Ankka kuningas Arthurin hovissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tarinan ensimmäinen sivu.

Ankka kuningas Arthurin hovissa (engl. The Once And Future Duck) on Don Rosan käsikirjoittama ja piirtämä sarjakuvatarina vuodelta 1996. Suomessa se julkaistiin ensimmäistä kertaa Aku Ankka -lehden numeroissa 21-23/1996.[1]

Tarinan alkukielinen nimi viittaa T. H. Whiten kuningas Arthurista kertovaan teokseen The Once and Future King. Suomenkielinen nimi viittaa Mark Twainin kirjaan Jenkki kuningas Arthurin hovissa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aku Ankka auttaa Pelle Pelotonta testaamaan kehittämäänsä aikamatkustukseen käytettävää kypärää. Tupu, Hupu ja Lupu huomauttavat, että siirtyessään ajasta toiseen Aku saattaisi aineellistua puun tai muun kappaleen sisään. Niinpä kaikki viisi sekä Pikku Apulainen päättävät lähteä testaamaan aikakypärää Stonehengeen Englantiin, koska kiviringin sisällä ei pitäisi olla ylimääräisiä kappaleita. Yllättäen Stonehengen energia saa kuitenkin aikakypärän toimimaan niin tehokkaasti, että pelkän Akun sijasta kaikki kuusi siirtyvät yli tuhannen vuoden päähän menneisyyteen. Siellä he tapaavat kuningas Arthurin ja hänen ritarinsa, jotka ovat huomattavasti vähemmän uljaita kuin tarinoissa kerrotaan. Arthurin ritarit kaappaavat Tupun, Hupun ja Lupun, jolloin Aku joutuu lähtemään pelastusretkelle käyttäen aseenaan Stonehengen energiaa, jota hän kanavoi aikakypärän avulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Once And Future Duck (Arkistoitu – Internet Archive) Inducks. Viitattu 17.6.2017.