Angochen sulttaanikunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Angochen sulttaanikunta
1400-luvun loppu – 1910
Pääkaupunki Angoche
  16°14′S, 39°55′E
Uskonnot islam
seuraaja Portugalin Mosambik

Angochen sulttaanikunta oli nykyisen Mosambikin rannikolla vaikuttanut sulttaanikunta 1400-luvun lopulta vuoteen 1910. Sulttaanikunta vaikutti alun perin Afrikan keskiosiin kulkeneilla kauppareiteillä, sekä sittemmin myös orjakaupassa. Lopulta se liitettiin Portugalin Mosambikiin.

Angochen sulttaanikunnan keskus oli sen nimen mukaisesti Angochen kaupunki nykyisen Mosambikin pohjoisrannikolla. Sulttaanikunnan muita keskuksia olivat Pebane ja Moma Angochen lounaispuolella.[1]

Kansanperinteen mukaan Angochen perusti Kilwan saarelta tullut pakolainen nimeltä Mussa. Sen nimi on johdettu alkuperäisestä swahilinkielisestä nimestä Ngoji.[1] Perustamisajankohta lienee ollut 1400-luvun lopulla.[2] Angochesta käsin saatettiin käydä kauppaa Monomutapan kuningaskunnan kanssa.[1] Angochesta toimineet muslimikauppiaat eivät myöskään olleet riippuvaisia portugalilaisten hallitsemasta Sofalasta heidän käydessään kauppaa Afrikan keskiosiin suuntautuvilla kuappareiteillä.[2]

Portugalilaisia uhkasi uuden keskuksen muodostuminen ja vuonna 1511 he hävittivät Angochen hyökkäyksessä.[1] 1530- ja 1540-luvuilla he saivat suljettua myös Zambezin kauppareitit perustamalla joen varrelle tukikohtia. Sulttaanikunta alkoi heikentyä.[2] Vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla syttyi myös sisäisiä kiistoja vallanperimyydestä eri klaanien välillä, mikä mahdollisti portugalilaisten kasvattaa valtaansa myös sulttaanikunnan sisällä.[1] Sulttaanikunta oli jonkin aikaa portugalilaisten alaisuudessa, mutta he päätyivät hylkäämään sen Angochen huomattavasti vähentyneen merkityksen takia.[2] Angochen taantuessa Quelimanesta muodostui toinen kilpaileva kaupan keskus. Sulttaanikunta kävi kuitenkin edelleen kauppaa esimerkiksi sisämaassa asuneiden yaoiden kanssa. Yhteyksiä oli myös Madagaskarille ja Komoreille.[1]

Angochen sulttaanikunta alkoi elpyä 1800-luvulla orjakaupan kasvun myötä. Angochen kautta kulki orjia Sansibarille, Komoreille ja Mosambikin saarelle. Vuoden 1849 jälkeen sulttaanikuntaa uhkasi maganjojen hallitsija João Bonifácio Alves da Silva. Silva johti suurta orja-armeijaa ja yritti vallata Angochen sulttaanin Musa Muhammad Sahibin hallitseman Pebanen. Angoche kärsi aluksi tappioita, mutta onnistui kuitenkin lopulta saamaan torjuntavoiton. Orjakauppa Angochesta jatkui aina 1900-luvun alkuun saakka. Sulttaanikunta lakkautettiin lopulta vuonna 1910 ja se liitettiin Portugalin Mosambikiin.[1]

  1. a b c d e f g Colin Darch: Historical dictionary of Mozambique, s. 36-37. New edition. Rowman & Littlefield, 2019. ISBN 9781538111352. (englanniksi)
  2. a b c d M. D. D. Newitt: The Early History of the Sultanate of Angoche The Journal of African History Volume 13, Issue 3. Cambridge University Press. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)