Antti Laurila

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antti Laurila
Luoja(t) Väinö Linna
Ensiesiintyminen Täällä Pohjantähden alla -romaanit
Henkilötiedot
Sukupuoli mies
Asuinpaikka Pentinkulma
Suhteet
Vanhemmat Anton Laurila
Aliina Laurila
Sisarukset

Antti Laurila on Laurilan perheen esikoinen Väinö Linnan romaanisarjassa Täällä Pohjantähden alla. Antti on vähämielinen, ja häntä joudutaan pitämään jatkuvasti sidottuna.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Aliina joutuu naimisiin Anton Laurilan kanssa jo rippikouluiässä sattuneen "vahingon" vuoksi. Esikoispoika Antti osoittautuu kasvaessaan vähämieliseksi. Kasvattaminen on vaikeaa, kun Anttoosta ei oikein ole siihen eikä Aliinakaan ihmeitä osaa. Antti ei varsinaisesti ole väkivaltainen, mutta hän saattaa tehdä milloin mitäkin pahaa mielijohteidensa mukaan. Kun häntä yritetään estää esimerkiksi rikkomasta jotakin, hän suuttuu, jolloin raavaalla Anttoollakin on hänen pitelemisessään täysi työ.[1]

Kun Antti on kasvanut myös ruumiinvoimiltaan niin suureksi, ettei hänen enää voida antaa olla irrallaan, hänet on pakko kahlehtia pakarin seinään. Kun kunnanmiesten korviin on kantautunut, että Anttoo on joskus lyönyt poikaa, he puuttuvat asiaan. Pitäjään on juuri perustettu vaivaistalo, mutta Anttoo kieltäytyy jyrkästi antamasta poikaansa sinne ”kiusattavaksi”. Sitä paitsi vaivaistalo täyttyy muutoinkin ääriään myöten, eikä Antin asiaan sen koommin palata: ”On tässä kunnan niskoilla eläjää ilmankin.”[2] Aliina ja Anttoo yrittävät turhaan kieltää nuorempia poikia Arvia ja Uunoa kiusaamasta Anttia.[3]

Tilallinen Kalle Töyry, jonka maalla Laurilan torppa sijaitsee, häätää Laurilan perheen vuonna 1907 saatuaan mittansa täyteen Lauriloiden niskoittelusta, ja poliisit saapuvat toimeenpanemaan häätöä. Kahleistaan vapautettu Antti on romaanin kertojan mukaan ”hirvittävän näköinen” hoitamattomine hiuksineen ja partoineen, yllään vain rohdinkankainen mekko. Hänen ranteisiinsa on kiedottu riepuja, jotta kahleet eivät niitä hankaisi, ja hänen otsassaan ”hullunryppyjen” vieressä on suuri luomi. Tapahtuman aikana Antti onnistuu karkaamaan häntä saattavalta poliisilta ja lähtee uskomattoman nopeasti, kahleet maata viistäen, juoksemaan navetasta irti päästetyn Laurilan sonnin perään. Raskasliikkeisellä konstaapelilla ei ole mitään mahdollisuuksia tavoittaa Anttia, joten nimismies joutuu komentamaan ratsupoliisin ottamaan karkulaista kiinni. Kiinnioton jälkeen Antti istutetaan samaan rekeen köysiin sidotun, poliiseille vastarintaa tehneen isänsä Anttoon kanssa ja hänet viedään nyt vaivaistalon suljetulle osastolle, jossa hän elää edelleen kahleissa ja mölisee, ja vähitellen hän katoaa tarinasta.[4]

Kun kansalaissodan loppuvaiheissa kuolemaan tuomittuja ja vaivaistalon mielisairasosastolla säilytettyjä, mukaan lukien Anttoo Laurila, lähdetään Ilmari Salpakarin johdolla viemään teloitettaviksi, läheisen kopin ristikolla varustetun luukun takaa kuuluu Antin mekastus.[5] 1930-luvun puolivälin aikaan vaivaistalon mielisairasosastolle tuodaan raivokkaasti käyttäytyvä Susi-Kustaa, jolloin viereisessä sellissä oleva Antti alkaa meluta ja hyppiä innostuneena uuden asukkaan tulosta.[6] Viimeisen kerran hänet tavataan joulukuussa 1939, kun Preeti Leppänen vie hänelle peltimukillisen kahvia tyttärenpoikansa Valtun sankarihautajaisista palattuaan.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 116. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-32854-5.
  2. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 116.
  3. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 181.
  4. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 196–202.
  5. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 596.
  6. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 938.
  7. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 967.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.