Ambrogio Spinola

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ambrogio di Filippo Spinola (15691630lähde?) oli italialainen palkkasoturi, joka palveli Espanjaa kahdeksankymmenvuotisessa sodassa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spinola kuului vanhaan genovalaiseen aatelissukuun. Spinola liittyi Espanjan palvelukseen yhdessä veljensä Federicon kanssa vuonna 1602. He käyttivät ison osan suvun varoista ja kokosivat 9000 miehen palkkasoturiarmeijan. Veljesten tavoitteena oli rikastua palkkasoturiarmeijan johtajina. Federico kuoli alkuvuodesta 1603 ja suunnitelmasta ei tahtonut tulla mitään. Samoihin aikoihin Spinola miehineen palveli kahdeksankymmenvuotisessa sodassa Espanjan Alankomaissa, koska sinne odotettiin Englannin hyökkäystä. Spinolan ensimmäinen menestys oli Ostendin valtaus vuonna 1604. Kaupunkia oli piiritetty lähes kolmen vuoden ajan. Piiritys päättyi koska Spinola piiritti kaupunkia agrressiivisesti. Menestyksen jälkeen Spinola vaati Espanjan kuningas Filipiltä Alankomaiden armeijoiden päällikkyyttä. Seuraavan kahden vuoden ajan Spinola valtasi yksi kerrallaan protestanttien tukikohtia, vaikka heidän johtajansa Morits Oranialainen yritti estää.[1]

Vaikka Spinola taisteli menestyksekkäästi Espanjan puolesta hän ei saanut juurikaan muodollista tunnustusta ansioistaan. Vuonna 1606 hän joutui panttaamaan omaisuutensa maksaakseen armeijalleen kun Espanjan kruunun pankkiirit viivyttelivät palkkojen maksua. Tällaisten tapausten vuoksi Spinola ei rikastunut. Kaksitoistavuotisen aselevon aikana 1609-1621 hänen piti itse maksaa armeijansa palkat, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että armeijaa ei voinut juuri varustaa tai vahvistaa aselevon aikana. Pitämällä armeijansa kuitenkin koossa Spinola saattoi harjoittaa armeijaansa hyvin ja teki siitä paremman. Tämän vuoksi Spinola pystyi kolmekymmenvuotisen sodan alussa miehittämään Pfalzin valtaamalla Mainzin, Kreuznachin ja Oppenheimin. Tällä toimella Spinola varmisti Itävallan ja Espanjan armeijan yhteyden toisiinsa ja hän sai kapteeni-kenraalin arvon. Vuonna 1621 kahdeksankymmenvuotinen sota jatkui Alankomaissa ja Spinola valtasi Bergenin. Vuonna 1625 hän valtasi Bredan, joka oli hänen sotilasuransa suurin saavutus. Piirityksessä Spinola esti omalla armeijallaan Fredrik Henrik Oranialaisen yritykset vapauttaa Breda piirityksestä. Piiritys kesti yli kymmenen kuukautta. Bredan valtaus oli paha menetys protestanteille. Spinolan oli vaikea hyötyä Bredan valtauksesta, sillä armeijan rahoitus oli heikkoa ja hänellä oli Espanjan hovissa vaikutusvaltaisia kateellisia vastustajia. Fredrik Henrik aloitti hyökkäyksen heikentyneitä espanjalaisia vastaan. Spinola matkusti Espanjaan anoakseen lisää varoja sodankäyntiin ja uusia joukkoja.[1]

Espanjassa Spinolaa syytettiin perusteetta Groenlon kaupungin menetyksestä. Spinolan anomuksiin ei suostuttu ja hän kieltäytyi palaamasta Alankomaihin. Sen sijaan Spinola matkusti Italiaan, jossa hän kuoli Casalen piirityksessä.[1]

Taktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spinola uskoi hyökkäykseen. Hänen piiritystapansa oli ajalle epätavallisen nopea ja se erosi ajalle tavanomaisesta hitaasta ja passiivisesta piirityksestä. Hän suojasi armeijallaan piirittäviä joukkoja, ja yritti haastaa vihollisen armeijan avoimeen taisteluun. Spinola havaitsi hyvin vihollisen puolustuksen heikot kohdat ja monet hänen piirityksistään päättyivät yllättävään rynnäkköön, jolla hän mursi puolustuksen odottamattomassa kohdassa. Spinola ei kärsinyt juurikaan takaiskuja sodankäynnissään, vaikka hänen päävastustajansa olikin yksi ajansa taitavimmista sotapäälliköistä Morits Oranialainen.[1]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spinola oli erinomainen sotapäällikkö. Komentajana hän oli uskalias ja löi usein varovaisemmat vastustajansa. Spinola ei edistänyt sotatekniikkaa, mutta hän oli erittäin ammattitaitoinen sotilas. Hänen joukkonsa tottuivat nopeisiin liikkeisiin sekä yllättäviin ja sekaviin taisteluihin. Spinola saavutti monesti yllätysvoiton kohdistamalla voimansa vihollisen odottamattomaan kohtaan. Jos Spinolalle olisi annettu käyttöön enemmän resursseja hän olisi voinut saavuttaa Alessandro Farnesen menestyksen kahdeksankymmenvuotisessa sodassa.[1]

Kuolemansa vuoksi Spinola ei ollut käytettävissä kun Ruotsi liittyi mukaan kolmekymmenvuotiseen sotaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keegan, John & Wheatcroft, Andrew: Who's Who in Military History. Routledge, 2002. ISBN 0-415-26039-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Keegan & Wheatcroft, 2002