Ammoniumjodidi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ammoniumjodidi

Ammonium-iodide-3D-balls.png

Tunnisteet
CAS-numero 12027-06-4
Ominaisuudet
Molekyylikaava NH4I)
Moolimassa 144,942
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine[1]
Sulamispiste 551 °C (sublimoituu)[1]
Tiheys 2,514 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 1 542 g/l (0 °C)[1]
1 723 g/l (20 °C)[2]

Ammoniumjodidi (NH4I) on ammonium- ja jodidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää valokuvauskemikaalina ja lääketieteessä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa ammoniumjodidi on valkoisia hygroskooppisia kiteitä. Sillä on kaksi kidemuotoa, joista α-muoto on stabiili alle -17,6 °C:n lämpötilassa ja sen kiderakenne muistuttaa cesiumkloridin rakennetta. Korkeammissa lämpötiloissa yhdiste esiintyy natriumkloridin kiderakenteen omaavana β-muotona. Kuumennettaessa sulamispisteeseensä ammoniumjodidi sublimoituu hajoten osittain ammoniakiksi ja vetyjodidiksi. Yhdiste liukenee runsaasti veteen ja liukenee myös eräisiin alkoholeihin kuten metanoliin, etanoliin ja glyseroliin. Pitkään seisoessa yhdiste voi muuttua väriltään kellertäväksi, mikä johtuu jodin muodostumisesta.[1][2][3][4][5]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammoniumjodidia voidaan valmistaa neutraloimalla vetyjodidiliuoksella ammoniakkia tai ammoniumkarbonaattia ja ammoniakin ja jodin välisellä reaktiolla käyttämällä ylimäärää ammoniakkia tai käyttämällä katalyyttinä vetyperoksidia.[1][2][3][4]

NH3 + HI → NH4I

Ammoniumjodidia voidaan käyttää valokuvauskemikaalina filmien kehityksessä ja lääketieteessä yskänlääkkeissä limaa irrottavana ainesosana.[1][2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 256. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c d Charles W. Weston, John R. Papcun & Maurice Dery: Ammonium compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 24.3.2015
  3. a b c Phyllis A. Lyday: Iodine and Iodine Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 24.3.2015
  4. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 66. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.3.2015). (englanniksi)
  5. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 614. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.3.2015). (englanniksi)