Anne McClain
Anne McClain | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 7. kesäkuuta 1979 |
Kansalaisuus | Yhdysvallat |
Ura | |
Tila | aktiivinen |
Sotilasarvo | Everstiluutnantti |
Anne McClain (s. 7. kesäkuuta 1979 Spokane, Washingtonin osavaltio) ) on Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti, insinööri ja Nasan avaruuslentäjä. Hän oli retkikunnan 58/59 mukana kansainvälisellä avaruusasemalla.
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]McClain halusi jo lapsena tulla avaruuslentäjäksi. Hän opiskeli Yhdysvaltain asevoimien sotilasakatemiassa West Pointissa ja valmistui koneinsinööriksi (B.Sc.), ja hänet nimitettiin armeijan upseeriksi vuonna 2002. Bathin yliopistossa Englannissa hän suoritti ilmailuinsinöörin tutkinnon (M.Sc.) vuonna 2004 ja jatkoi opintoja Bristolin yliopistossa, jossa hän suoritti tutkinnon kansainvälisissä suhteissa (M.Sc.) vuonna 2005. Hän työskenteli kahdeksan viikkoa Ugandassa rakennusprojektissa.[1]
Sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]McClain on suorittanut helikopterilentäjän tutkinnon, ja hän on toiminut lentäjänä Irakin sodassa 15 kuukauden ajan. Vuonna 2009 hän opiskeli lentokapteeniksi ja on toiminut sen jälkeen kouluttajana ja koelentäjänä. Hän on valmistunut myös merivoimien koelentäjäksi. Hänellä on yli 2000 lentotuntia erityyppisissä koneissa. Hänelle on myönnetty useita kunniamerkkejä ansioistaan armeijassa.
Avaruuslentäjän ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2013 McClain valittiin Nasan 21. astronauttiryhmään nuorimpana siihen astisista avaruuslentäjistä. Hän valmistui vuonna 2015, ja hänen ensimmäinen avaruuslentonsa oli joulukuussa 2018, jolloin Sojuz MS11 vei retkikunnan 58/59 Baikonurin avaruuskeskuksesta kansainväliselle avaruusasemalle. Retkikuntaan kuuluivat McClainin lisäksi venäläinen kosmonautti Oleg Kononenko ja kanadalainen astronautti David Saint-Jacques. McClain osallistui kahteen avaruuskävelyyn. Hän palasi Maahan kesäkuussa 2019 vietettyään avaruudessa 204 päivää. Huhtikuussa 2021 hän kuului retkikunnan nro 65 varamiehistöön.
McClain valittiin vuonna 2020 yhdeksi Artemis-kuuohjelman avaruuslentäjistä.[2]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]McClain meni naimisiin Summer Wordenin kanssa vuonna 2014 ja haki eroa vuonna 2017. Worden väitti, että McClain olisi syyllistynyt identiteettivarkauteen kirjautumalla Wordenin pankkitilille kansainväliseltä avaruusasemalta. Lisäksi Worden syytti McClainia siitä, että tämä olisi yrittänyt saada huollettavakseen pojan, jonka äiti Worden on. Kyseessä olisi ollut ensimmäinen avaruudessa tehty rikos, mutta oikeus totesi Wordenin syytökset valheellisiksi.[3]
McClain on innokas rugbyn pelaaja ja on pelannut Yhdysvaltain naisten kansallisen rugbyliiton joukkueessa. Hänen mielestään rugbysta on hyötyä valmistautuessa avaruuslentoon. Lisäksi hänen harrastuksiinsa kuuluvat painonnosto, golf, pyöräily, crossfit ja juoksu.
McClain asuu Houstonissa Texasissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Patriot League 20th Anniversary Profiles: Anne McClain patriotleague.org. 5.10.2010. Viitattu 2.5.2021.
- ↑ NASA The Artemis Team 9.12.2020. NASA. Viitattu 2.5.2021.
- ↑ “Space crime” allegation leads to arrest of lesbian astronaut’s ex-wife lgbtqnation.com. 8.4.2020. Viitattu 2.5.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|