Antoni Comín

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antoni Comín

Antoni Comín i Oliveres (s. 1971 Barcelona) on katalonialainen poliitikko. Hän edustaa Katalonian tasavaltalaista vasemmistoa ja toimi Katalonian aluehallinnon terveysministerinä Carles Puigdemontin johtamassa hallituksessa, joka järjesti 1. lokakuuta 2017 kansanäänestyksen Katalonian itsenäistymisestä. Comín lähti Puigdemontin ja kolmen muun ministerin (Meritxell Serret, Lluís Puig ja Clara Ponsatí) kanssa Belgiaan maanpakoon Espanjan nostettua kansanäänestyksen järjestämisen takia heitä vastaan syytteet "kapinasta"[1][2], josta voidaan tuomita Espanjan lain mukaan jopa 30 vuodeksi vankilaan[3]. Espanja antoi heistä myös eurooppalaisen pidätysmääräyksen, mutta perui sen myöhemmin 5. joulukuuta 2017.[4] Uusissa Katalonian parlamenttivaaleissa 21. joulukuuta 2017 yhä maanpaossa ollut Comín valittiin uudelleen parlamenttiin.

Espanja uusi 23. maaliskuuta 2018 aiemmin jäädytetyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen Puigdemontista ja useasta muusta maanpaossa olevasta katalaanipoliitikosta, mukaan luettuna Comín[5][6], joka ilmoittautui itse poliisille Belgiassa 5. huhtikuuta 2018 yhdessä muitten Belgiassa yhä olleitten eli Puigin ja Serretin kanssa[7]. Heitä ei kuitenkaan pidätetty ja he saivat odottaa Espanjan vaatiman luovutuksen oikeuskäsittelyä Belgiassa vapaana. Heille ei myöskään määrätty takuita, eikä passeja takavarikoitu, vaikka heiltä kiellettiinkin Belgiasta poistuminen.[7]

Katalonian parlamentin puhemiehistö hyväksyi 24. huhtikuuta 2018 Comínin anomuksen saada valtuuttaa toinen henkilö äänestämään puolestaan parlamentin istunnoissa ilman, että Comínin tarvitsisi luopua parlamenttipaikastaan.[8][9][10] Ciutadans-puolue ja Kansanpuolue valittivat puhemiehistön päätöksestä Espanjan perustuslakituomioistuimeen, mutta tuomioistuin ei muuttanut päätöstä.[11][12][13] 16. toukokuuta 2018 Belgian oikeus ilmoitti, että Comínia, Puigia ja Serretiä ei luovuteta Espanjaan.[14]

Katalonian vastavalittu uusi pääministeri Quim Torra esitti 19. toukokuuta 2018, että vanhasta hallituksesta nimitettäisiin uudenkin hallituksen ministereiksi maanpaossa olevista Comín ja Puig sekä tutkintavankeudessa olevista Jordi Turull ja Josep Rull. 29. toukokuuta 2018 Torra ilmoitti kuitenkin luopuvansa yrittämästä maanpaossa ja vankilassa olevien nimittämistä Espanjan keskushallinnon asetuttua vastustamaan sitä.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]