Amy Lee
Amy Lee | |
---|---|
Amy Lee vuonna 2007. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 13. joulukuuta 1981 Riverside, Kalifornia, Yhdysvallat |
Ammatti | laulaja-lauluntekijä, pianisti, säveltäjä, tuottaja |
Muusikko | |
Aktiivisena | 1998– |
Tyylilajit | alternative rock, alternative metal, elokuvamusiikki, lastenmusiikki |
Soittimet | laulu, piano, koskettimet, kitara, harppu |
Yhtyeet | Evanescence |
Levy-yhtiöt | WindUp Records, Epic Records, EMI |
Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Amy Lynn Hartzler (o.s. Lee, s. 13. joulukuuta 1981 Riverside, Kalifornia, Yhdysvallat), paremmin tunnettu nimellä Amy Lee, on yhdysvaltalainen laulaja, pianisti ja säveltäjä. Amy Lee perusti Evanescence-rockyhtyeen yhdessä Ben Moodyn kanssa ja toimii yhtyeen solistina sekä pianistina. Lee on saanut yhtyeensä kanssa useita palkintoja, muun muassa Grammy-palkinnon. Hän on julkaissut musiikkia myös soolona ja säveltänyt musiikkia useisiin elokuviin kuten War Story, Indigo Grey ja Voice from the Stone.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaliforniassa syntynyt Lee muutti myöhemmin Floridaan ja sittemmin Arkansasin Little Rockiin. Leen perheeseen kuuluvat pikkusiskot Laurie ja Carrie, isä John ja äiti Sara. John Lee työskentelee DJ:nä radiossa.[1] Perheeseen kuului myös neljäs sisar Bonnie, joka kuoli 1987 tunnistamattomaan sairauteen vain 3-vuotiaana Amyn ollessa 6-vuotias.[2] Lee on kirjoittanut siskonsa muistolle kappaleet "Hello" (Fallen) ja "Like You" (The Open Door).[3] Lee on kertonut kärsineensä nuorena masennuksesta muun muassa sisarensa kuoleman takia.[2] Leellä oli myös veli Robbie, joka kuoli 24-vuotiaana vuonna 2018.[4]
Lee aloitti pianonsoiton yhdeksänvuotiaana saatuaan kipinän Amadeus-elokuvasta.[5][6] Lukioaikanaan hän toimi koulun kuoron puheenjohtajana ja sävelsi päättötyönä kappaleen Listen to the Rain, jonka kuoro esitti valmistujaisjuhlassa. Yhtyeessä soittaneen isänsä innoittamana Amy oppi myös kitaran soittoa. Lee on listannut suuriksi musiikillisiksi vaikuttajikseen muun muassa Tori Amosin, Björkin, Nirvanan ja Mozartin.[7] Lee valmistui vuonna 2000 Pulaski Academystä. Hän opiskeli jonkin aikaa musiikinteoriaa Middle Tennessee State University -yliopistossa Tennesseen osavaltiossa.[8]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Evanescence
Evanescence
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lee tapasi Ben Moodyn kesäleirillä ja perusti tämän kanssa Evanescence-yhtyeen vuonna 1995.[9] Lee ja Moody tekivät yhdessä kappaleita ja palkkasivat muita muusikoita live-esiintymisiin. Yhtyeeseen liittyi vuonna 1999 David Hodges.
Evanescencen ensimmäinen EP julkaistiin vuonna 1998. Yhtye julkaisi pienen paikallisen BigWig Enterprises -yhtiön kanssa albumin Origin vuonna 2000 ja sai tämän jälkeen levytyssopimuksen WindUp Records -levy-yhtiön kanssa. Evanescencen ensimmäinen WindUp Recordsin julkaisema albumi Fallen myi maailmanlaajuisesti yli 17 miljoonaa kappaletta [8]. Albumin singlet "My Immortal", "Going Under" ja "Bring Me To Life" menestyivät ympäri maailmaa. Lee voitti Evanescencen kanssa kaksi Grammy-palkintoa vuonna 2003.[10][8]
Lee on nykyään Evanescencen ainoa alkuperäisjäsen. Moody erosi yhtyeestä vuonna 2004 ja hän tilalleen tuli Terry Balsamo.[9][8] Yhtyeessä on sittemmin ollut muitakin miehistövaihdoksia.
Vuonna 2005 Evanescencen entinen manageri Dennis Rider teki rikosilmoituksen Leestä ja syytti tätä sopimusrikkomuksesta. Syytteen mukaan Rider oli erotettu työstään laittomasti. Lee teki vastaavasti rikosilmoituksen Riderista ja syytti tätä muun muassa työtehtävien laiminlyönnistä ja seksuaalisesta ahdistelusta.[11]
Evanescence julkaisi uudella kokoonpanollaan albumin The Open Door vuonna 2006. Albumin julkaisun ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen Lee piti taukoa Evanescencesta, koska hän halusi keskittyä välillä muihin asioihin kuten avioliittoonsa ja kuvataiteeseen. Lee on myöntänyt harkinneensa tuolloin yhtyeen lopettamista.[12]
Evanescence palasi tauolta vuonna 2011 ja julkaisi albumin Evanescence lokakuussa.[13] Yhtye teki samalla paluun myös esiintymislavoille.[14] Lee on suunnitellut julkaisevansa jossain vaiheessa myös sooloalbumin.[15]
Tammikuussa 2014 Lee haastoi Evanescencen levy-yhtiöön Wind-up Recordsin oikeuteen maksamattomista tekijänoikeuskorvauksista. Yhtiö oli haasteen mukaan jättänyt maksamatta yhtyeelle 1,5 miljoonaa dollaria.[16][17] Lee ilmoitti maaliskuussa, että Evanescencen levytyssopimus Wind-up Recordsin kanssa on purettu ja hän on vapaa tekemään mitä haluaa, yhtyeen kanssa tai muuten.[18]
Evanescence julkaisi ensimmäisen albuminsa kuuteen vuoteen vuonna 2017. Albumi Synthesis sisältää uusia orkesterin kanssa levytettyjä versioita yhtyeen vanhoista kappaleista sekä kaksi uutta kappaletta.[19][20] Tämän jälkeen yhtye esiintyi kiertuella orkesterin kanssa. Yksi konserteista kuvattiin ja julkaistiin DVD:nä sekä live-albumina nimellä Synthesis Live.[21][22]
Sooloura ja muut projektit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2000 Lee levytti Evanescencen David Hodgesin kanssa gospelkappaleet "Breathe" ja "Fall Into You". Duetto "Breathe" julkaistiin Summit Worship -kokoelmalevyllä. "Fall Into You" -kappaletta ei ole julkaistu virallisesti.[23] Lee oli vierailevana solistina myös Big Dismal -yhtyeen kappaleessa "Missing You".
Lee esitti Korn-yhtyeen kanssa kappaleen "Freak On Leash" livenä joulukuussa 2006.[24] Kappale päätyi MTV Unplugged: Korn -albumille.[25]
Lee levytti soolona coverin Painajainen ennen joulua -elokuvan kappaleesta "Sally's Song" vuonna 2007. Kappale julkaistiin Nightmare Revisited -kokoelma-albumilla.[26] Vuonna 2012 Lee levytti Johnny Cashin kappaleen "I'm So Lonesome I Could Cry" tribuuttialbumille We Walk The Line: A Celebration of the Music of Johnny Cash.
Lee sävelsi musiikin elokuvaan War Story yhdessä Dave Eggarin kanssa. Elokuvan musiikkia julkaistiin albumilla Aftermath elokuussa 2014.[27][28] Lee laulaa osassa albumin kappaleita, mutta suurin osa musiikista on instrumentaalista.
Tämän jälkeen Lee ja Eggar sävelsivät musiikkia lyhytelokuvan Indigo Grey sountrackille.[29][30] He saivat työstään parhaan elokuvamusiikin palkinnon Moondance International -elokuvafestivaaleilla.[31]
Lee julkaisi ensimmäisen soolo-EP:nsä Recover, Vol. 1 vuonna 2016. EP sisältää cover-versiot kappaleista "It's a Fire", "With or Without You", "Going to California" ja "Baby Did a Bad Thing".[32][33][34]
Lee julkaisi albumin lapsille ja perheille suunnattua musiikkia samana vuonna. Musiikkia oli inspiroinut Leen tuolloin 2-vuotias poika. Albumin Dream Too Much tekoon osallistuivat myös Leen isä ja siskot. Albumi sisältää Leen säveltämää musiikkia sekä cover-versiot kappaleista "Stand by Me", "Hello, Goodbye" ja "Rubber Duckie".[34][35]
Lee levytti kappaleen "Speak to Me" elokuvan Voice from the Stone soundtrackille vuonna 2017.[36] Samana vuonna hän julkaisi singlenä kappaleen "Love Exists". Kappale on cover italialaisen Francesca Michielinin kappaleesta "L'amore esiste".[37]
Vuonna 2018 Lee palasi työskentelemään Dave Eggarin kanssa. Lee ja Eggar sävelsivät musiikkia elokuvan Blind sountrackille.[38] [39]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lee seurusteli Seether-yhtyeen laulajan Shaun Morganin kanssa vuosina 2003–2005. Lee ja Morgan levyttivät yhdessä dueton "Broken". Leen mukaan parin eroon vaikutti Morganin alkoholiongelma. Hän kertoo kirjoittaneensa kappaleen "Call Me When You're Sober" erosta.[40]
Lee on ollut vuodesta 2007 naimisissa Josh Hartzlerin kanssa. He saivat lapsen heinäkuussa 2014. [41]
Lee on mukana hyväntekeväisyydessä. Hän on toiminut Out of The Shadows -epilepsiayhdistyksen tukijana. Hän on saanut työstään United Cerebral Palsy -organisaation palkinnon.[42][43] Leen veli Robbie Lee sairasti epilepsiaa.[4]
Lee suunnittelee suuren osan esiintymisvaatteistaan. Hän on suunnitellut asut muun muassa musiikkivideoon Going Under.[44][45]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Evanescence
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Evanescencen diskografia
Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Origin (2000, demoalbumi)
- Fallen (2003)
- The Open Door (2006)
- Evanescence (2011)
- Synthesis (2017)
Sooloura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dream Too Much (2016)
Soundtrack-albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aftermath (Amy Lee ft. Dave Eggar, 2014)
EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Recover, Vol. 1 (2016)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Broken (Seether ft. Amy Lee) (2004)
- Freak on Leash (Korn ft. Amy Lee) (2007)
- Lockdown (promo, ft. Dave Eggar) (2014)
- Dream Too Much (promo) (2016)
- Love Exists (2017)
- Speak to Me (2017)
Muut levytykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Artisti | Kappale | Albumi |
---|---|---|---|
2000 | David Hodges ft. Amy Lee | "Breathe" | The Summit Church: Summit Worship |
"Fall Into You" | Musical Demonstrations Pt. 1 | ||
2003 | Big Dismal ft. Amy Lee | "Missing You" | Believe |
2008 | Amy Lee | "Sally's Song" | Nightmare Revisited |
2011 | "Halfway Down the Stairs" | Muppets: The Green Album | |
2012 | "I'm So Lonesome I Could Cry" | We Walk The Line: A Celebration of the Music of Johnny Cash | |
2015 | Amy Lee ft. Dave Eggar | elokuvan soundtrack | elokuva Indigo Grey |
2016 | elokuvan soundtrack | elokuva I Am Her | |
2018 | Cellogram ft. Amy Lee & K'noup | "All About Anna" | Cellogram |
Amy Lee, Dave Eggar, Chuck Palmer | useita kappaleita, elokuvan soundtrack | Blind (Original Movie Soundtrack) | |
Amy Lee | "Through Your Eyes", "The Final Leap" | ||
2019 | Lindsey Stirling ft. Amy Lee | Love Goes On And On (fear. Amy Lee) | Artemis |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Amy Lee: rock star[vanhentunut linkki] Arkansas Times
- ↑ a b Amy Lee Admits Her Mother Suggested Counseling Over Teenage Dark Lyrics Exposay
- ↑ Evanescence: Amy Lee Explains the New Songs (Arkistoitu – Internet Archive) VH1
- ↑ a b Robby Lee Dies At 24: Evanescence’s Amy Sadly Says Goodbye To Her ‘Irreplaceable’ Brother Hollywoodlife 11.1.2018
- ↑ Comingore, Aly: Evanescence Frontwoman Amy Lee Steps Up, Delivers an Album All Her Own Santa Barbara Independent. 8.11.2007. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 19.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Brungardt, Leah: An Interview with the Evanescence Singer, Now Turned Solo Artist, Amy Lee All Access Music. 22.10.2014. Arkistoitu 19.9.2019. Viitattu 19.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Spotlight on Amy Lee (Arkistoitu – Internet Archive) gUrl
- ↑ a b c d Evanescence has a different edge to harp about USA Today
- ↑ a b Evanescence - The Split (Arkistoitu – Internet Archive) MTV News
- ↑ Grammy
- ↑ Evanescence's Amy Lee Sues Former Manager, Alleges Financial And Sexual Misconduct (Arkistoitu – Internet Archive) VH1
- ↑ Evanescence comes back to life Toronto Sun
- ↑ Evanescence's 'What You Want' (Arkistoitu – Internet Archive) MTV News
- ↑ Amy Lee: New Evanescence Album Is 'Much More of a Band Collaboration' Billboard
- ↑ Evanescence's Amy Lee: "It's Not All Sad" Spin
- ↑ Evanescencence singer sues – Our very own label is our worst enemy TMZ 3.1.2014
- ↑ EVANESCENCE's AMY LEE To Release 'Aftermath' Album Featuring Music Inspired By 'War Story' Movie Blabbermouth 6.8.2014
- ↑ Evanescence’s Amy Lee: ‘For the First Time in 13 Years, I Am a Free and Independent Artist’ Loudwire 20.3.2014
- ↑ EVANESCENCE Announces 'Synthesis' Album, Tour Blabbermouth.net 10.5.2017
- ↑ Evanescence Announce Release Date For New Album Synthesis Kerrang 15.9.2017
- ↑ EVANESCENCE's 'Synthesis Live' DVD, Blu-Ray Due In October Blabbermouth.net 8.8.2018
- ↑ Evanescence announce Synthesis Live Louder Sound 9.8.2018
- ↑ David Hoges Biography DavidHodges.info
- ↑ Korn Quiet Down With The Cure, Amy Lee For 'MTV Unplugged' (Arkistoitu – Internet Archive) MTV News
- ↑ Korn shucks din for acoustic gem NY Daily News
- ↑ Elfman, Korn, Plain White T's Revisit 'Nightmare' (Arkistoitu – Internet Archive) Billboard.biz
- ↑ Evanescence’s Amy Lee Teases ‘Aftermath’ Disc Featuring Music Inspired by ‘War Story’ Movie Loudwire 6.8.2014
- ↑ Hear Evanescence Singer Amy Lee's Electronica Deep Dive 'Push the Button' (Arkistoitu – Internet Archive) Rolling Stone 27.8.2014
- ↑ Evanescence’s Amy Lee on Her Wild Irish-Dance-Infused Sci-Fi Soundtrack Rolling Stone 5.11.2015
- ↑ 'Indigo Grey: The Passage' Director on Amy Lee's 'Pure, Powerful' Music for His Film Billboard 11.4.2015
- ↑ 2015 Competition Results – Films and Film Scores Moondance
- ↑ Amy Lee Of Evanescence Releases Covers EP ‘Recover Vol. 1 (Arkistoitu – Internet Archive) I'm Music Magazine
- ↑ Recover, Vol. 1 Apple Music
- ↑ a b Evanescence’s Amy Lee Releasing Children’s Album ‘Dream Too Much’ Fuse TV 17.8.2016
- ↑ Evanescence’s Amy Lee Details Kids Album ‘Dream Too Much’ Rolling Stone 17.3.2016
- ↑ Amy Lee Unveils 'Voice From the Stone' Song 'Speak to Me' Loudwire 17.3.2017
- ↑ Evanescence Singer Amy Lee Releases Soothing New Song ‘Love Exists’ Loudwire 11.2.2017
- ↑ ‘Blind’ Soundtrack: Score Album Feat. Amy Lee, Dave Eggar & Chuck Palmer, Sasha Lazard + More Out January 26 Film Music Daily 18.1.2018
- ↑ Blind (Original Movie Sountrack) Apple Music
- ↑ Evanescence Set For Fall Tour; Amy Lee Reveals Inspiration Behind 'Sober' (Arkistoitu – Internet Archive) MTV News
- ↑ It's a boy! Evanescence singer Amy Lee announces she's given birth to son Jack Lion by sharing tender Instagram photo Daily Mai 28.7.2014
- ↑ Epilepsy Awareness Necklace (Arkistoitu – Internet Archive) Epilepsy Foundation South & Central Texas
- ↑ Amy Lee of Evanescence to Receive ‘Women Who Care’ Award Loudwire 2.5.2012
- ↑ Amy Lee of Evanescence Talks Lyrical Inspiration, Stage Clothes + Using Her Hair as a Prop Loudwire 2.9.2012
- ↑ Evanescence Singer Pairs Metal Chains, Fairies For Upcoming Video (Arkistoitu – Internet Archive) MTV 4.6.2003
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amy Lee Wikimedia Commonsissa
- Virallinen sivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Amy Lee Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Evanescencen virallinen sivu
|
|