Anna-Maija Poikkeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anna-Maija Poikkeus (s. 1958[1]) on Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen kasvatustieteen professori. Hän on myös tiedekunnan dekaani. Hänen erikoisalojaan ovat varhais- ja alkukasvatus, erityisesti lasten kehitys ja oppiminen.[2]

Poikkeus on väitellyt 1993 University of Minnesotassa ja ollut Jyväskylässä lasten kehitykseen ja oppimiseen painottuvassa professori vuodesta 2004. Hänen tutkimusalueitaan ovat varhaisen oppimisen ja kehityksen ja niiden riskien pitkittäistutkimus ja oppilaiden ja opettajien vuorovaikutuksen ja sosiaalisten suhteiden tutkimus.[3]

Poikkeuksen tutkimustyötä pidetään korkeatasoisena, ja lisäksi hän esiintyy julkisuudessa esittelemässä tutkimustyötään ja sijoittui näin oman alansa kolmanneksi Helsingin Sanomien selvityksessä, jossa professoreita arvioidaan arvostetuissa kansainvälisissä tiedelehdissä julkaistujen artikkeleiden perusteella.[4]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Social competence and friendship experiences of children with learning disabilities: a group comparison and a subtype analysis. Anna-Maija Poikkeus. Ann Arbor (Mich.): U.M.I., 1993- Väitöskirja Minneapolis: University of Minnesota.
  • Armi: luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 1. luokalle. Marja-Kristiina Lerkkanen, Anna-Maija Poikkeus, Ritva Ketonen; kuvitus: Lena Vahtera. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-32329-2.
  • Armi. 2, Luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 2. luokalle. Marja-Kristiina Lerkkanen, Anna-Maija Poikkeus, Ritva Ketonen; kuvitus: Lena Vahtera. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2008. ISBN 978-951-0-32987-0.
  • Pikkumetsän esiopetus. Sarjassa Monistepohjat ja opettajan oppaat. Mervi Wäre, Marja-Kristiina Lerkkanen, Minna M. Hannula, Jukka Parkkinen, Anna-Maija Poikkeus, Kati Rintakorpi, Arja Sääkslahti. Helsinki: WSOYpro, 2009. – Opettajan oppaista uudistetut painokset 2016
  • Lukivalmiuksien arviointimenetelmä 4-5-vuotiaille: käsikirja. Anne Puolakanaho, Anna-Maija Poikkeus, Timo Ahonen, Mikko Aro. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti, 2011. ISBN 978-951-39-4293-9.
  • Esikko: lapsen esikielellisen kommunikaation ja kielen ensikartoitus. Marja-Leena Laakso, Kenneth Eklund, Anna-Maija Poikkeus. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti, 2011 ISBN 978-951-39-4128-4.
  • YKÄ: luku- ja kirjoitustaidon arviointimenetelmä yläkouluun. Marja-Kristiina Lerkkanen, Kenneth Eklund, Heidi Löytynoja, Mikko Aro & Anna-Maija Poikkeus; tehtävälomakkeiden kuvitus: Heidi Löytynoja ja Laura Lerkkanen; tehtävien kertomustekstit: Jukka Parkkinen. ISBN 978-951-39-7538-8.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fennica-haku
  2. Poik­keus Anna-Mai­ja, De­kaa­ni, Pro­fes­so­ri / Dean, Professor 3.1.2018. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 22.4.2019. Viitattu 22.4.2019.
  3. Jyväskylän yliopiston uudet dekaanit aloittavat 29.11.2017. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 22.4.2019.
  4. Marjukka Liiten: Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella Helsingin Sanomat. 22.4.2019. Viitattu 22.4.2019.