Antiikkisaagat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antiikkisaagat (saks. Antikensagas) ovat keskiajan Islannissa kirjoitettuja kansankielisiä saagoja, jotka pohjautuvat yhdelle tai useammalle latinankieliselle historianteokselle. Islantilaisen historian sijaan ne käsittelevät keskiaikaista maailmanhistoriaa, mutta liittyvät islantilaisen proosamuotoisen kerronnan perinteeseen. Antiikkisaagoja on alettu laatia Islannissa jo varhain, todennäköisesti jo 1100-luvulla. Osa niistä on todennäköisesti vanhempia kuin suulliselle kertomusperinteelle pohjautuvat islantilaiset saagat, kuten islantilaissaagat ja kuningassaagat. Vaikka suurin osa saagoista yleensä on anonyymejä, antiikkisaagojen laatijoista tiedetään nimeltä ainakin kaksi, Þingeyrarin luostarin munkki Gunnlaugur Leifsson (k. 1218/1219) sekä kirkkoherra Brandr Jónsson (k. 1264).[1] Termin ”antiikkisaagat” esitteli ja otti käyttöön Stefanie Würth vuonna 1998 ilmestyneessä tutkimuksessaan Der ”Antikenroman” in der isländischen Literatur des Mittelalters. Tätä ennen antiikkisaagat oli monessa yhteydessä luokiteltu käännettyihin ritarisaagoihin.[2] Antiikkisaagoja ei ole suomennettu.

Antiikkisaagat ja kääntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikkisaagoista puhutaan joskus käännöksinä. Käytännössä antiikkisaagat eivät kuitenkaan ole ”käännöksiä” sanan nykymerkityksessä, sillä ne eivät ole identtisiä taustalla vaikuttaneiden alkuperäistekstien kanssa. Tekstin kääntäjä on monesti muokannut tekstiä omien tavoitteidensa tai työn tilaajan tavoitteiden mukaisesti. Käännöksestä on voitu jättää pois tarpeettomaksi koettuja kohtia ja tekstiä on voitu lyhentää. Vaikeaselkoisia kohtia tai kulttuurille vieraita aiheita on voitu selittää laajemmin. Päämääränä on ollut, että teksti oli keskiajan islantilaisten aikalaislukijoiden ymmärrettävissä. Yksittäinen antiikkisaaga ei myöskään välttämättä pohjautunut yhdelle vaan useammalle latinankieliselle teokselle, jolloin itse saaga oli useiden lähteiden tietoja yhdistelemällä laadittu kokoelma. Useat esikuvina toimineet latinankieliset lähteet olivat runomuodossa, kun taas antiikkisaagat ovat proosamuotoisia kertomuksia. Käännösten sijaan antiikkisaagoista voidaankin puhua latinankielisiin teoksiin pohjautuvina mukaelmina ja uudelleenkirjoitelmina.[3]

Tunnetut antiikkisaagat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikkisaagoihin yleensä luettuja tekstejä on kuusi: Rómverja saga, Alexanders saga, Trójumanna saga, Gyðinga saaga, Bretar sögur sekä Veraldar saga.

Rómverja saga (”Roomalaisten saaga”) pohjautuu Sallustiuksen teoksille Bellum Iugurthinum (suom. Jugurthan sota) ja Coniuratio Catilinae (suom. Catilinan salaliitto) sekä Lucanuksen teokselle Pharsalia (Bellum civile eli ”sisällissota”). Ajallisesti Rómverja saga kattaa keskiaikaisesta maailmanhistoriasta ajanjakson Rooman tasavallan ajasta varhaisen Rooman imperiumin aikaan. Rómverja saga on kirjoitettu mahdollisesti vuoden 1180 paikkeilla Skálholtin piispanistuimen läheisyydessä, ja se on säilynyt kahtena eri versiona.[4]

Veraldar saga (”Maailman saaga”) aloittaa kertomuksensa maailman luomisesta ja kertoo keskiaikaisen maailmanhistorian merkkitapahtumista ja -henkilöistä 1100-luvun lopulle saakka. Aiemmin oletettiin, että Veraldar saga olisi pohjautunut jollekin tuntemattomalle latinankieliselle tekstille. Veraldar saga on kuitenkin todennäköisesti useamman eri lähteen pohjalta laadittu kronikkamainen teksti. Kirjoittaja on ammentanut yhdistellen tietoa esimerkiksi Isidorus Sevillalaisen ja Beda Venerabiliksen kronikoista, Petrus Comestorin teoksesta Historia Scholastica sekä Raamatusta ja sen kommentaareista. Veraldar saga on kirjoitettu Skálholtin piispanistuimen läheisyydessä Rómverja sagan tavoin. Teosten välillä on yhteyksiä, esimerkiksi lainauksia, mutta on epävarmaa, kumpi teksteistä on laadittu ensin. Kumpikin teos on yhdistetty islantilaiseen oppineeseen Gizurr Hallssoniin (k. 1206).[5]

Breta sögur (”Brittien saagat”) pohjautuu Geoffrey Monmouthilaisen teokselle Historia regum Britanniae. Saaga on laadittu arvioiden mukaan hieman vuoden 1200 jälkeen, mutta sen alkuperäinen versio ei ole säilynyt. Breta sögur on säilynyt kahtena eri versiona. Toinen, lyhyempi, tiiviimpi ja historiallisen tiedon välittämiseen keskittynyt versio on säilynyt Hauksbók-nimisessä kokoelmakäsikirjoituksessa (AM 544 4to), joka on laadittu 1300-luvun alkupuolella. Pitemmän version varhaisin käsikirjoitus AM 573 4to on 1300-luvulta. Pitempi versio poikkeaa lyhyemmästä tyylillisesti, sillä se muistuttaa enemmän arturiaanista ritariromaania.[6]

Trójumanna saga (”Troijalaisten saaga”) kertoo Troijan sodasta ja sen sankareista. Saaga on säilynyt kolmena eri versiona. Versiosta riippuen sen tekstin esikuvana ovat olleet Vergiliuksen Aeneis, Homeroksen Iliaan latinankielinen versio (Ilias latina), Dares Fryygialaisen De excidio Troiae historia sekä Ovidiuksen Heroides ja Metamorphoseon libri (suom. Muodonmuutoksia). On pidetty todennäköisenä, että Troijan sodasta on tunnettu Islannissa jokin latinankielinen versio jo 1100-luvulla, mutta että Trójumanna saga olisi kirjoitettu Islannissa joko 1200-luvun alussa tai kuningas Haakon IV:n aikana.[7]

Gyðinga saga (”Juutalaisten saaga”) kuvaa ajanjaksoa Aleksanteri Suuren aikakauden sekä Pontius Pilatuksen kuoleman välillä (333 eKr.– 50 jKr.) Saagan pohjana ovat olleet Makkabilaiskirjat, Petrus Comestorin Historia scholastica sekä 1100-luvun lopulta peräisin ollut teos Historia apocrypha. Keskiajalla Gyðinga sagaa luettiin osana maailmanhistoriaa, kun taas reformaation jälkeen alettiin kiinnittää enemmän huomiota sen uskonnolliseen ulottuvuuteen. Saagasta on säilynyt kaksi versiota. Nuoremman ja lyhyemmän version pääkäsikirjoituksessa AM 226 fol (1300-l.) saagan kääntäjäksi mainitaan pappi (prestr) Brandr Jónsson (k. 1264).[8]

Alexanders saga ("Aleksanterin saaga") on proosamuotoinen käännös Aleksanteri Suuren elämästä ja teoista kertovasta teoksesta Alexandreis. Alkuperäisen eeppisen runoelman oli laatinut 1100-luvulla elänyt Gautier de Châtillon. Käsikirjoituksessa AM 226 fol mainitaan Alexanders sagan kääntäjäksi piispa (byskup) Brandr Jónsson ja käännöksen toimeksiantajaksi Norjan kuningas Magnús VI Haakoninpoika. Tiedon perusteella on päätelty, että Alexanders saga kirjoitettiin 1260-luvun alussa tai hieman sitä ennen. Koska alkuperäisteksti Alexandreis oli 1200-luvulla suosittu oppikirja, on mahdollista, että käännöstä on käytetty koulukirjana myös keskiajan Islannissa.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eldevik, Randi. 1993. Trójumanna saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 658–659.
  • Grobber, Stefanie. 2011. Breta sögur and Merlínússpá. Teoksessa The Arthur of the North. The Arthurian Legend in the Norse and Rus' Realms, toim. Marianne E. Kalinke. Arthurian Literature in the Middle Ages 5. Cardiff: University of Wales Press, 48–60.
  • Jakob Benediktsson. 1993a. Rómverja saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 537–538.
  • Jakob Benediktsson. 1993b. Veraldar saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 690.
  • Kalinke, Marianne E. & Phillip Marshall Mitchell. 1985. Bibliography of Old Norse-Icelandic Romances. Ithaca & London: Cornell University Press.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Tahkokallio, Jaakko. 2009. Suullisen ja kirjallisen suhdetta tutkimassa. Teoksessa Keskiajan avain, toim. Marko Lamberg, Anu Lahtinen & Susanna Niiranen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 76–91.
  • Wolf, Kirsten. 1988. Gydinga saga, Alexanders saga and Bishop Brande Jónsson. Scandinavian Studies 60 (1988) 3: 371–400.
  • Wolf, Kirsten. 1993a. Alexanders saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 7–8.
  • Wolf, Kirsten. 1993b. Gyðinga saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 253–254.
  • Würth, Stefanie. 1998. Der “Antikenroman” in der isländischen Literatur des Mittelalters: eine Untersuchungen zur Übersetzung und Rezeption lateinischer Literatur im Norden. Beiträge zur nordischen Philologie 26. Basel: Helbing & Lichtenhahn.
  • Würth, Stefanie. 2007 [2005]. Historiography and Pseudo-History. Teoksessa A Companion to Old Norse-Icelandic Literature and Culture, toim. Rory McTurk. Malden: Blackwell, 155–172.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Würth 1998, 1– 7; Simek & Hermann Pálsson 2007, 16; Würth 2007, 163, 170.
  2. Würth 1998, 3, 256–257.
  3. Würth 1998, 6–7,10–13.
  4. Jakob Benediktsson 1993a; Würth 2007, 164–165; Simek & Hermann Pálsson 2007, 323–324.
  5. Jakob Benediktsson 1993b; Würth 2007, 168–169; Simek & Hermann Pálsson 2007, 117, 414.
  6. Würth 1998, 80–82, 168–169; Gropper 2011, 48–49, 53–58.
  7. Kalinke & Mitchell 1985, 122; Eldevik 1993, 658–659; Würth 2007, 165; Gropper 2011, 48–49, 51.
  8. Wolf 1988; Wolf 1993a; Wolf 1993b; Würth 1998, 2; Würth 2007, 166–167.
  9. Kalinke & Mitchell 1985, 21; Wolf 1988; Wolf 1993a, 7–8; Würth 1998, 206–210; Würth 2007, 167–168; Simek & Hermann Pálsson 2007, 7, 49, 189–190; Tahkokallio 2009, 88.

Editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Finnur Jónsson (toim.). 1892–1896. Hauksbók efter de Arnamagnæanske håndskrifter no. 371, 544 og 675, 4 °, samt forskellige papirshåndskrifter av det kongelige nordiske oldskrift-selskab. Køpenhavn: [s.n.].
  • Jakob Benediktsson (toim.). 1944. Veraldar saga. København: [s.n.].
  • De Leeuw van Weenen, Andrea (toim.). 2009. Alexanders Saga. Am 519a 4to in the Arnamagnæan Collection, Copenhagen. Manuscripta Nordica 2. Copenhagen: Museum Tusculanum Press.
  • Louis-Jensen, Jonna (toim.). 1963. Trójumanna saga. Editiones Arnamagnæanæ 8. Copenhagen: Munksgaard.
  • Louis-Jensen, Jonna (toim.). 1981. Trójumanna saga: The Dares Phrygius version. Editiones Arnamagnæanæ 9. Copenhagen: Reitzel.
  • Þorbjörg Helgadóttir (toim.). 2010. Rómverja saga, 1–2. Rit Stofnun Árna Magnússonar á Íslandi 77. Reykjavík: Stofnun Árna Magnússonar í Íslenskum Fraedum.
  • Wolf, Kirsten (toim.). Gyðinga saga. Rit Stofnun Árna Magnússonar á Íslandi 42. Reykjavík: Stofnun Arna Magnússonar.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]