Angela Hewitt

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Angela Mary Hewitt OC, OBE (s. 26. heinäkuuta 1958 Ottawa, Ontario) on kanadalainen pianisti.[1]

Hewitt on englantilaissyntyisen katedraaliurkuri Godfrey Hewittin tytär. Hän varttui Ottawassa, aloitti pianon soittamisen kolmevuotiaana ja sai ensimmäisen stipendinsä viiden vuoden iässä. 9-vuotiaana hän piti ensimmäisen resitaalinsa Toronton kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa, jossa hän opiskeli Earle Mossin ja Myrtle Guerreron johdolla vuosina 1964–73. Hän opiskeli myös viulunsoittoa Walter Prystawskin johdolla 1970–74, nokkahuilunsoittoa sekä tanssimista ja suoritti opintoja Ranskassa ja Ottawan yliopistossa. Hän asui vuosina 1978–85 Ranskassa.[1]

Hewittin kansainvälinen ura käynnistyi kansainvälisen Bach-kilpailun voitosta Torontossa toukokuussa 1985. Palkinnon osana Hewittille tuli mahdollisuus julkaista sooloalbumi Deutsche Grammophon -levymerkillä. Hän teki tuona vuonna myös Lontoon-debyyttinsä Wigmore Hallissa; New Yorkissa hän oli debytoinut jo 1984. Vuonna 1987 Hewitt esitti kaikki Maurice Ravelin soolopianoteokset Lontoossa ja Kanadassa. Hänen merkittäviin esiintymisiinsä lukeutuvat kaikkien Johann Sebastian Bachin preludien ja fuugien tulkinnat vuodelta 2000. Vuonna 2005 Hewitt oli perustamassa Trasimeno-musiikkijuhlia Italian Umbriassa.[1]

Hewitt on myös levyttänyt Bachin tuotantoa Hyperion Recordsille. Hänen muita levytysprojektejaan ovat olleet Robert Schumannin pianoteosten ja Ludwig van Beethovenin sonaattien tulkinnat. Guardian on pitänyt Hewittiä aikansa johtavana Bach-pianistina, mutta hän on tulkinnut myös muiden muassa François Couperinin ja Olivier Messiaenin teoksia. Kanadalaisista säveltäjistä Hewitt on esittänyt Barbara Pentlandin, Oskar Morawetzin, Gary Kuleshan, Patrick Cardyn, David McIntyren ja Alexina Louien teoksia. Säveltäjät Steven Gellman ja Gary Hayes ovat omistaneet teoksiaan hänelle. Hewitt on asunut pääasiassa Lontoossa vuodesta 1985, mutta hänellä on asunnot myös Ottawassa ja Umbriassa.[1]

Hewitt on saanut levytyksistään monia tunnustuksia, kuten Juno-palkintoja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]