Ammunnan maailmancup

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ammunnan maailmancup on Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) vuonna 1986 aloittama kansainvälinen kilpailukiertue. Se perustettiin alun perin olympialaisten karsintajärjestelmäksi, mutta nykyisin sillä kilpaillaan olympialajeissa, mutta olympiapaikkoja ei enää jaeta kuin muutamille. Kiertueen parhaimmat ampujat pääsevät vuoden päätteeksi kilpailemaan maailmancupin finaaleissa.

Maailmancupin finaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmancupin finaalit ovat järjestetty vuodesta 1988 alkaen jokaisessa ohjelmaan kuuluvassa lajissa. Osallistumisoikeus on aina edellisen vuoden voittajalla ja lisäksi MM-kilpailuiden tai olympialaisten mitalisteilla tietyin rajaehdoin. Maailmancupin osakilpailuissa jaetaan paikkoja yhteensä kahdeksalle urheilijalle jokaisessa lajissa tulokseen ja sijoitukseen perustavan pistemäärän mukaan. Myös järjestävällä maalla on mahdollisuus saada edustajiaan mukaan.

Maailmancupin kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä maailmancupissa ammutaan vuosittain pistooli- ja kiväärilajeissa Milanossa ja Münchenissa. Muut kaksi on pidetty Euroopan ulkopuolella. Olympiavuonna pidetään nykyisin niin sanotut esi-olympialaiset olympialaisten kilpailupaikalla.

Pistooli ja kivääri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Maailmancup 1 Maailmancup 2 Maailmancup 3 Maailmancup 4 Maailmancupin finaali
1986
1987
1988 Saksan lippu München (GER)
1989 Saksan lippu München (GER)
1990 Saksan lippu München (GER)
1991 Saksan lippu München (GER)
1992 Saksan lippu München (GER)
1993 Saksan lippu München (GER)
1994 Saksan lippu München (GER)
1995 Saksan lippu München (GER)
1996 Sveitsin lippu Näfels (SUI)
1997 Kuuban lippu Havanna (CUB) Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Sveitsin lippu Lugano (SUI)
1998 Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Argentiinan lippu Buenos Aires (ARG) Sveitsin lippu Zürich (SUI)
1999 Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Saksan lippu München (GER)
2000 Australian lippu Sydney (AUS) Italian lippu Milano (ITA) Saksan lippu München (GER) Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Saksan lippu München (GER)
2001 Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Italian lippu Milano (ITA) Saksan lippu München (GER) Saksan lippu München (GER)
2002 Australian lippu Sydney (AUS) Kiinan lippu Shanghai (CHN) Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Italian lippu Milano (ITA) Saksan lippu München (GER)
2003 Yhdysvaltain lippu Fort Benning (USA) Kroatian lippu Zagreb (CRO) Saksan lippu München (GER) Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Italian lippu Milano (ITA)
2004 Thaimaan lippu Bangkok (THA) Australian lippu Sydney (AUS) Kreikan lippu Ateena (GRE) Italian lippu Milano (ITA) Thaimaan lippu Bangkok (THA)
2005 Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Yhdysvaltain lippu Fort Benning (USA) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Saksan lippu München (GER)
2006 Kiinan lippu Guangzhou (CHN) Brasilian lippu Resende (BRA) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Espanjan lippu Granada (ESP)
2007 Yhdysvaltain lippu Fort Benning (USA) Australian lippu Sydney (AUS) Thaimaan lippu Bangkok (THA) Saksan lippu München (GER) Thaimaan lippu Bangkok (THA)
2008 Brasilian lippu Rio de Janeiro (BRA) Kiinan lippu Peking (CHN) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Thaimaan lippu Bangkok (THA)
2009 Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Kiinan lippu Peking (CHN) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Kiinan lippu Wuxi (CHN)
2010 Australian lippu Sydney (AUS) Kiinan lippu Peking (CHN) Yhdysvaltain lippu Fort Benning (USA) Serbian lippu Belgrad (SRB) Saksan lippu München (GER)
2011 Australian lippu Sydney (AUS) Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Yhdysvaltain lippu Fort Benning (USA) Saksan lippu München (GER) Arabiemiirikuntien lippu Al-Ain (UAE)

Haulikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Maailmancup 1 Maailmancup 2 Maailmancup 3 Maailmancup 4 Maailmancup 5 Maailmancupin finaali
1986
1987
1988 Saksan lippu München (GER)
1989 Saksan lippu München (GER)
1990 Saksan lippu München (GER)
1991 Saksan lippu München (GER)
1992 Saksan lippu München (GER)
1993 Saksan lippu München (GER)
1994 Saksan lippu München (GER)
1995 Saksan lippu München (GER)
1996 Italian lippu Montecatini (ITA)
1997 Intian lippu New Delhi (IND) Kyproksen lippu Nikosia (CYP) Italian lippu Lonato (ITA) Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Australian lippu Brisbane (AUS) Italian lippu Montecatini (ITA)
1998 Egyptin lippu Kairo (EGY) Brunein lippu Brunei (BRU) Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Italian lippu Lonato (ITA) Italian lippu Montecatini (ITA)
1999 Perun lippu Lima (PER) Kyproksen lippu Latsia (CYP) Japanin lippu Kumamoto (JPN) Italian lippu Lonato (ITA) Kuwaitin lippu Kuwait (KUW)
2000 Intian lippu New Delhi (IND) Australian lippu Sydney (AUS) Egyptin lippu Kairo (EGY) Italian lippu Lonato (ITA) Kyproksen lippu Nikosia (CYP)
2001 Kyproksen lippu Nikosia (CYP) Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Italian lippu Lonato (ITA) Brasilian lippu Americana (BRA) Qatarin lippu Doha (QAT)
2002 Australian lippu Sydney (AUS) Kiinan lippu Shanghai (CHN) Saksan lippu Suhl (GER) Dominikaanisen tasavallan lippu Santo Domingo (DOM) Italian lippu Lonato (ITA)
2003 Australian lippu Perth (AUS) Intian lippu New Delhi (IND) Espanjan lippu Granada (ESP) Italian lippu Lonato (ITA) Italian lippu Rooma (ITA)
2004 Australian lippu Sydney (AUS) Egyptin lippu Kairo (EGY) Kreikan lippu Ateena (GRE) Brasilian lippu Americana (BRA) Slovenian lippu Maribor (SLO)
2005 Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Italian lippu Rooma (ITA) Serbia ja Montenegron lippu Belgrad (SCG) Brasilian lippu Americana (BRA) Arabiemiirikuntien lippu Dubai (UAE)
2006 Kiinan lippu Qingyuan (CHN) Yhdysvaltain lippu Kerrville (USA) Egyptin lippu Kairo (EGY) Saksan lippu Suhl (GER) Espanjan lippu Granada (ESP)
2007 Dominikaanisen tasavallan lippu Santo Domingo (DOM) Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Italian lippu Lonato (ITA) Slovenian lippu Maribor (SLO) Serbian lippu Belgrad (SRB)
2008 Kiinan lippu Peking (CHN) Yhdysvaltain lippu Kerrville (USA) Saksan lippu Suhl (GER) Serbian lippu Belgrad (SRB) Valko-Venäjän lippu Minsk (BLR)
2009 Egyptin lippu Kairo (EGY) Saksan lippu München (GER) Valko-Venäjän lippu Minsk (BLR) San Marinon lippu San Marino (SMR) Kiinan lippu Peking (CHN)
2010 Meksikon lippu Acapulco (MEX) Kiinan lippu Peking (CHN) Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Dorset (GBR) Italian lippu Lonato (ITA) Turkin lippu Istanbul (TUR)
2011 Chilen lippu Concepción (CHI) Australian lippu Sydney (AUS) Kiinan lippu Peking (CHN) Slovenian lippu Maribor (SLO) Egyptin lippu Kairo (EGY)

Riistamaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Maailmancup 1 Maailmancup 2 Maailmancup 3 Maailmancup 4 Maailmancupin finaali
1986
1987
1988 Saksan lippu München (GER)
1989 Saksan lippu München (GER)
1990 Saksan lippu München (GER)
1991 Saksan lippu München (GER)
1992 Saksan lippu München (GER)
1993 Saksan lippu München (GER)
1994 Saksan lippu München (GER)
1995 Saksan lippu München (GER)
1996 Sveitsin lippu Näfels (SUI)
1997 Kuuban lippu Havanna (CUB) Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Sveitsin lippu Lugano (SUI)
1998 Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Guatemalan lippu Guatemala (GUA) Sveitsin lippu Zürich (SUI)
1999 Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Saksan lippu München (GER) Italian lippu Milano (ITA) Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Saksan lippu München (GER)
2000 Australian lippu Sydney (AUS) Italian lippu Milano (ITA) Saksan lippu München (GER) Guatemalan lippu Guatemala (GUA) Saksan lippu München (GER)
2001 Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Etelä-Korean lippu Soul (KOR) Italian lippu Milano (ITA) Saksan lippu München (GER) Saksan lippu München (GER)
2002 Australian lippu Sydney (AUS) Kiinan lippu Shanghai (CHN) Yhdysvaltain lippu Atlanta (USA) Tšekin lippu Plzeň (CZE) Saksan lippu München (GER)
2003 Kroatian lippu Zagreb (CRO) Saksan lippu München (GER) Etelä-Korean lippu Changwon (KOR) Saksan lippu Suhl (GER) Italian lippu Milano (ITA)
2004 Thaimaan lippu Bangkok (THA) Australian lippu Sydney (AUS) Kreikan lippu Ateena (GRE) Italian lippu Milano (ITA) Thaimaan lippu Bangkok (THA)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]