Ankkapurhan kivikautinen asuinpaikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ankkapurhan kivikautinen asuinpaikka on Kouvolan Inkeroisissa sijaitseva esihistoriallinen löydös.

Löytö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo vuonna 1870 Anjalankosken eli Ankkapurhan itäpuolelta oli perunakellaria kaivettaessa löytynyt kaksi tasatalttaa, kourutaltan jäännös ja useita saviastioiden palasia. Sippolan alueella suoritettiin vuonna 1951 historiallisten asuinpaikkojen etsintöjä, ja tämän vanhan tiedon avulla osattiin kiinnittää erityistä huomiota Ankkapurhan alueelle. Koekaivauksissa löydettiin kivikautisia saviastioiden paloja. Kaivaus suoritettiin syksyllä 1952 noin kuudenkymmenen neliömetrin laajuudelta. Löytökerroksen päällä oli yleisesti 5-10 senttimetrin nurmiturvekerros, jonka alta alkoi punertava maakerros, josta suurin osa löydöistä tehtiin. Eniten kaivauksista löytyi saviastioiden paloja, lähes 20 kilon verran. Lisäksi paikalta löydettiin kvartsista valmistettuja pienesineitä ja jopa palanen raakaa asbestia, jota käytettiin saviastioiden sideaineksena. Asuinpaikan iäksi määritellään noin 3000-2250 vuotta eaa, eli se kuuluu varhaiskampakeraamiseen aikaan.

Löytöjen yksipuolisuus on mielenkiintoinen seikka tämän asuinpaikan kohdalla. Toisaalta varsinaisen kaivausalueen ulkopuolelle kaivetuissa koekuoppasarjoissa selvisi, että asutus on ilmeisesti jatkunut rannasta vielä jonkun verran idän suuntaan. Kosken partaalla sijaitsevan löytöpaikan tarkoitus saattaa olla ollut jokin muu kuin varsinainen asutuskohde. On esitetty teoria, että paikka on saattanut olla esimerkiksi uhripaikka, johon on tuotu vedenhaltijoille ruokauhreja saviastioissa. Tätä teoriaa puoltaa myös kaivausalueen yläosasta löytynyt todennäköisesti ihmisen muovaama kivikko, jonka läheisyydestä suurin osa astioiden paloista on löytynyt. Myöskin erikoinen maan yleisväri, punainen, on luultavasti ihmisen aikaansaannoksia. Punamultaa on löydetty käytettävän joiltain muiltakin kivikautisilta löydöksiltä. Punaisella, veren ja elämän värillä, on ollut aikoinaan jokin erityinen merkitys.

Esihistoriallinen sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikka sijaitsi aivan kosken partaalla lähellä merta. Koski laski mereen, nykyisen Koskenaluksen paikalla oli pitkä ja kapea merenlahti, joka alkoi nykyisen Hurukselan tienoilta. Ankkapurhan asuinpaikka oli pitkäikäinen, löydösten perusteella paikalla asuttiin useita satoja vuosia. Luultavasti kosken pysyessä auki ympäri vuoden alueella asuttiin talvisinkin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hellgren, Kirsti: Sippolan historia. Sippolan kunta, 1957

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]