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Les peintres cubistes, 1913
- La Fin de Babylone, 1914
- Le poète assassiné, 1916
- Calligrammes, 1918
- Le Flâneur des Deux Rives, 1918
- La femme assise, 1920
- Le guetteur mélancolique, 1952
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://archive.org/details/lesdiablesamoure0000apol/page/250. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 642. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ a b c d e f g h i Aspinwall, Dorothy B. (toim. Gorman, Robert F.): ”Guillaume Apollinaire”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 104–107. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Guillaume Apollinaire Wikimedia Commonsissa
- Guillaume Apollinaire, (Arkistoitu – Internet Archive) Päivittyvä luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta.
- Apollinaire Western Illinois University (englanniksi)
- Apollinaire (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
