Antti Favén

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Favén vuonna 1919.

Yrjö Antti Favén (20. toukokuuta 1882 Helsinki17. lokakuuta 1948 Tukholma, Ruotsi)[1] oli suomalainen taidemaalari. Hän oli varsinkin 1920- ja 1930-luvuilla Suomen johtava muotokuvamaalari, joka ikuisti muotokuviin Suomen ensimmäisen tasavallan eliitin.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja taiteilijanuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan Hauholta lähtöisin ollut Favénin isän suku oli vuodesta 1838 omistanut Yli-Uotilan talon Urjalassa ja ottanut sen mukaan sukunimekseen Uotila, mutta osa suvun edustajista vaihtoi sen Favéniksi lähtiessään opiskelemaan. Antti Favénin isoisä Antti Uotila oli Hämeen Sanomien perustajia ja talonpoikaissäädyn edustaja valtiopäivillä.[2] Favénin vanhemmat olivat Helsingin yliopiston lainopillisen tiedekunnan suomen kielen lehtori Oskar Favén ja Kylmäkoskella sijainneen Hautaan kartanon leskiemäntä Ida Bertha Hildegard Nylund (o.s. Hjelt). Oskar Favén oli kiihkeä fennomaani ja kansanrunouden harrastaja, joka julkaisi itsekin runoja. Pääasiassa Pariisissa työksennellyt taidemaalari Aukusti Uotila oli Antti Favénin setä, ja hänen arvellaan saaneen innoitusta taiteilijanuran valitsemiseen varhain kuolleelta sedältään.[1][2] Favénin perhe asui hänen lapsuudessaan Helsingissä ja vuodesta 1900 alkaen Hautaan kartanossa. Isä kuoli vuonna 1903, minkä jälkeen kartanoa hoiti ensin hänen äitinsä ja sitten yksi hänen kolmesta veljestään. Favén oli koko loppuikänsä virallisesti kirjoilla Kylmäkoskella. Hän myös rakennutti vuonna 1907 itselleen oman ateljeen Kylmäkosken Jalantijärven rannalle lähelle Tarpianjokea.[2]

Favén pääsi ylioppilaaksi Helsingin reaalilyseosta vuonna 1900 ja opiskeli 1900–1901 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.[2] Hän debytoi taiteilijain syysnäyttelyssä Helsingissä vuonna 1902 ja matkusti sen jälkeen monien aiempien suomalaisten taiteilijoiden esimerkkiä seuraten Pariisiin.[1] Matkan mahdollisti Taideyhdistyksen hänelle myöntämä Hovingin stipendi, jonka jatkeeksi hän sai Suomen valtion matkastipendit vuosina 1905 ja 1909 sekä uuden Hovingin stipendin vuonna 1910.[3] Hän asui ja opiskeli Pariisissa vuodet 1902–1913.[2] Favénin ensimmäiset merkittävät työt olivat Pariisin-aikana syntyneet Bertel Gripenbergin (1902), Heikki Tandefeltin (1904) ja taiteilija Fahle Basilierin (1908) muotokuvat, joissa näkyi sekä suomalaisen kansallisen tradition vaikutus että Favénin persoonallinen psykologinen ote. Suomalaiset kriitikot alkoivat pian kilvan ylistää Favénin töitä, ja hänestä povattiin tulevaa kansallistaiteilijaa, ”uutta Edelfeltiä”.[1] Pariisissa hän löi itsensä lopullisesti läpi osallistuessaan syksyllä 1909 suomalaistaiteilijoiden yhteisnäyttelyyn yhdessä Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin ja Verner Thomén kanssa. Favénin töissä nähtiin niin jäykkää tyylittelyä, räiskyvää huumoria kuin suomalaista korpitunnelmaakin. Pariisista palattuaan Favén asui vuosina 1913–1939 Helsingin Töölössä, viimeksi taiteilijakoti Lallukassa.[2]

Suomen johtavana muotokuvamaalarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Favénin ura Suomen ”virallisena” muotokuvamaalarina käynnistyi 1910-luvun alussa. Hänen läpimurtonsa osui Suomen taidehistoriassa vaiheeseen, jolloin suomalaisilta taiteilijoilta alettiin kansainvälisen suuntautumisen sijaan vaatia entistä enemmän kansallisen hengen ja tradition painottamista tyylissään. Aikakauden johtava suomalainen taidekriitikko Onni Okkonen latasi Favéniin paljon odotuksia. Pariisissa Favén oli omaksunut myös uuden impressionistisen tyylisuunnan ja kokeili sitä vuonna 1907 valmistuneessa työssä Kolme veljeäni, vuosina 1910–1911 Jalannin rannalla maalaamassaan henkilösommitelmassa Päivänpaistetta (Picknick) sekä joissain 1910-luvulla tekemissään pienissä maisemamaalauksissa. Kun Favénin modernistista ja ranskalaisvaikutteista tuotantoa oli laajalti esillä vuonna 1917 hänen järjestämässän näyttelyssä, siihen suhtauduttiin Suomessa nihkeästi. Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen Favénille avautui tie Suomen kansallisena muotokuvamaalarina, mikä loi paineen palata kansalliseen tyyliin. Ajan ihanteiden mukaisesti Favén omaksui myös maisemamaalauksissaan konservatiivisen kansallisromanttisen ja ”agraarisen” tyylin. Kansallisen ja kansainvälisen ristiriita kuitenkin säilyi hänen tuotannossaan.[1] Hän maalasi myös arvostusta herättäneitä kansankuvauksia, joiden malleina hän käytti paljon kotiseutunsa Kylmäkosken kansanmiehiä ja -naisia.[2] Favénin töitä oli hänen elinaikanaan esillä ulkomaisissa näyttelyissä Ruotsissa, Tanskassa, Italiassa, Unkarissa ja Itävallassa.[4]

Favénin kansallismuotokuvamaalarin ura käynnistyi vuonna 1918 aloitetusta sarjasta valkoisen armeijan sotilaiden muotokuvia, jossa olivat edustettuna niin rivimiehet kuin ylin sodanjohto.[1] Nimellä Vapaussodan miehiä tunnettu 18 taulun sarja on nykyään esillä Suomen sotamuseossa.[2] Sittemmin Favén maalasi muotokuvat muun muassa viidestä entisestä tai tulevasta Suomen presidentistä (C. G. E. Mannerheim, K. J. Ståhlberg, P. E. Svinhufvud, Kyösti Kallio ja Risto Ryti), useista pääministereistä ja eduskunnan puhemiehistä (Lauri Ingman, J. H. Vennola, T. M. Kivimäki, Wäinö Wuolijoki, J. K. Paasikivi), muista taloudellisista ja poliittisista vaikuttajista (August Ramsay, A. O. Kairamo, Magnus Lavonius) sekä lukuisista vuorineuvoksista ja ministereistä.[2][5][6] Erityisen merkittävänä on pidetty hänen maalaamaansa runoilija Eino Leinon muotokuvaa. Myös säveltäjä Jean Sibeliuksesta hän maalasi useita muotokuvia.[2] Lisäksi hän maalasi vuonna 1930 suomalaisen Ehrensvärd-seuran tilauksesta Suomenlinnaan sijoitetun muotokuvan Ruotsin kuningas Kustaa V:stä[3] ja myöhemmin hänen veljestään prinssi Oskar Bernadottesta[2].

Favén ikuisti kankaalle paljon Suomen virallista eliittiä, mutta jatkuvien tilaustöiden paineessa hänen työnsä muuttui rutiininomaisemmaksi ja menetti aiempaa herkkyyttään. Hän kykeni silti edelleen tavoittamaan luovasti kohteidensa persoonalliset piirteet muotokuvien sivussa tekemissään humoristisissa karikatyyreissä.[1] Hänen pilapiirroksiaan julkaistiin muun muassa vasemmistolaisessa Kurikka-lehdessä sekä ruotsinkielisessä Fyrenissä.[2][7]

Suomen valtioneuvostolle kuuluvista virallisista tasavallan presidenttien muotokuvista Favén on maalannut kaksi, Ståhlbergin muotokuvan vuonna 1921 ja Svinhufvudin vuonna 1923. Kukaan muu ei ole maalannut enempää kuin yhden.[8] Edellä mainittu Päivänpaistetta-maalaus päätyi myöhemmin tasavallan presidentin kesäasunnon Kultarannan seinälle.[2]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Favén vanhoilla päivillään Ruotsissa.

Favénin arvostus laski hieman hänen uransa myöhäisinä vuosina. Hän muutti talvisodan vuoksi vuonna 1939 sotaa pakoon Ruotsiin ja asui siellä loppuikänsä.[1] Alkujaan hän matkusti Tukholmaan hieman ennen sodan puhkeamista pitääkseen siellä näyttelyn, mutta jäikin sinne pysyvästi asumaan. Hän asui Tukholman Karlavägenillä ja jossain määrin erakoitui viimeisinä vuosinaan.[2] Favén jatkoi työskentelyä Ruotsissa, mutta ei saavuttanut siellä samanlaista menestystä kuin aiemmin Suomessa. Hän sai Ruotsin kansalaisuuden lokakuussa 1946.[3] Hän kuoli melko unohdettuna Tukholman varuskunnan sairaalassa kaksi vuotta myöhemmin. Hänen tuhkauurnansa tuotiin Suomeen ja haudattiin Kylmäkosken hautausmaalle.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Favén tunnettiin huolitellusta ja muodikkaasta pukeutumisestaan sekä ylellisistä ja tuhlaavaisista elämäntavoistaan. Jo Pariisin-vuosinaan hänen vierailunsa Helsingissä herättivät huomiota hänen keikarimaisten tapojensa vuoksi.[1][2] Hän ystävystyi henkilökohtaisesti monien aikansa merkittävien kulttuurihenkilöiden kanssa ja oli pidetty seuramies.[2]

Favén meni vuonna 1917 naimisiin Maria Vivica Martinoffin (ent. Scalon) kanssa, mutta he erosivat vuonna 1926.[1] Kansatieteilijä Pertti Uotila oli Antti Favénin veli.[2] Abstraktista taiteestaan tunnettu taidemaalari Mauri Favén oli Antti Favénin veljenpoika.[9]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hugo Simbergin muotokuva, 1903
  • Vatsatanssijatar, 1903
  • Kaksi naista, 1905
  • Rypäleitä syövä tyttö (Laulajatar Suoma Koukola), 1905
  • Sigurd Wettenhovi-Aspan muotokuva, 1905
  • Pesijättäriä, aihe Nizzasta, 1907
  • Taiteilija Fahle Basilier, 1908
  • Kaupunkikuva silta-aiheineen, 1909
  • Päivänpaistetta, 1910–1911
  • Jean Sibeliuksen muotokuva, 1913
  • Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotispäivien jälkeinen taiteilijajuhla, 1915
  • Iltapäivän auringonpaisteessa, 1919
  • Eino Leinon muotokuva, 1922
  • Syysmaisema, 1925
  • Näkymä Kaivopuistosta, 1931
  • Kesämaisema, 1940
  • Sateen jälkeen, 1947
  • Auringonlasku, 1944–1948

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ensimmäinen palkinto valtion henkilömaalauskilpailussa 1910.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Ulla Vihanta: Antti Favén Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Liisa Ahokas: Antti Favén oli luottomaalari ja boheemi velikulta Akaan Seutu 15.3.2013. Viitattu 19.7.2014.
  3. a b c Brita Knyphausen: Yrjö Antti Favén (ruotsiksi) Svenskt Biografiskt Lexikon. Viitattu 19.7.2014.
  4. a b Antti Favén taiteilijamatrikkelissa
  5. Kirsi Hyvärinen: Antti Favén: Ann Sofie Svanljungin muotokuva – Maalauksen tutkimus ja konservointi Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö 2014. Viitattu 19.7.2014.
  6. Wikiaineisto: Kuka kukin oli 1961
  7. Järvi, Olavi: Parhaat pilapiirtäjämme. Tammi, 1979, sivu 25.
  8. Presidenttien muotokuvat Valtioneuvosto. Viitattu 19.7.2014.
  9. Taidemaalari Mauri Favén on kuollut Yle 24.2.2006. Viitattu 19.7.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]