Anna Boleyn

Anne Boleyn
Pembroken markiisitar
Englannin kuningatar
Valtakausi	28. toukokuuta 1533 - 17. toukokuuta 1536
Kruunajaiset	1. kesäkuuta 1533 Westminster Abbey
Syntynyt	1501 tai 1507 Blickling Hall, Norfolk, Englannin kuningaskunta
Kuollut	19. toukokuuta 1536 Lontoon Tower
Hautapaikka	Chapel Royal of St Peter ad Vincula, Lontoon Tower
Puoliso	Henrik VIII
Lapset	Elisabet I
Suku	Boleyn
Isä	Thomas Boleyn, Wilthshiren 1. jaarli
Äiti	Elisabet Howard
Uskonto	roomalaiskatolilainen; anglikaani
Nimikirjoitus

Anne Boleyn, Pembroken markiisitar, (n. 1501 tai 1507 (?) – 19. toukokuuta 1536 Lontoon Tower, Lontoo, Englannin kuningaskunta) oli Englannin kuningas Henrik VIII:n toinen kuningatarpuoliso ja kuningatar Elisabet I:n äiti.

Henrik VIII:n ero ensimmäisestä puolisostaan Katariina Aragonialaisesta ja sitä seurannut avioliitto vuonna 1533 Anne Boleynin kanssa johtivat monimutkaiseen tapahtumaketjuun, joka aloitti irtautumiseen roomalaiskatolisesta kirkosta ja Englannin uskonpuhdistuksen. Anne Boleyn tunnetaan myös ensimmäisenä Henrik VIII:n teloitetuista vaimoista: hänet teloitettiin vuonna 1536 syytettynä aviorikoksesta, insestistä ja maanpetoksesta, vaikka todellinen syy teloitukseen oli ettei hän synnyttänyt miespuolista perijää. Vain hänet ja Katariina Aragonialainen Henrik VIII:n kuudesta puolisosta kruunattiin kuningattareksi.

Suku ja lapsuus

Anne Boleynin vanhemmat olivat sir Thomas Boleyn, Wiltshiren jaarli ja Ormonden jaarli ja lady Elizabeth Boleyn os. Howard, Norfolkin herttuan tytär. Anne Boleyn syntyi joko perheensä Blicking Hallin kartanossa Norfolkissa tai perheen lempiasunnossa Heverin linnassa Kentissä. Anne Boleynin syntymäajasta ei ole varmaa tietoa, sillä kirkonkirjat puuttuvat. Historioitsijat ovat esittäneet kaksi eri vaihtoehtoa, 1500–1501 tai 1507. Vahvimpana todisteena aiemmasta syntymäajasta pidetään yleensä Annen vuonna 1514 kirjoittamaa kirjettä, joka tyylillisesti sopii enemmänkin noin kolmetoistavuotiaan kuin seitsenvuotiaan tytön kirjoittamaksi.

Annella oli kaksi sisarusta: sisar Mary ja veli George. Mary Boleyn oli todennäköisesti sisaruksista vanhempi ja syntynyt joko 1499 tai 1500. George oli todennäköisesti nuorin. Hän meni viimeisenä naimisiin lukuun ottamatta Annea, joka seurusteli tuolloin kuninkaan kanssa ja syntynyt aikaisintaan vuonna 1502. Sisarusten ikäjärjestystä ja sen ristiriitaisuutta kuvaa ehkä parhaiten historioitija Eric W. Ives. Myöhemmin Anne Boleynin elinaikana huhuttiin, tosin huhun todenperäisyydestä ei ole todisteita, että hänellä olisi ollut vasemmassa kädessä kuusi sormea, mitä pidettiin tuolloin pirun merkkinä – mutta huhu johtui mahdollisesti katolilaisten vihamielisyydestä Henrik VIII:n erotettua Englannin Rooman eli katolisesta kirkosta.

Myöhemmällä iällään Anne Boleyn ei ollut erityisen hyvissä väleissä isänsä kanssa, mutta lapsena hän halusi miellyttää tätä. Hänen suhteensa sisareensa Maryyn oli myrskyisä, sillä hän ei hyväksynyt Maryn toista aviomiestä, joka oli yhteiskunnallisessa arvoasteikossa Boleynin perheen alapuolella ja vain rivisotilas. Anne Boleynin suhde äitiinsä ja veljeensä oli paljon parempi, ja hänellä oli läheiset välit kumpaankin.

Boleynit eivät olleet ylhäisintä aatelia, ja heillä oli ollut vaikutusvaltaa vasta neljän sukupolven ajan. Anne Boleynin isä oli avioitunut vaikutusvaltaiseen Howardin sukuun. Anne Boleyn oli kuitenkin aristokraattista syntyperää: hänen esi-isiinsä kuului muun muassa Lontoon pormestari, herttua, jaarli, kaksi ylhäissyntyistä naista sekä ritari. Anne Boleyn oli ehdottomasti ylhäissyntyisempi kuin kaksi muuta Henrik VIII:n vaimoa, Jane Seymour ja Catherine Parr. Hän oli myös Henrikin viidennen vaimon, lady Catherine Howardin serkku.

Anne Boleynin isä sir Thomas Boleyn oli arvostettu diplomaatti ja lahjakas kielissä. Hän oli sekä Henrik VII:n että Henrik VIII:n suosikki: jälkimmäinen lähetti hänet useisiin diplomaattisiin tehtäviin Eurooppaan, missä hänen ammattitaitonsa ja viehätysvoimansa toivat hänelle monia ihailijoita, kuten arkkiherttuatar Margaret Itävaltalainen, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Maksimilian I:n tytär. Margaret hallitsi tuolloin Espanjan Alankomaita isänsä puolesta ja huolehti veljenpojastaan ja kolmesta veljentyttärestään. Thomas Boleyn teki Margaretiin niin suuren vaikutuksen, että tämä tarjosi Boleynin nuorimmalle tyttärelle Annelle paikkaa hovissaan. Tavallisesti tytön oli oltava kaksitoistavuotias saadakseen sellaisen kunnianosoituksen, mutta Anne saattoi olla hieman nuorempi, sillä Margareta kutsui viittasi häneen usein sanoin ”la Petite Boleyn”. Nimitystä käytetään kuitenkin usein todisteena siitä, että Anne oli syntynyt vuonna 1501 eikä vuonna 1507. Hän teki Alankomaissa hyvän vaikutuksen hyvillä käytöstavoillaan ja päättäväisyydellään tehdä kovasti töitä koulutuksensa hyväksi. Hänen uskotaan olleen Alankomaissa keväästä 1513 syksyyn 1514 saakka.

Aikalaiset eivät pitäneet Anne Boleynia suurena kaunottarena. Hän oli liian laiha ja hänen hipiänsä liian tumma sen ajan kauneusihanteiden mukaan. Monet miehet kuitenkin kommentoivat hänen upeita tummia silmiään ja kaunista tummaa tukkaansa. Kaikkein kuuluisin häneen ihastuneista miehistä oli tietenkin kuningas Henrik VIII. Useimmat aikalaismaalarit maalasivat Annelle vaaleat hiukset, koska halusivat imarrella mallinsa kauneutta. Anne Boleyn täydensi ulkonäköään myös muodin tajullaan: hän inspiroi monia uusia tyylejä ja oli todennäköisesti suurin tyyliesikuva omana aikanaan. Eräs italialainen, joka tapasi Anne Boleynin vuonna 1532, kirjoitti, että tämä ”ei ollut yksi maailman kauneimmista naisista”, mutta toiset pitivät häntä ”melko kauniina” ja ”nuorena ja viehättävän näköisenä”. Hänen eloisuuttaan pidettiin myös hurmaavana. William Forrest, joka kirjoitti aikalaisrunon Katariina Aragonialaisesta, kehui Annen ”erinomaista” kykyä tanssia ja kirjoitti: ”Siinä vasta oli nuori nainen, joka osasi kulkea kevein askelin.”

Anne Boleynin persoona oli monimutkainen ja ristiriitainen. Kuvauksia ovat suuresti vääristäneet ne, jotka vastustivat hänen kiistanalaista avioliittoaan ja radikaalia uskonnäkemystään. Hän oli harras kristitty renessanssin humanismin perinteiden hengessä (protestantiksi kutsuminen olisi liian vahvasti sanottu). Hän oli myös antelias hyväntekijä ja vastoin suosittua tarinaa erittäin tunteikas. Nuorena hän oli ”suloinen ja iloinen” ja nautti uhkapeleistä, viinistä ja juoruista. Hän oli myös rohkea ja karismaattinen. Hänen henkilökohtaiset tunnuslauseensa vaihtelivat hänen ja Henrik VIII:n suhteen aikana iloluontoisen itsepäisestä tunnuslauseesta ”Niin käyköön, nuriskoon kuka haluaa” aina kruunajaistunnuslauseeseen ”Kaikkein onnellisin” (ransk. La Plus Heureuse). Ranskan suurlähettiläs Giles de la Pommeraye ylisti Anne Boleynin mahtavaa älyä ja vaikutusvaltaa Englannin ulkopolitiikassa. Anne saattoi kuitenkin olla myös hillitön, neuroottinen ja pahansisuinen.

Alankomaiden jälkeen hän vietti joitakin vuosia Ranskassa. Alun perin hän siirtyi Ranskaan Henrik VIII:n sisaren ja Ranskan uuden kuningattaren Maria Tudorin hovineidoksi, mutta kun tämä palasi Englantiin iäkkään miehensä kuoltua, Anna Boleyn jäi Ranskan hoviin. Hänestä tuli uuden kuningattaren Clauden suosima hovineito, ja hän toimi myös tulkkina, kun englantilaisia vieraita saapui tapaamaan kuningatarta. Kuningattaren taloudessa oleskellessaan hän oppi puhumaan ranskaa ja tutustui perusteellisesti Ranskan kulttuuriin ja etikettiin. Hän kiinnostui myös muodista ja uskontofilosofiasta, joka vaati kirkkoa uudistumaan. Hänen eurooppalainen koulutuksensa päättyi talvella 1521, kun hänen isänsä käski hänen palata Englantiin. Hän purjehti Englantiin Calais’n kaupungista tammikuussa 1522.

Kuninkaallinen rakkaustarina

Hans Holbein, Henrik VIII. Henrik pommitti Anne Boleynia kymmenillä rakkauskirjeillä.

Englantiin paluunsa jälkeen Anne Boleynista tuli Henrik VIII:n espanjalaisen vaimon, kuningatar Katariina Aragonialaisen hovineito. Kuningattaren synnyttämät pojat olivat kaikki kuolleet pieninä ja ainoastaan tytär Mary eli aikuiseksi asti. Katariina oli suosittu kansan keskuudessa, vaikka hän ei ollut enää vähään aikaan ollut aktiivisesti mukana politiikassa tai hovielämässä.

Sisar Mary Boleyn

Anne Boleyn esiintyi ensi kertaa hovissa naamiaistanssiaisissa maaliskuussa 1522 esittäessään taidokkaan tanssin yhdessä kuninkaan sisaren Mary Tudorin ja oman sisarensa, kuninkaan rakastajattaren Mary Boleynin kanssa. Anne Boleyn esitti kärsivällisyyttä, mikä oli ironista ajatellen hänen sitkeyttään kuninkaan avioerohankkeen aikana. Anne Boleyn tunnettiin hovin muodikkaimpana ja ansioituneimpana naisena, ja häneen viitattiin sanoin ”muodin kuvastin”.

Tuolloin vuoden 1522 tienoilla häntä haikaili Northumberlandin jaarlin poika Henry Percy. Heidän suhteensa todellisesta luonteesta ei ole selvyyttä, mutta todettakoon, että heidän kihlautumistaan olisi ollut mahdoton purkaa, jos suhde olisi pantu täytäntöön, ja Anne oli nähnyt liian monen maineen menneen pilalle, jotta olisi uskaltanut vaarantaa omaansa.

Romanssi päättyi vuonna 1523, kun lordi Henryn isä kieltäytyi antamasta siunaustaan avioliitolle kuultuaan siitä kardinaali Wolseylta. Joidenkin mukaan suhde lopetettiin salaa siksi, että Henrik VIII halusi Annen itse. Asian todenperäisyydestä on mahdotonta sanoa mitään, sillä historioitsijat ovat asiasta eri mieltä. Weir esimerkiksi uskoo sen pitävän paikkansa. Anne Boleyn lähetettiin joksikin aikaa pois hovista Heverin linnaan Kentiin. Hän vietti Heverissä kesän, ennen kuin palasi hoviin ja keräsi ympärilleen joukon naisystäviä ja miesihailijoita, joihin hän kuitenkin suhtautui viileästi. Hänen serkkunsa, runoilija Thomas Wyatt moitti häntä saavuttamattomaksi ja temperamenttiseksi näennäisestä kainoudesta ja vaiteliaisuudesta huolimatta. Henrik VIII rakastui Anne Boleyniin vuonna 1525 ja alkoi tavoitella tätä.

Annen sisar Mary Boleyn oli aiemmin vuosina 1519–1521 ollut kuninkaan rakastajatar. Suhde päättyi, kun Mary naitettiin hovimies William Careylle. Huhuttiin, että Maryn kaksi lasta olisivat olleet Henrikin, vaikka lapset syntyivät ilmeisesti suhteen virallisesti päätyttyä. Mitään todisteita ei ole myöhemmästä huhusta, jonka mukaan Anne Boleynin äitikin olisi ollut Henrik VIII:n rakastajatar. Vaikuttaa siltä, että skandaalinkäryiset syytteet saivat alkunsa siitä, että Elizabeth Boleynin nimi sotkettiin kuninkaan varhaiseen rakastajattareen Elizabeth Blountiin. Henrikin suhde Mary Boleyniin oli päättynyt jo jonkin aikaa ennen kuin hän ryhtyi suhteeseen Anne Boleynin kanssa. Anne Boleyn oli palannut Englantiin vuonna 1521, mutta suunniteltu avioliitto irlantilaisen serkun kanssa jäi solmimatta, ja kardinaali Thomas Wolsey lopetti hänen ja Percyn romanssin. 1520-luvun puoliväliin saakka hänestä ei vielä juuri ollut kuultu.

Henrik VIII pommitti Annea kymmenillä rakkauskirjeillä. Usein ajatellaan, että Henrikin ihastus Anneen sai hänet etsimään keinoa mitätöidä ensimmäinen avioliittonsa. On kuitenkin todisteita siitä, että Henrik on voinut yhtä hyvin päättää lakkauttaa avioliittonsa Katariina Aragonialaisen kanssa vain siitä syystä, ettei tämä ollut synnyttänyt hänelle poikaa. Henrik uskoi poikaperillisen olevan välttämätön, jotta Tudorin hallitsijasuku ei sammuisi. Tudorit olivat nousseet valtaan vasta hänen isänsä Henrik VII:n myötä tämän voitettua Bosworthin taistelun vuonna 1485.

Vuonna 1527 Henrik VIII käynnisti salaiset järjestelyt saadakseen mitätöityä avioliiton vaimonsa, ikääntyvän Katariina Aragonialaisen kanssa. Henrik VIII:n perimmäisenä tavoitteena oli saada laillinen miespuolinen kruununperijä. Aluksi Anne Boleyn pidettiin taka-alalla, mutta vuonna 1528 oli jo yleisessä tiedossa, että Henrik aikoi mennä hänen kanssaan naimisiin. Anne Boleyn pitäytyi erossa politiikasta ja oli ystävällisissä väleissä kardinaali Thomas Wolseyn kanssa siitä huolimatta, että hänen isänsä ei voinut sietää kardinaalia. Hovissa Anne Boleyn riemuitsi uudesta elämäntyylistään: Henrik maksoi kaiken ja lahjoitti hänelle upeita pukuja ja koruja.

Anne Boleyn ei aikonut maata Henrikin kanssa ennen avioliittoaan, sillä esiaviollinen seksi saattaisi johtaa siihen, että suhteesta mahdollisesti syntyvät lapset olisivat aviottomia. Hän sai kuitenkin jo ennen avioliittoa oman talouden ja useita hovinaisia, mikä kertoi siitä, että hänestä tulisi seuraava kuningatar.

Poliittinen vaikutusvalta

Vaikutti siltä, ettei paavi Klemens VII vielä vuonna 1529 ollut sen enempää kuin vuonna 1527 aikeissa myöntää Henrikille avioeroa. Anne Boleynin liittolaiset ilmoittivat, että osaongelmana oli hänen liittolaisekseen luultu kardinaali Thomas Wolsey, joka oli vakuuttanut Annea Boleynille, että paavi tekisi hänestä kuningattaren. Kardinaalin vastustajia oli ollut hovissa jo vuosikymmenen ajan, ja heistä Anne Boleyn oli sopiva välikappale kardinaalin kaatamiseen. Henrik kieltäytyi uskomasta, kunnes Wolseyn lupaukset paljastuivat katteettomiksi, kun yksi paavin lähettiläistä ei suostunut tekemään kuninkaalle mieliksi vaan siirsi asian käsittelyn takaisin Roomaan.

Anna Boleyn painosti kuningasta, kunnes kardinaali Thomas Wolsey vuonna 1529 erotettiin virastaan. Henrik vaati Wolseyta palaamaan Yorkiin ja pysymään erossa politiikasta. Kardinaali anoi Anne Boleynia auttamaan hänet takaisin valtaan, mutta tämä ei suostunut. Wolsey yritti sitten juonittelemalla saada paavin tukea. Kun se paljastui, Henrik käski pidättää Wolseyn. Jos Wolsey ei olisi kuollut sairauteen vuonna 1530, hänet olisi saatettu teloittaa maanpetoksesta. Seuraavana vuonna Katariina Aragonialainen karkotettiin hovista.

Kun kardinaali Thomas Wolsey oli poissa pelistä, Anne Boleynista tuli hovin vaikutusvaltaisin jäsen. Hänellä oli huomattavasti valtaa nimityksissä ja poliittisissa asioissa. Hän otti yhteen kuninkaan uuden tärkeimmän ministerin, sir Thomas Moren kanssa, sillä tämä vastusti katolisen kirkon reformaatiota, jota taas Anne Boleyn veljineen kannatti. Hänen tyytymättömyytensä Vatikaaniin sai hänet myös tarjoamaan Henrikille uutta vaihtoehtoa: hän ehdotti, että kuningas noudattaisi niiden William Tyndalen kaltaisten uskonnon radikaalien neuvoja, jotka kielsivät paavin arvovallan ja olivat sitä mieltä, että monarkin tuli johtaa oman kansakuntansa kirkkoa. Kun Canterburyn arkkipiispa William Warham kuoli, Anne Boleyn sai nimitetyksi virkaan omaan perheensä kappalaisen, Thomas Cranmerin. Hän myös helpotti Thomas Cromwellin nousua kuninkaan suosimaksi neuvonantajaksi.

Tänä aikana Anne Boleynilla oli merkittävä rooli Englannin asemassa ulkomailla, sillä hän oli mukana lujittamassa Englannin ja Ranskan liittoa. Hänellä oli erinomaiset suhteet Ranskan suurlähettilääseen Giles de la Pommerayeen, joka oli ihastunut häneen. Suurlähettilään avulla hän auttoi järjestämään talvella 1532 Calais’ssa tapaamisen, jossa Henrik toivoi saavansa Ranskan kuningas Frans I:n tuen uudelle avioliitolleen.

Ennen Calais’n matkaa Henrik antoi Anne Boleynille Pembroken markiisittaren arvonimen. Hänen perheensäkin hyötyi: hänen isästään, joka oli jo Rochfordin varakreivi, tuli Ormonden ja Wiltshiren jaarli. Anne Boleynin ansiosta hänen leskeksi jäänyt sisarensa Mary Boleyn sai 100 punnan vuosittaisen eläkkeen ja tämän poika Henry Carey sai korkealaatuista koulutusta arvostetussa sisterssiläisluostarissa.

Avioliitto

Calais’n tapaaminen oli poliittinen riemuvoitto, sillä Ranskan hallitus antoi tukensa Henrikin uudelle avioliitolle. Alison Weirin mukaan Henrik ja Anne Boleyn panivat suhteensa täytäntöön Calais’n matkan jälkeen, ja pian Anne Boleyn tuli raskaaksi. Henrik oli riemuissaan, ja hänet ja Anne Boleyn vihittiin salaa ensin 14. marraskuuta 1532 ja virallisesti 25. tammikuuta 1533, ja he saivat viimeinkin virallistaa suhteensa seitsemän vuoden jälkeen. Toisten lähteitten mukaan salainen avioliitto solmittiin noin 25. tammikuuta 1533 ja julistettiin 23. toukokuuta. Itse asiassa Henrik VIII:sta tuli kaksinnaija eli bigamisti, sillä hänen ensimmäistä avioliittoaan ei ollut vielä mitätöity.

Henrik VIII:n ensimmäinen puoliso, Espanjan infanta Katariina Aragonialainen nuorena. Hän menetti virallisesti kuningattaren arvonimensä vuonna 1533, mutta asemansa hän menetti jo vuonna 1531 kun Henrik VIII erosi hänestä.

Katariina Aragonialainen menetti virallisesti kuningattaren arvonsa kun Anne Boleyn kruunattiin kuningattareksi 1. kesäkuuta 1533. Paavi Klemens VII:ää vastustaen Canterburyn arkkipiispa Thomas Cranmer julisti nyt, että Englannin kirkon pää oli Henrik eikä paavi. Niin koitti kuuluisa välirikko Rooman kanssa, mikä merkitsi loppua Englannille katolisena maana. Vain harvat tajusivat asian merkitystä tuolloin, ja vielä harvempi oli valmis puolustamaan paavin auktoriteettia. Anne Boleyn oli iloinen asioiden kulusta: hän oli katolinen, mutta piti paavinvaltaa turmeltuneena ja sen vaikutusta kristinuskon moraaliin epäsuotuisana.

Kruunajaistensa jälkeen 1. kesäkuuta 1533 Westminster Abbeyssä Anne Boleyn asettui rauhassa aloilleen ja odotti lapsensa syntymää. Hän oli hyvin ahdistunut, kun Henrik ihastui erääseen hovinaiseen, mistä aiheutui heidän ensimmäinen suuri riitansa. Tyttö oli vain ohimenevä ihastus, eikä Henrik halunnut vaarantaa vaimonsa raskautta.

Henrik VIII:n ja Anne Boleynin lapsi syntyi syyskuun 7. päivänä 1533 kuninkaan suosikkipalatsissa Greenwichissa. Lapsi oli tyttö ja sai nimen Elizabeth kuninkaan äidin, Elizabeth Yorkin kunniaksi. Prinsessalle järjestettiin upeat ristiäiset, mutta Anne Boleyn pelkäsi, että Katariina Aragonialaisen tyttärellä prinsessa Maryllä olisi yhä tarpeeksi tukijoita, jotka uhkaisivat Elizabethin asemaa. Henrik lohdutti vaimonsa pelkoa erottamalla Maryn tämän palvelijoista ja lähettämällä tämän vartioitavaksi Old Palaceen Hatfield Houseen, Hertfordshireen missä prinsessa Elizabethillä oli oma taloutensa, henkilökuntansa ja palveluskuntansa. Maalaisilma oli parempi lapsen terveyden kannalta, mutta Anne Boleyn oli rakastava äiti, joka kävi usein tapaamassa tytärtään. Hänen vierailuidensa aikana nähtiin yhteenottoja hänen ja prinsessa Maryn välillä, joka nimitti tätä ”isäni rakastajattareksi”. Anne Boleyn kutsui puolestaan prinsessa Marya ”kirotuksi äpäräksi”.

Kuningatar Anne Boleyn

Anne Boleynilla oli suurempi henkilökunta kuin Katariina Aragonialaisella: häntä palveli yli 250 palvelijaa aina papeista tallipoikiin. Hänellä oli myös yli 60 hovineitoa, jotka palvelivat häntä ja kulkivat hänen perässään juhlatilaisuuksissa. Vastineeksi hovineitojen vanhemmat toivoivat kuningattaren olevan hyvä emäntä ja järjestävän hovineidoilleen sopivia avioliittoja. Hän piti tiukkaa kuria ja valvoi hovineitojensa moraalia: hän torui esimerkiksi Margaret Sheltonia saatuaan selville, että tämä kirjoitteli runoja rukouskirjaansa. Anne Boleynin palveluksessa oli myös lukuisia pappeja, jotka toimivat hänen rippi-isinään, kappalaisinaan ja uskonnollisina neuvonantajinaan. Hänen suosikkinsa oli maltillinen pappi Matthew Parker, josta tuli yksi modernin Englannin kirkon pääarkkitehdeista Anne Boleynin tyttären Elisabet I:n hallituskaudella.

Anne Boleynin maine uskonnon uudistajana levisi halki Euroopan, ja protestantit ylistivät häntä sankarittareksi. Muun muassa Martti Luther piti hänen nousuaan valtaistuimelle hyvänä merkkinä. Anne Boleyn pelasti myös ranskalaisradikaali Nicolas Bourbonin, jonka Ranskan inkvisitio oli tuominnut kuolemaan. Hän vetosi Ranskan kuningasperheeseen, joka säästi Bourbonin hengen palveluksena Englannin kuningattarelle. Bourbon kutsui häntä myöhemmin ”kuningattareksi, jota Jumala rakastaa”. Vaikka Anne Boleyn edisti uskonpuhdistusta ja erityisesti Raamatun kääntämistä englannin kielelle, hän ei kiistänyt pyhää transsubstantiaatio-oppia. Hän oli antelias hyväntekijä, joka jakoi almuja köyhille ja rahoitti erilaisia koulutusjärjestöjä. Hän ompeli hovinaisineen usein paitoja köyhille.

Anne Boleyn johti upeaa hovia. 1500-luvulla kuninkaallisten oletettiin olevan mahtavia saadakseen kansan uskomaan monarkian tärkeyteen ja voimaan. Anne Boleyn käytti suuria summia pukuihin, jalokiviin, päähineisiin, strutsinsulkaviuhkoihin, ratsastustarvikkeisiin, hienoihin huonekaluihin ja verhoiluihin. Kuningaspari myös restauroi lukuisia palatseja.

Nuorten hovimiesten joukko kävi yhä kuningattaren huoneistossa, missä he flirttailivat tämän hovinaisten kanssa ja luvan siihen saatuaan tanssivat kuningattaren kanssa. Anne Boleyn ei kuitenkaan koskaan tehnyt mitään sopimatonta ja meni jopa niin pitkälle, että moitti heitä, mikäli he olivat liian tuttavallisia joko hänen tai hänen hovinaistensa seurassa. Siinä ei ollut mitään uutta, sillä joukko nuoria miehiä oli pyörinyt myös Katariina Aragonialaisen ympärillä 1510-luvulla. Vasta myöhemmin tällainen käytös alkoi vahingoittaa Anne Boleynin mainetta.

Anne Boleynin avioliitto oli myrskyisä: välillä kuninkaallisen parin elämä oli rauhallista ja rakkauden täyteistä, mutta Henrikin alituinen uskottomuus loukkasi suuresti hänen uutta vaimoaan, joka reagoi itkuisesti ja raivoisasti jokaiseen uuteen rakastajattareen. Henrik taas piti Anne Boleynin räikeitä mielipiteitä uskonnosta ja politiikasta ahdasmielisyytenä sekä tämän kyvyttömyyttä synnyttää poika petoksena. Anne Boleynin toinen raskaus päättyi keskenmenoon kesällä 1534. Jotkin elämäkertojen kirjoittajat ovat esittäneet teorian, jonka mukaan Anne Boleyn saattoi olla Rhesus-negatiivinen, jolloin ensimmäinen raskaus kehitti hänen veressään vasta-ainetta, joka tuhosi seuraavien sikiöiden Rhesus-positiiviset punasolut kohtalokkain seurauksin. Sellainen fysiologinen seikka ei ollut tiedossa 1500-luvulla (se tunnistettiin vasta vuonna 1940) ja saattoi hyvinkin selittää hänen kolme keskenmenoaan prinsessa Elisabetin jälkeen. Jos niin oli, silloin Anna Boleyn ei olisi voinut saada enää lapsia.

Annen ylimielinen käytös teki hänestä pian epäsuositun hovissa. Henrik menetti vähitellen kiinnostuksensa Annea kohtaan ja aloitti suhteita muiden naisten kanssa. Pojan syntymä olisi kuitenkin saattanut pelastaa avioliiton. Annella oli keskenmeno vuonna 1534.

Ranskan suurlähettiläs ihmetteli kuningasparin jäisiä välejä tanssiaisissa vuonna 1535. Kun hän kysyi Anne Boleynilta asiasta myöhemmin samana iltana, tämä naurahti surumielisesti ja sanoi, että hän tunsi olonsa äärimmäisen yksinäiseksi ja tunsi koko hovin seuraavan häntä katseellaan. Painostava ilmapiiri sai hänen temperamenttinsa räjähtämään, ja hän otti yhteen kunnianhimoisen enonsa Thomas Howardin, Norfolkin 3. herttuan kanssa, kun hän sai aiheen epäillä tämän lojaaliutta itseään kohtaan. Kun hänen sisarensa Mary Boleyn avioitui aatelittoman miehen kanssa, hän karkotti tämän hovista. Sisaret kieltäytyivät pyytämästä toisiltaan anteeksi, ja Mary kirjoitti myöhemmin kirjeen, jossa julisti lujaa rakkauttaan uutta aviomiestään kohtaan.

Anne Boleynia syytettiin myös hänen aviomiehensä hirmuvallasta. Hänen sanottiin pakottaneen Henrikin allekirjoittamaan vanhan neuvonantajansa sir Thomas Moren kuolemantuomion, kun tämä teloitettiin vuonna 1535 tämän kieltäydyttyä rikkomasta paavi Paavali III:lle antamaansa uskollisuudenvalaa. Vaikka Anne Boleyn ei todellakaan pitänyt Moresta, mikään ei todista hänen ajaneen tämän kuolemantuomiota. On epätodennäköistä, että hän olisi puolustanut tätä, mutta More oli kuitenkin hyväksynyt hänen asemansa kuningattarena Katariina Aragonialaisen sijaan.

Tuho

Anne synnytti tammikuussa 1536 kuolleena syntyneen poikalapsen. Anne Boleynin palvelija, flaamilainen muusikko Mark Smeaton pidätettiin ja häntä kidutettiin. Smeaton kielsi alun perin olleensa kuningattaren rakastaja, mutta tunnusti sen kidutettuna. Hän antoi kuulustelijoilleen myös toisen hovimiehen, sir Henry Norrysin tai Henry Norrisin nimen, joka oli Anne Boleynin vanha ystävä. Norris pidätettiin vapunpäivänä, mutta häntä ei voitu kiduttaa, koska hän oli aristokraatti. Kaksi päivää myöhemmin pidätettiin sir Francis Weston. Hovimies William Brereton pidätettiin myös aviorikoksesta syytettynä, mutta hän tuntuu olleen syytön ja itse asiassa Thomas Cromwellin vanhan kaunan uhri. Anne Boleynin veli George Boleyn pidätettiin myös insestistä ja maanpetoksesta syytettynä: tällä väitettiin olleen seksuaalinen suhde omien sisartensa kanssa.

Anne Boleyn pidätettiin lounaalla 2. toukokuuta 1536 ja vietiin Thamesjokea pitkin Lontoon Toweriin, missä hän murtui hetkeksi ja vaati saada tietää kaikki yksityiskohdat perheensä olinpaikasta ja häntä vastaan esitetyistä syytteistä.

Neljä miestä joutui oikeuteen toukokuun 15. päivänä 1536. Weston, Brereton ja Norris kielsivät julkisesti syyllisyytensä, ja vain kidutettu Smeaton tuki hallitusta myöntämällä olevansa syyllinen. Kaksi päivää myöhemmin Anne ja George Boleyn joutuivat erikseen oikeuteen. Henrikiä ja hänen rakastajattarenaan pidettyä Jane Seymouria epäiltiin laajalti. Anne Boleynia syytettiin aviorikoksesta, insestistä ja maanpetoksesta, koska hän oli tehnyt aviorikoksen hallitsijaa vastaan. Vaikka hän ei ollut millään muotoa suosittu kansan keskuudessa, hänen oikeudenkäyntinsä oli niin puolueellinen, että jopa kansalaiset vastustivat sitä. Kuningas vaati joka tapauksessa hänen päätään, ja Anne Boleyn tuomittiin kuolemaan.

On epätodennäköistä, että Anne olisi ollut syyllinen; hän oli ilmeisesti Thomas Cromwellin tukeman väliaikaisen hoviryhmittymän uhri.

Teloitus

Toukokuun 17. päivänä 1536, jolloin Boleynin oletetut ”rakastajat” teloitettiin julkisesti, Anne Boleynilta riistettiin kuningattaren arvonimi ja hänen tyttärensä prinsessa Elizabeth julistettiin äpäräksi. Seuraavana päivänä Anne Boleyn osallistui viimeistä kertaa messuun ja vannoi julkisesti olevansa syytön. Kun kuningattaren vanginvartija William Kingston kertoi hänelle, että hänelle myönnettäisiin erityinen oikeus tulla teloitetuksi ranskalaisen miekka-ekspertin käden kautta, hän nauroi. ”Olen kuullut sanottavan, että pyöveli on oikein hyvä, ja minulla on kapoinen kaula.” Kingston oli ihmeissään siitä, että Anne Boleyn oli niin rauhallinen, ja kirjoitti: ”Hän iloitsi suuresti kuolemassa.”

Anne Boleyn pukeutui tyylikkääseen mustaan pukuun ja kampasi kuulun tumman tukkansa toukokuun 19. päivän aamuna 1536. Joukko viranomaisia oli kerääntynyt Towerin pihamaalle seuraamaan hänen teloitustaan. Hän ei myöntänyt syyllisyyttään syytöksiin mutta vältti diplomaattisesti hyökkäämästä kuningasta vastaan, jotta tämä ei vainoaisi hänen sukulaisiaan. Sitten hän polvistui, ja hänen hovinaisensa sitoi hänen silmänsä. Pyöveli katkaisi hänen kaulansa nopealla miekaniskulla. Silminnäkijät väittivät, että kun hänen päätään näytettiin, silmät olivat auki ja hän näytti yrittävän puhua. Anne Boleyn haudattiin myöhemmin samana päivänä läheiseen St Peter ad Vinculan kappeliin.

Anne Boleynin kuolinpäivänä yksi arkkipiispa Thomas Cranmerin oppilaista palasi Italiasta ja löysi Cranmerin puutarhastaan tietämättä mitään sen hetkisestä tilanteesta. Kun oppilas lähestyi Cranmeria ja tiedusteli, mikä oli vialla, Cranmer purskahti itkuun: ”Hänestä, joka oli kuningatar maan päällä, tulee tänään Taivaan kuningatar.”

Vuonna 1542 kun Anne Boleynin veljen George Boleyn leski, Rochfordin varakreivitär Jane Boleyn teloitettiin osallisuutensa vuoksi kuningatar Catherine Howardin, Henrik VIII:n viidennen puolison avioliiton ulkopuolisissa hairahduksissa, Jane Boleyn tunnusti syyttäneensä väärin perustein aviomiestään insestistä Anne Boleynin kanssa.

Maine kuoleman jälkeen

Henrik VIII:n käytös heti Anne Boleynin kuoleman jälkeen oli niin riemukasta, että se järkytti jopa Espanjan suurlähettiläs Chapuysia, joka huomautti, että kuningas tuntui kantavan häpeänsä varsin mielellään. Kuningas avioitui kolmannen vaimonsa Jane Seymourin kanssa runsaan viikon päästä Anne Boleynin mestauksesta.

Mielipiteitä Anne Boleynin henkilöstä julkaistiin tosiasioina pian hänen kuolemansa jälkeen ja jälleen hänen tyttärensä kuoleman jälkeen. Katoliset esittivät Anne Boleynin ilkeänä ja manipuloivana noitana, mikä on yhä tunnetuin legenda Anne Boleynin elämästä. Protestanttisen legendan mukaan Anne Boleyn oli pyhimys. Nykyajan historioitsijoiden täytyy tehdä johtopäätöksiä Anne Boleynin todellisesta luonteesta näiden vihan ja ylistyssanojen vääristämien kuvausten perusteella.

Nicholas Sanders oli englantilainen katolinen pappi, joka vastusti Englannin kirkkoa ja Elisabet I:tä, ja esitti Anne Boleynista lukuisia väitteitä, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1585 nimellä De origine et progressu schismatis Anglicani (”Englantilaisen skisman synty ja elämä”). On syytä huomauttaa, ettei Sanders koskaan tavannut Anne Boleynia tai edes nähnyt tätä tämän elinaikana. Sanders väitti ensimmäisenä, että Anne Boleyn oli epämuodostunut, ja antoi tälle noidan piirteitä. Hän väitti muun muassa, että Anne Boleyn oli nymfomaani, jolla oli lukuisia rakastajia, ja että tällä oli ulkoneva hammas ja kuusi sormea toisessa kädessään. Kaikki nuo piirteet yhdistettiin perinteisesti noitiin. Ei ole olemassa mitään aikalaiskuvausta, joka tukisi syytteitä, vaikka niihin viitataan vieläkin monissa oppikirjoissa.

Protestanttinen John Foxe taas julisti Anne Boleynin olleen pyhimys. Hän sanoi useaan otteeseen, että Englannin kirkkoa ei olisi olemassa ilman kuningatar Annea, joka oli ”luonteeltaan, sivistykseltään ja hurskaudeltaan kaikkein kaunein”.

Vuoden 1613 näytelmällään Henrik VIII William Shakespeare pani alkuun tradition, jonka mukaan Anne Boleyn esitettiin romanttisena hahmona. Näytelmässä kuvataan pääasiassa kuninkaan avioeroa Katariina Aragonialaisesta, ja vaikka Anne Boleynin osa on pieni, hänen suuhunsa on pantu monet näytelmän muistettavimmat repliikit. Häntä ylistetään myös kruunajaiskohtauksessa, jossa yksi katsojista sanoo hänen olevan poikkeuksellisen kaunis ja hurskas nainen. Koska näytelmässä halutaan välttää Henrik VIII:n mustamaalaamista Anne Boleynin kustannuksella, näytelmä päättyy heidän tyttärensä ristiäisiin ja välttyy siten käsittelemästä kiistanalaista Boleynin teloitusta.

Populaarikulttuurissa

Donizettin ooppera Anna Bolena esitettiin ensi kertaa Milanossa vuonna 1830, missä se saavutti suuren suosion. Ooppera esitettiin jälleen 1900-luvulla, jolloin pääosaa esitti oopperalaulajatar Maria Callas. Oopperasta tuli yksi hänen suurimmista menestyksistään.

Anne Boleynin elämä on ollut lukuisien elämäkertojen, romaanien, elokuvien, näytelmien ja oopperoiden aihe.

Myötämielisin elämäkerta on professori Eric W. Ivesin kirjoittama elämäkerta The Life and Death of Anne Boleyn vuodelta 1986 (uusintapainos 2004). Professori R. M. Warnicken kirja The Rise and Fall of Anne Boleyn tarjoaa myös myönteisen tulkinnan Anna Boleynin ”energisyydestä ja eloisuudesta”. Feministinen historioitsija Karen Lindsey uskoo kirjassaan Divorced, Beheaded, Survived Anna Boleynin tarinan olevan yksi kaikkien aikojen suurimmista feminismin vertauskuvista ja sanoo, että perinteinen käsitys Anna Boleynista moraalittomana kodinrikkojana ja kiipijänä ”on hyvää melodraamaa mutta vailla todisteita”. Englantilainen kirjailija Joanna Denny on julkaissut vuonna 2004 kirjan Anne Boleyn: A Life of England’s Tragic Queen, jossa hän tulkitsee myönteisesti Anna Boleynin roolia Englannin uskonpuhdistuksessa.

Tarina Anna Boleynin ennenaikaisesta kuolemasta inspiroi englantilaisen musiikkiklassikon ”With Her Head Tucked Underneath Her Arm”, jonka Bert Lee ja R. P. Weston kirjoittivat vuonna 1934. Koominen laulu kertoo Anne Boleynin haamun yrityksistä pilata kuningas Henrikin huvit. Anna Boleynin ja Henrik VIII:n tarina oli aiheena myös Oscar-palkitussa elokuvassa Anne of the Thousand Days (1969), jonka pääosissa näyttelivät Richard Burton ja Genevieve Bujold.

Muotokuvat

Cheques Ring, Elisabet I:n omistama sormus, jossa on hänen äitinsä Anne Boleyn miniatyyrikuva ylhällä ja Elisabetin kuva alhaal

Vielä nykyäänkin kiistellään jonkin verran siitä, mikä on oikea Anne Boleynia esittävä muotokuva. Hänen ollessaan kuningatar hänestä maalattiin kokovartalomuotokuva, mutta se katosi seuraavien vuosisatojen kuluessa. Hänen tyttärensä kuningatar Elisabet I:n hallituskautena taulusta tehtiin useita kopioita, joissa kaikissa hänellä on samanlainen musta puku ja helmikaulanauha, mutta ihon ja hiusten väritys vaihtelee. Kuningatar Elisabetilla oli kuollessaan sormessaan rubiineilla koristeltu medaljonkisormus, jonka sisällä on hänen äitinsä kuva.

Hans Holbein nuorempi, "A Lady, called Anne Boleyn" n. 1523-1535. Teoksen takana on kirjoitus: ANNA BULLEN REGINA ANGLIÆ|HENRICI VIIIui Vxor 2da Elizabeth Regine|Mater, fuit decollata, Londini 19 May 1536

Tallella on myös kaksi böömiläisen Hans Holbein nuoremman tekemää muotokuvaa. Ensimmäinen niistä on maalattu joskus vuoden 1530 tienoilla, mutta se kirjattiin Anne Boleynin muotokuvaksi vasta vuonna 1649 yli sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen, joten useimmat historioitsijat eivät pidä sitä aitona. Toinen Holbeinin luonnos kirjattiin Anne Boleynin muotokuvaksi Edvard VI:n hallituskaudella, mutta muotokuvien merkinnässä tehtiin joitakin virheitä. Lisäksi kuvan esittämän naisen fyysiset piirteet eivät juuri muistuta Anne Boleynia. Todisteet osoittavat, että muotokuva saattaa esittää jotakuta Wyattin perheen naista. Kuvan naisella on kauniit piirteet, turkisreunusteinen puku ja liinakankainen päähine.

Flaamilaisen taiteilijan Lucas Horenboutin miniatyyrin tunnistettiin esittävän Anne Boleynia 1980-luvulla, sillä naisen riipus esittää valkoista haukkaa, josta tuli Anne Boleynin symboli vuonna 1533. Valkoinen haukka oli kuitenkin myös Anne Boleynin irlantilaisen suvun tunnus, joten muotokuva voi esittää ketä tahansa hänen naispuolista sukulaistaan. Riipuksen haukan siivet ovat lisäksi alaspäin, kun taas Boleynin suvun haukan siivet osoittivat yleensä ylös. Oikeastaan kuva on liian pieni, jotta riipusta voisi edes tunnistaa haukaksi.

Nidd Hallin muotokuva 1550-luku

Nidd Hallissa Englannissa on esillä maalaus, joka on oletettavasti maalattu Anne Boleynin elämän loppupuolella. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että maalaus on tehty 1560-luvulla ja että sen omistajat käyttivät maalausta osoittaakseen kiintymystään Anne Boleynin tytärtä Elisabetia kohtaan. Myöhempinä vuosisatoina tehtiin satoja muotokuvia tyydyttämään yleisön uteliaisuutta Anne Boleynia kohtaan. Myöhempien aikojen muotokuvat esittävät hänet usein vääränlaisissa vaatteissa tai hänen kuolemansa hetkellä.

Armahdus nykyaikana

Komentaja George Melville-Jackson lähestyi 1. huhtikuuta 2005 Britannian sisäministeri Charles Clarkea anoakseen armahdusta Anne Boleynille. Vaikka Anne Boleyn oli kuollut kauan sitten, Melville-Jackson esitti, ettei Anne Boleyn ollut koskaan ansainnut rikollisen leimaa. Mikäli kuningatarta ei voitaisi julistaa syyttömäksi, hän pyysi ainakin, että tämä armahdettaisiin. Hän anoi myös sitä, että Anne Boleynin maalliset jäännökset siirrettäisiin tämän hautapaikasta Lontoon Towerista Westminster Abbeyyn, minne Elisabet I oli haudattu. Pyyntö torjuttiin myöhemmin, koska tapaus oli niin vanha ja niin paljon alkuperäistä todistusaineistoa oli tuhottu, ettei hallitus pystynyt todistamaan Anne Boleynin viattomuutta.

Lähteet

• Ives, Eric W. (1986): Anne Boleyn.
• Ives, E. W. (2004): The Life and Death of Anne Boleyn.
• Weir, Alison (1991): The Six Wives of Henry VIII.
• tudorhistory.org: Anna Boleyn

Kirjallisuutta

• Bruce, Marie-Louise (1972): Anne Boleyn.
• Chapman, Hester W. (1974): The Challenge of Anne Boleyn.
• Erickson, Carolly (1984): Mistress Anne.
• Warnicke, R.M. (1989): The Rise and Fall of Anne Boleyn: Family politics at the court of Henry VIII.
• Fraser, Antonia (1992): The Wives of Henry VIII.
• Loades, David (1994): The Politics of Marriage.
• Lindsey, Karen (1995): Divorced Beheaded Survived: A Feminist Reinterpretation of the Wives of Henry VII.
• Meyer, Caroline (2002): Doomed Queen Anne.
• Starkey, David (2003): Six Wives: The Queens of Henry VIII.
• Denny, Joanna (2004): Anne Boleyn: A new life of England's tragic queen.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anna Boleyn Wikimedia Commonsissa