Angelit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Angelit

Angelit on saamelainen yhtye, joka on levyttänyt yhdeksän albumia (neljä ensimmäistä nimellä Angelin tytöt) vuosina 1992–2003. Yhtyeessä laulavat sisarukset Ursula ja Tuuni Länsman. He esiintyivät yhdessä ensimmäisen kerran 1982.[1]

Yhtye on saanut nimensä tyttöjen kotikylän Angelin mukaan, ja alkuperäisessä kokoonpanossa lauloi muitakin angelilaisia nuoria, kuten soolourallaan menestynyt Ulla Pirttijärvi.[2] Soololevyn he julkaisivat 1992.[1]

Angelit ovat vierailleet Waltari-yhtyeen levyillä So Fine! ja Big Bang.[3] Vuonna 2000 Angelit levyttivät yhtyeen kanssa yhteisalbumin Channel Nordica.

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä Angelin tytöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä Angelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki paitsi Final Fantasy -yhteistyö on tehty yhdessä Waltari-yhtyeen kanssa.

Nimellä Angelin tytöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä Angelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Angelin Tytöt 30 vuotta Yle Uutiset. Viitattu 10.10.2017.
  2. Järvinen, Minna-Riikka: Nykymusiikki 2003. Saamelaiskulttuurin ensyklopedia. Viitattu 16.11.2013.
  3. Kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.