Antifouling-valmisteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antifouling-valmisteet (kiinnittymisenestovalmisteet tai myrkkymaalit) ovat valmisteita, joita käytetään torjumaan mikrobien ja kehittyneempien kasvi- tai eläinlajien muodostaman kasvuston muodostumista ja tarttumista aluksiin, vesiviljelylaitteistoihin tai muihin vedessä käytettäviin rakenteisiin[1]. Antifouling-valmisteet ovat erilaisia maaleja ja pinnoitteita. Yleisin käyttötarkoitus on veneiden ja laivojen vedenalaisen rungon suojaaminen siihen kiinnittyvältä kasvustosta. Rungon kasvusto lisää veden virtausvastusta, joka lisää polttoaineen kulutusta. Suomessa merkittävin haittaa aiheuttava laji on merirokko, eli näkki. Rungon puhtaana pitäminen kasvustosta on tärkeää niin taloudellisesti kuin ilmastoasiat huomioon ottaen.

Biosidiset antifouling-valmisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Biosidiset antifouling-valmisteet sisältävät vähintään yhtä biosidista tehoainetta. Suomessa saa myydä ja käyttää ainoastaan sellaisia valmisteita, jotka ovat hyväksytty biosidiasetuksen tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) pitää yllä listaa hyväksytyistä valmisteita[2].

Toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

H410: Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia

Biosidisten antifoulingvalmisteiden toiminta perustuu kemiallisesti vaikuttaviin aineisiin eli tehoaineisiin. Maalit ovat suunniteltu siten, että tehoaine vapautuu maalista. Tehoaineet ovat erittäin myrkyllisiä vesieliöille. Joutuessaan kosketuksiin tehoaineiden kanssa, veneiden ja alusten runkoon kiinnittyvät eliöt kuolevat ennen runkoon kiinnittymistä. Maalit voidaan luokitella koviin, pehmeisiin ja itsekiillottuviin maaleihin sen mukaan, miten tehoaine vapautuu valmisteista.

Ympäristöriskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimpiä valmisteissa käytettäviä tehoaineita ovat Kupari(II)oksidi ja kuparitiosyanaatti. Molemmat ovat luokiteltu erittäin myrkyllisiksi vesieliöille ja niillä on pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Tehoaineiden lisäksi valmisteet sisältävät myös muita haitallisia yhdisteitä, kuten sinkkioksidia. Valmisteiden toimintaperiaatteesta johtuen tehoaineita vapautuu ympäristöön jatkuvasti koko maalin käyttöiän ajan. Satamissa onkin mitattu ympäröiviä alueita korkeampia kuparipitoisuuksia. On havaittu, että satamissa merieliöstön kuolleisuus on korkeampaa ja lisääntyminen heikompaa, kuin satamien ulkopuolella[3] . Selittävänä tekijänä on pidetty satamien korkeita kuparin ja sinkin pitoisuuksia.

Veneiden huoltotöiden yhteydessä, venettä pestessä, maalatessa tai maalia poistettaessa on riski valmisteiden joutumisesta maaperään. Suomessa, huvivenesatamissa onkin havaittu korkeita kupari- ja sinkkipitoisuuksia satama-alueiden maaperässä[4]. Useasti kuparipitoisuudet satamien maaperässä ylittävät PIMA-asetuksessa (Valtioneuvoston asetus (VNa 214/2007) maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista) määritetyn ylemmän ohjearvon. Ylempi ohjearvo kuvaa suurinta hyväksyttävää riskiä tavanomaista vähemmän herkässä maankäytössä, kuten teollisuus- ja varastoalueilla. Ylempi ohjearvo on asetettu joko ekologisten tai terveysriskien perusteella[5].

Käyttöä koskevat rajoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Biosidiset antifoulin-valmisteet ovat biosidivalmisteita, joiden käyttö muuhun kuin hyväksyttyyn käyttötarkoitukseen tai vastoin käyttöohjeita on kielletty. Valmisteiden haitallisuudesta johtuen niiden käyttö on kokonaan kielletty makean veden alueilla[6]. Järvialueilla valmisteiden käytölle ei myöskään ole tarvetta, sillä merirokkoa ei tavata makeissa vesissä. Valmisteita käytettäessä tulee huolehtia, ettei valmistetta tai maalijätettä ei joudu maahan tai vesistöön. Ellei maalausta suoriteta siihen tarkoitetulla kovalla alustalla, tulee maaperä suojata esim. kestopeitteellä. Maalijäte on kerättävä talteen ja hävitettävä vaarallisena jätteenä.

Ympäristöhaittojen ehkäiseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmisteiden käytöstä johtuvia ympäristöhaittoja voidaan vähentää käyttämällä valmisteita käyttöohjeiden mukaisesti. Lisäksi haittoja voidaan vähentää vähentämällä valmisteiden käyttöä. Biosidisten valmisteiden käyttö ei ole välttämätöntä, sillä veneiden rungot voidaan pitää puhtaana myös mekaanisella puhdistuksella. Tähän tarkoitukseen on kehitetty useita erilaisia menetelmiä[7]. Vene voidaan esimerkiksi pestä siihen tarkoitetulla harjapesurilla. Kauden aikana 1-3 pesua riittää pitämään veneen rungon puhtaana, jolloin biosidisten antifouling-valmisteiden käytöstä voidaan luopua kokonaan. Suomessa ensimmäinen harjapesuri asennettiin Hangon itäsatamaan ja on veneilijöiden käytöstä vuonna 2019. Venettä ei tarvitse maalata myöskään silloin, jos venettä säilytetään kuivalla maalla, esim. venenostimen, trailerin tai telakan päällä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valmisteryhmät - ECHA echa.europa.eu. Viitattu 17.1.2019.
  2. Biosidit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Viitattu 17.1.2019.
  3. Maria Alexandra Bighiu, Elena Gorokhova, Bethanie Carney Almroth, Ann-Kristin Eriksson Wiklund: Metal contamination in harbours impacts life-history traits and metallothionein levels in snails. PLOS ONE, 3.7.2017, nro 7, s. e0180157. doi:10.1371/journal.pone.0180157. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
  4. Jenny Gustafsson ja Hanna Haaksi: Haitalliset aineet pientelakoilla ja talvisäilytyspaikoilla pidasaaristosiistina.fi.
  5. Jussi Reinikainen: Maaperän kynnys- ja ohjearvojen määritysperusteet core.ac.uk.
  6. Veneenpohjamaalien käytön rajoitukset Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Viitattu 17.1.2019.
  7. Vaihtoehdot myrkkymaaleille - Pidä Saaristo Siistinä ry www.pidasaaristosiistina.fi. Viitattu 17.1.2019.