Anna Sui

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anna Sui
Anna Sui vuonna 2009.
Anna Sui vuonna 2009.
Syntynyt 4. elokuuta 1952 (ikä 66)
Detroit, Yhdysvallat
Ammatti muotisuunnittelija

Anna Sui (s. 4. elokuuta 1952 Detroit, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen muotisuunnittelija, joka tunnetaan värikkäistä vaatteista ja kengistä. Hänen tuotantoonsa kuuluvat myös asuste- ja kosmetiikkamallistot, ja etenkin Suin nimeä kantavat hajuvedet ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti. Hänen tyyliinsä ovat vaikuttaneet eri aikoina muun muassa vintage, glam rock, Andy Warhol ja suomalaiset printtikankaat.[1]

Sui valmistui Parsons School of Design -koulusta ja perusti omaa nimeänsä kantavan yrityksensä 1980-luvulla. Hän työskenteli uransa alussa muun muassa valokuvaaja Steven Meiselin kanssa.[1] Hän piti ensimmäisen oman muotinäytöksensä vuonna 1991, ja siinä esiintyivät huippumallit Naomi Campbell, Linda Evangelista ja Christy Turlington.[1][2][3]

Council of Fashion Designers of America (CFDA) -järjestö palkitsi Suin vuonna 2009 Geoffrey Beenen mukaan nimetyllä elämäntyöpalkinnolla.[1] Lontoolaisessa muotimuseossa Fashion and Textile Museumissa järjestettiin vuonna 2016 Suin uraa esittelevä retrospektiivi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ramakrishnan, P.: Anna Sui has stood the test of time in the fickle world of fashion South China Morning Post. 29.8.2012. Viitattu 8.6.2018. (englanniksi)
  2. Marstio, Aurinna: Muoti ajassa: Luksushippien vaatettaja Anna Sui Anna. 13.7.2006. Viitattu 8.6.2018.
  3. Fury, Alexander: The Technicolor World of Anna Sui New York Times. 11.5.2017. Viitattu 8.6.2018. (englanniksi)
  4. Yotka, Steff: Enter the Age of Anna Sui—Take a First Look Inside the Designer’s New Book Vogue. 7.11.2016. Viitattu 8.6.2018. (englanniksi)