Anabasis (Arrianos)
| Anabasis | |
|---|---|
| Ἀνάβασις | |
 Teoksen kansilehti vuoden 1575 painoksesta. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Arrianos |
| Kieli | muinaiskreikka |
| Genre | historia |
| Julkaistu |
100-luku Vanhin säilynyt käsikirjoitus 1200 Ensimmäinen painos 1535 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Anabasis (m.kreik. Ἀνάβασις, "Retki sisämaahan"; lat. Anabasis Alexandri) on kreikkalaisen historioitsijan, filosofin ja sotilaan Arrianoksen (n. 90 – n. 175) pääteos. Se käsittelee Aleksanteri Suuren elämää ja sotaretkiä. Anabasis on tärkein nykypäivään säilynyt lähde Aleksanterin elämästä. Anabasiksen esikuva on Ksenofonin samanniminen teos.[1]
Arrianos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Arrianos
Arrianos oli kotoisin Bithynian Nikomedeiasta. Hän opiskeli filosofiaa Epiktetoksen oppilaana ja ystävystyi tulevan keisari Hadrianuksen kanssa. Arrianos eteni roomalaisella virkamiesurallaan ja Hadrianuksen ollessa keisarina Arrianos oli konsuli joko vuonna 129 tai 130. Tämän jälkeen hän toimi Kappadokian maaherrana, jossa tehtävässä hän soti alaaneja vastaan. Virkamiesuransa aikana ja tämän jälkeen Arrianoksella oli aikaa kirjoittaa useita teoksia, jotka käsittelevät filosofiaa, maantiedettä, historiaa ja sodankäyntiä. Arrianos piti itse Aleksanteri Suurta käsittelevää Anabasista pääteoksenaan. Toinen Aleksanterian sotaretkeä käsittelevä teos oli Indika, joka käsitteli Intian ihmeitä ja Nearkhoksen laivaston matkaa. Indika ja Anabasis ovat säilyneet kokonaisuudessaan. Arrianos kirjoitti myös teoksen Tapahtumat Aleksanterin jälkeen, joka käsitteli diadokkien sotia. Tämä teos on säilynyt vain bysanttilaisessa yhteenvedossa.[1]
Anabasiksen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arrianoksen Anabasis on täydellisin kaikista Aleksanteri Suurta käsittelevistä lähteistä. Lisäksi kirjailijan käyttämät lähteet tiedetään tarkalleen.[2] Arrianoksen Anabasis muodostaa sen taustan, jota vastaan kaikkia muita lähteitä voi verrata. Arrianos käsitteli kuitenkin tapahtumia, jotka olivat hänen eläessään jo yli 400 vuotta vanhoja. Aleksanteri Suuresta oli Arrianoksen aikana tullut retoriikassa yleisesti käytetty hahmo, jonka suuhun saattoi laittaa mitä tahansa.[3]
Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arrianos oli yksi monista kirjailijoista, jotka noin 100-luvun tienoilla kirjoittivat kreikaksi. Keisari Hadrianuksella, joka suosi kreikankielisiä kirjoittajia, oli tärkeä vaikutus kreikan kielen uuteen kukoistukseen. Muita tärkeitä tämän ajan kirjoittajia oli muun muassa historioitsija Appianos, joka käsitteli teoksissaan Rooman historiaa, sekä Pausanias, jonka matkakertomukset sisältävät paljon tietoa antiikin historiasta. Myös keisari Marcus Aureliuksen teos Itselleni oli kirjoitettu kreikaksi. Nämä kirjailijat, Arrianos mukaan lukien, eivät kuitenkaan käyttäneet ajallensa tyypillistä kreikkaa, vaan he kirjoittivat teoksensa tarkoituksella vanhahtavaan tyyliin, imitoiden yli 400 vuotta ennen heidän aikaansa käytettyä kieltä (attikismi). Anabasiksen teksti kärsii tästä taakasta eikä se ole tyyliltään kovin erikoinen. Arrianoksen kieli on kuitenkin hyvin selvää ja helposti ymmärrettävää. [4]
Arrianoksen tyyliä ihailtiin jo antiikin aikana. Fotioksen mukaan Arrianos oli verrattavissa antiikin parhaimpiin kirjoittajiin. Fotios kiittää lisäksi Arrianosta tämän selkeydestä ja tyylistä, sekä siitä, että tämän teksti on vailla asiaan kuulumattomia poikkeamia.[5]
Aikaisemmin on oletettu, että Anabasiksen teksti peilaisi suoraan Arrianoksen käyttämää päälähdettä, Ptolemaiosta. Nykytutkimus on kuitenkin osoittanut että Anabasis sisältää viittauksia Herodotoksen, Thukydideen ja Ksenofonin teoksiin. Esimerkiksi Aleksanterin haavoittumisen jälkeisten tapahtumien kuvaus, jossa Aleksanterin sotapäälliköt nuhtelevat tätä liiallisesta huimapäisyydestä, perustuu Nearkhoksen kertomukseen, mutta sotilaiden valitus siitä miten heidän kävisi, jos heidän kuninkaansa olisi saanut surmansa, muistuttaa kielellisesti Ksenofonin kuvausta siitä kuinka kreikkalaiset palkkasotilaat surevat kenraaliensa kuolemaa Kyyroksen sotaretkessä. Tästä kohtauksesta voi päätellä, että Arrianos piti sotilaiden valittelua aiheellisena, ja että Aleksanterin kunnianhimo sai hänet altistumaan turhille vaaroille. Saman kohtauksen yhteyteen Arrianos on lisännyt lyhyitä kuvauksia, jotka kuvaavat kuinka Aleksanteri epäonnistui taltuttamaan kunnianhimonsa. Yksi näistä kohtauksista kertoo siitä kuinka Aleksanteri tapaa intialaisen filosofin Dandamiin. Sama tapahtuma löytyy myös Strabonin Geografika, mutta Strabon on sijoittanut sen eri ajankohtaan, vaikka tarina muuten on sama kuin Anabasiksessa. Seuraavassa kohtauksessa Arrianos kertoo toisesta filosofista, Kalanoksesta, joka antaa polttaa itsensä roviolla. Arrianos vertaa Kalanoksen haluun kuolla Aleksanterin haluun valloittaa maailma. Kaikissa näissä tapauksissa Arrianos ei vääristele lähteitään, mutta hän käyttää niitä hyväkseen esittäessään omaa kuvaansa Aleksanterista.[6]
Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhin Anabasiksen käsikirjoitus, niin kutsuttu Codex Vindobonensis, on peräisin noin vuodelta 1200. Kaikki myöhemmät käsikirjoitukset ovat sen kopioita.[5]
Fotioksen Bibliotekhassa on yhteenveto Anabasiksesta ja sitä seuranneesta teoksesta, joka käsitteli Aleksanterin kuoleman jälkeisiä tapahtumia. 900-luvulta peräisin oleva kokoelma katkelmia sisältää pätkiä Anabasiksesta. 1100-luvulla Eustathios Thessalonikelainen siteeraa useaan otteeseen Anabasiksesta Homerosta ja Dionysios Periegetesta käsittelevissä kommentaareissaan.[5]
Anabasiksen ensimmäinen painetun version julkaisi Trincavelli Venetsiassa vuonna 1535. Ennen kreikankielistä versiota Anabasis oli kuitenkin julkaistu latinaksi käännettynä. B. Facius käänsi sen vuonna 1508. Myös Charles Valgulius käänsi sen, mutta ajankohtaa ja julkaisupaikkaa ei tunneta. Italialainen humanisti Vergerio käänsi Anabasiksen helppolukuiseksi latinaksi keisari Sigismundille. Toinen latinankielinen versio painettiin vuonna 1503. Edition princepsin jälkeen Anabasis julkaistiin useaan kertaan: Strasbourgissa vuonna 1539, Pariisissa vuonna 1575, Amsterdamissa vuonna 1688. Anabasis julkaistiin myös useaan kertaan 1700-luvulla. [7]
Arrianoksen käyttämät lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arrianos kertoo teoksensa esipuheessa käyttäneen lähteinään Ptolemaios ja Aristobuloksen teoksia, koska hän piti niitä luotettavimpina.
»Kun Ptolemaios Lagoksen poika ja Aristobulos, Aristobuloksen poika, kirjoittavat Aleksanterista, Filippoksen pojasta, samoja asioita, niin kirjoitan minäkin näin sillä mielellä että kyseinen asia on totta. Mutta kun heidän kertomuksensa eroavat, valitsen sen joka vaikuttaa todennäköisemmältä ja joka samalla on kertomisen arvoista. Eri kirjailijat ovat kirjoittaneet erilaisia asioita Aleksanterista, ja ei ole olemassa ketään muuta, josta eri kirjoittajat olisivat kirjoittaneet niin vastakohtaisia asioita. Olen kuitenkin saanut sen käsityksen että Ptolemaios ja Aristobulos ovat luotettavimmat kertomuksissaan, Aristobulos koska hän osallistui kuninkaan sotaretkeen, Ptolemaios koska hän teki samoin ja lisäksi, koska hän oli kuningas, olisi hänelle valehteleminen ollut suurempi häpeä.»
(Arrianos, Anabasiksen esipuheessa.)
Nykytutkijat ovat samaa mieltä Arrianoksen kanssa siitä että Aristobulos ja Ptolemaios olivat hyvä lähteitä koska he olivat osallistuneet Aleksanterin sotaretkeen. Arrianos oli näiden lisäksi tutustunut muihin lähteisiin, ja lisäsi omaan kirjaansa tapahtumia, joita nämä kaksi eivät mainitse. Näihin lähteisiin kuuluu esimerkiksi Nearkhos.[1]
Arrianos mainitsee lähteensä usein tarinan edetessä. Kuudennesta kirjasta edespäin hän käyttää lähteenään myös paljon Nearkhosta, joka hänkin oli silminnäkijä, ja maantieteiljiä Eratosthenestä. Arrianoksen teoksen on joskus tulkittu peilaavan suoraan Ptolemaioksen kadonneen teoksen sisältöä, mutta tätä ei nykyään pidetä todennäköisenä. Ptolemaioksen osuutta Arrianoksen teoksesta on myös yritetty löytää tekstin tyylin analyysin avulla.[8]
Arrianoksen kuva Aleksanterista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anabasiksen lopussa olevassa kappaleessa Arrianos ylistää Aleksanteria ja luettelee hänen omistaneen miltei kaikki mahdolliset hyveet, niin henkiset kuin ruumiillisetkin. Ylistyspuheen jälkeen Arrianos puolustaa Aleksanterin negatiivisia ominaisuuksia ja katsoo, että Aleksanterin tekoja täytyy katsoa kokonaisuutena. Aleksanterin suurenmoiset teot erottavat tämän koko muusta ihmiskunnasta.[9] Arrianoksen ylistyspuhetta voi verrata Thukydideen kuuluisaan kuvaukseen Themistokleesta teoksessa Peloponnesolaissota. Suurempi vaikutus Arrianokseen oli varmasti Ksenofonin kirjoittamalla Kyyros nuoremman ylistyspuheella teoksessa Kyyroksen sotaretki.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lendering, Jona: Arrian of Nicomedia Livius.org. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 9.5.2009.
- Arrian & De Sélincourt, Aubrey & Hamilto, J. R.: The campaigns of Alexander. Penguin Classics, 1971. ISBN 9780140442533.
- Bosworth, A. B.: From Arrian to Alexander: studies in historical interpretation. Oxford University Press, 1988. ISBN 9780198148630.
- Wilson, Nigel Guy: Encyclopedia of ancient Greece. Routledge, 2006. ISBN 9780415973342.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Lendering, Arrian of Nicomedia
- ↑ Bosworth s. 13
- ↑ Bosworth s. 16
- ↑ De Sélincourt, Aubrey: ”Translator's preface”, The campaigns of Alexander, s. 7-9. Penguin Classics, 1971. ISBN 9780140442533.
- ↑ a b c Wilson s. 105
- ↑ Boswort, A. B. et. al.: Alexander the Great in Fact and Fiction, s. 4–5. Oxford University Press, 2002. 9780199252756. (englanniksi)
- ↑ William Smith: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Little, Brown, 1859.
- ↑ Ian Worthington: Alexander the Great: a reader, s. 13. . ISBN 9780415291866.
- ↑ Bosworth s. 135
- ↑ Bosworth s. 138