Antti Heikkinen (toimittaja)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antti Juhani Heikkinen (s. 29. huhtikuuta 1985 Nilsiä) on suomalainen toimittaja ja kirjailija.[1]

Heikkisen esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013 ja sai Savonia-palkinnon vuonna 2014. Teos sai myös Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.[2] Savonia-palkinnon jakaneen raadin mukaan ”Esikoiskirjailija Heikkinen osoittaa suomalaisen maaseudun olevan vielä voimissaan. Hänen kuvaamansa hahmot ovat tuttuja jo ensi virkkeestä. Lähihistoria ja suuri yhteiskunnallinen murros Kekkosen ajasta EU-Suomeen kuvautuvat elävällä tavalla pienen kylän kautta. Jatkumon katkeaminen sukutilan pidossa on kipeä asia molemmille osallisille sukupolville. Heikkinen on tuonut savon murteen kaunokirjallisuuteen uskottavasti. Hän kirjoittaa murteen omalla tavallaan uusiksi yltäkylläisesti ja ymmärrettävästi.”[3]

Syksyllä 2014 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Juice Leskisen elämäkerta Risainen elämä.[4] Sen pohjalta on tekeillä myös Antti Heikki Pesosen käsikirjoittama ja Teppo Airaksisen ohjaama elokuva.[5] Syksyllä 2015 ilmestyi Heikkisen kirjoittama kirjailija Heikki Turusen elämäkerta Turjailija. Hän kirjoittaa elämäkertaa myös metsäkoneyhtiö Ponssen perustaja Einari Vidgrénistä.[6] Syksyllä 2016 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Jaakko Tepon elämäkerta.[7] Myös Heikkisen toinen romaani, Matkamies maan, ilmestyi syksyllä 2016.[8] Se valittiin Savonia-palkintoehdokkaaksi.[9]

Heikkinen työskenteli toimittajana Pitäjäläinen-paikallislehdessä, kunnes irtisanoutui ja jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi vuoden 2017 alussa.[10] Kirjoittamisen lisäksi Heikkinen näyttelee, laulaa ja tekee stand up -komiikkaa. Hän näytteli Kuopion kaupunginteatterin Pihkatappi-näytelmässä syksyllä 2015. Heikkinen on näytellyt aiemmin Nilsiän harrastajateatterissa ja Joensuussa Utran Uudessa Teatterissa.[11] Hän asuu ja työskentelee Nilsiässä.[2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäkerrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikkinen, Antti Aapeli ja muita tuttavia – Pohjoisavolaisen kaunokirjallisuuden bibiografia. Kuopion kaupunginkirjasto. Viitattu 29.5.2017.
  2. a b Tikkanen, Seppo & Vilpponen, Susanna: Esikoiskirjailija Antti Heikkinen nappasi Savonia-kirjallisuuspalkinnon Yle Uutiset. 2.1.2014. Viitattu 8.11.2016.
  3. Jääskeläinen, Veera: Savonia-palkinto Antti Heikkiselle Savon Sanomat. 2.1.2014. Viitattu 30.11.2014.
  4. Niiranen, Pekka: Juicen elämäkerta: Antti Heikkinen löysi vastakohtien miehen Yle Uutiset. 30.9.2014. Viitattu 8.11.2016.
  5. Jansson, Kaisu: Juice-elokuvan tekijät kävivät Juankoskella – ohjaaja ja käsikirjoittaja paljastuivat Yle Uutiset. 8.9.2015. Viitattu 8.11.2016.
  6. Ahola, Suvi: Juicen elämäkerturi kirjoittaa nyt metsäkonemiljonääristä HS.fi. 19.2.2016. Viitattu 2.4.2016.
  7. Jaakko Teposta elämäkerta: "Kunhan eivät hirveästi kauhistele tai kaunistele" Savon Sanomat. 2.4.2016. Viitattu 8.11.2016.
  8. Heikkinen, Anu: Antti Heikkinen: “Ei tämä mikään suuri pakolaisromaani ole” Yle.fi. 22.9.2016. Viitattu 8.11.2016.
  9. Hämäläinen, Veli-Pekka: Nämä teokset ovat ehdolla Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi Yle Uutiset. 18.11.2016. Viitattu 16.12.2016.
  10. Taavitsainen, Ilkka: Antti Heikkinen jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi 2.12.2016. Viitattu 29.5.2017.
  11. Kaupunginteatteriin kaksi uutuutta: Pihkatappi ja Juoppohullun päiväkirja Savon Sanomat. 10.3.2015. Viitattu 11.9.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]