Andorran yliopisto
Andorran yliopisto | |
---|---|
Universitat d'Andorra | |
Andorran yliopisto |
|
Perustettu | 1997 |
Tyyppi | julkinen yliopisto |
Henkilökunta | 315[1] |
Opiskelijoita | 1 741 |
Sijainti | Sant Julià de Lòria, Andorra |
Sivusto | http://www.uda.ad/ |
Andorran yliopisto (kat. Universitat d’Andorra) on vuonna 1997 perustettu andorralainen yliopisto, jonka juuret ovat vuodessa 1988 perustetuissa korkeakoululaitoksissa. Sen kampus sijaitsee Sant Julià de Lòriassa.
Andorran korkeakoulutus alkoi vuonna 1988, kun maassa perustettiin hoitotyön ja tietokonejärjestelmien koulut. Andorran yliopisto perustettiin virallisesti näiden pohjalta vuonna 1997.[2] Se alkoi vuonna 2008 tarjota myös tohtoritason opintoja, ja vuonna 2010 se liittyi eurooppalaiseen korkeakoulualueeseen.[1]
Andorran yliopisto on jaettu kolmeen collegeen. Sähköisen oppimisen ja elinikäisen oppimisen collegessa on oma laitoksensa kummallekin osa-alueelle. Terveys- ja kasvatustieteiden collegeen kuuluvat hoitotyön ja kasvatustieteen koulut sekä kansainvälinen tutkijakoulu. Liiketaloustieteen ja teknologian collegessa puolestaan ovat tietojenkäsittelytieteen koulu sekä liiketaloustieteen ja matkailujohtamisen koulu.[3] Vuonna 2018 Andorran yliopistossa oli 500 virallista opiskelijaa ja 1 214 elinikäiseen oppimisen opiskelijaa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Report 2017–2018 (PDF) Universitat D’Andorra. Arkistoitu 5.6.2019. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
- ↑ University of Andorra University24K. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
- ↑ Colleges ans schools of the University of Andorra Universitat D’Andorra. Arkistoitu 5.6.2019. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kotisivut (englanniksi)