Antti Leinonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antti Olavi Leinonen (s. 8. elokuuta 1951, Kajaani) on suomalainen karhuun ja ahmaan erikoistunut[1] luontovalokuvaaja ja -kirjailija. Hän aloitti luontokuvauksen vuonna 1970. Aluksi kuvauksen kohteina olivat Oulujärvi ja linnut, mutta 1980-luvulla hänen kuvauksensa laajeni käsittämään alkuperäisen kainuulaisen metsäluonnon.[2] Hänet tunnetaan erityisesti suurpetojen kuvaajana ja puolustajana. Hän on ainoa, joka on voittanut Vuoden luontokuva -palkinnon kolme kertaa: vuonna 1990 kuvalla Karhu, vuonna 1998 kuvalla Ahman maa ja vuonna 2015 kuvalla Äiti oota. WWF valitsi hänen kirjansa Ahman kintereillä Vuoden luontokirjaksi 2012. Palkinnon myönsi presidentti Tarja Halonen.[3] Leinonen kirjoitti juttuja myös Eläinmaailma-lehteen.

Leinonen on 13 palkinnollaan menestynein suomalaiskuvaaja maailman suurimmassa luontokuvakilpailussa BBC Wildlife.[1]

Leinonen asuu Kuhmossa. Hänellä on kolme lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 1977, 1989 ja 1990.[4] Leinoselle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2014.[5]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Marko Leppänen: Mies, jonka vierellä ahma uinui; HS 7.12.2012
  2. Antti Leinonen:Peurasalolla, kansipaperin etulieve
  3. Teos Ahman kintereillä voitti WWF:n Vuoden luontokirja -palkinnon; WWF 5.12.2012
  4. Kuka kukin on 2005, artikkeli Antti Leinonen
  5. He saivat taiteilijaeläkkeet - katso lista! 30.6.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.