Alphaville (yhtye)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alphaville

Alphaville on stage 2005.jpg
Tiedot
Toiminnassa 1982
Tyylilaji syntikkapop
Kotipaikka Saksan lippu Münster, Saksa
Laulukieli englanti/saksa
Jäsenet

Marian Gold
David Goodes
Jakob Kiersch
Carsten Brocker
Maja Kim

Alphaville on saksalainen yhtye, joka oli uransa huipulla ja suosiossa 1980-luvun puolivälissä. Yhtyeen tunnetuimmat hittikappaleet ovat ”Big In Japan” sekä ”Forever Young”. Suurelle yleisölle sopivien hittien jälkeen yhtyeen tyyli muuttui epäkaupallisemmaksi ja taiteellisemmaksi. Vuonna 1997 Alphaville nosti hieman päätään muutamalla radio-kappaleella, mutta suurempi come-back on edelleen näkemättä. Laulaja Marian Gold on ainoa jäljellä oleva alkuperäinen jäsen. Alun perin yhtye oli nimeltään Forever Young, ja sen muodostivat Marian Gold, Berhard Lloyd sekä Frank Mertens. Muita mukana olleita nimiä ovat Ricky Echolette, Rainer Bloss, Martin Lister, Pierson Garange, David Goodes, Mattes Leon sekä uusin tulokas rumpali Jacob Kiersch.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marian Gold ja Bernhard Lloyd perustivat vuonna 1981 seitsemän muun artistin kanssa Nelson Community -nimisen yhtyeen, joka oli esimakua pian heräävälle Alphavillelle.

Vuonna 1982 Frank Mertens lyöttäytyi yhteen Goldin ja Lloydin kanssa, ja he perustavat yhtyeen nimeltä Forever Young. Nimi kuitenkin vaihdettiin Alphavilleksi ennen ensimmäisen singlen ”Big in Japanin” ilmestymistä vuonna 1984. Yhtye piti toisen konserttinsa vuonna 1983, joka jäi ainoaksi seuraavien kymmenen vuoden aikana. Pian ”Big in Japanin” jälkeen seurasivat seuraavat singlet ”Sounds Like A Melody” sekä ”Forever Young”.

Joulukuussa 1984 julkaistiin yhtyeen esikoisalbumi Forever Young. Heti tämän jälkeen Frank Mertens jätti yhtyeen, ja kosketinsoittaja ja kitaristi Ricky Echolette otti hänen paikkansa. Alphaville osallistui tuona vuonna myös hyväntekeväisyysprojektiin Band Für Afrika ja sävelsi musiikin elokuvaan Der Bulle Und Das Mädchen.

Single ”Dance With Me” pohjusti albumin Afternoons in Utopia julkaisua vuonna 1986. Albumille suunniteltiin myös keikka-osiota, mutta sitä ei ikinä julkaistu, koska yhtye halusi keskittyä studiotyöhön.

Vuonna 1989 yhtye julkaisi kolmannen albuminsa The Breathtaking Blue, jonka varjolla tehtiin myös lyhytelokuvia. Christoph ja Wolfgang Lauenstein voittivat Balance -pätkällään Oscarin.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 Marian Gold julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa So Long Celeste, ja samalla julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokoelma-albumi First Harvest 1984-92.

Kutsun johdattelemana yhtye piti kymmenen vuoden tauon jälkeen konsertin Beirutissa vuonna 1993.

Neljäs varsinainen albumi Prostitute julkaistiin ”Fools”-singlen saattelemana vuonna 1994.

Kitaristi Echolette jätti yhtyeen kesken viidennen albumin Salvationin teon vuonna 1996. Samana vuonna avattiin Alphavillen virallinen kotisivu Moonbase.

Vuonna 1997 yhtyeen levytys-sopimus levy-yhtiö WEA:n kanssa päättyi heti Salvationin julkaisun jälkeen. Tämän jälkeen yhtye alkoi keikkailla ympäri Eurooppaa ja valmistella Dreamscapes-historiikkiä. Ilman suurta levy-yhtiötäkin Dreamscapes myytiin loppuun kolmessa kuukaudessa. Tämän jälkeen Alphaville jatkoi keikkailua erittäin aktiivisesti myös todella suurien yleisömäärien edessä.

Vuonna 1999 Alphaville piti kaksi suurta konserttia Salt Lake Cityssä. Näiden konserttien pohjalta julkaistiin myöhemmin Little America -DVD.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alphaville palasi Saksan listaykköseksi albumillaan Stark Naked And Absolutely Live vuonna 2000.

Seuraavana vuonna Bernhard Lloyd ja Max Holler aloittivat oman Atlantic Popes -nimisen projektinsa. Tänä vuonna julkaistiin myös Little America ja tupla-CD-kokoelma-albumi Forever Pop, joka sisältää ensimmäisellä CD:llä alkuperäisiä Alphaville-hittejä sekä toisella muun muassa De Phazzin, Mark Platin, F.A.F:n, Paul Van Dykin sekä Eiffel 65:n tekemiä remixversioita kappaleista.

Alphaville jatkoi keikkakiertuettaan, ja teki seuraavaa albumiaan, neljän cd:n kokoelmaa, Crazy Show’ta. Tämä oli ensimmäinen yhtyeen albumi, jolla Bernhard Lloyd ei ollut mukana. Seuraavana vuonna hän ilmoittikin, että ei enää ole mukana yhtyeessä. Seuraavana vuonna Alphaville juhli 20-vuotisjuhlaansa ja julkaisi kuvataiteen ja musiikin yhdistämän Crazy Show’n.

Vuonna 2006 Alphaville liittyi jälleen levy-yhtiö WEA:aan, mutta yhteistyö jäi kuitenkin lyhyeksi, ja yhtye irtisanoi sopimuksen.

Vuonna 2009 Alphaville juhlisti joulukuussa 25-vuotisjuhliaan pitämällä suuren konsertin, jossa soitettiin monia vuosien varrelta hieman tuntemattomammaksikin jääneitä kappaleita, ja tietysti suuria hittejä. Lisäksi juhliin osallistui tunnettu saksalainen artisti Karel Gott, joka julkaisi albumillaan Alphavillen tekemän joulukappaleen ”Love Will Find A Way” saksankielisen version. Joulukuussa 2009 Alphaville myös solmi levytyssopimuksen Universalin kanssa.

Kolmentoista vuoden tauon jälkeen yhtye julkaisi marraskuussa 2010 Universalin alaisuudessa uuden studioalbumin Catching Rays on Giant. Albumia edelsi lokakuussa single ”I Die For You Today”, joka nousi Saksan albumilistalla parhaimmillaan top 20:n joukkoon. Albumin materiaali on pääosin Marian Goldin, sekä jo 15 vuotta yhtyeessä toimineen britin Martin Listerin käsialaa. Lisäksi kitaristi David Goodes on osallistunut muutaman kappaleen sävellykseen.

Vuoden 2011 maaliskuussa Alphaville teki kahden viikon tiiviin konserttikiertueen uuden albumin julkaisuun liittyen. Tämä Catching Rays On Giant -tour keskittyi kokonaan Saksan kiertämiseen. Tämän jälkeen yhtye jatkoi normaalilla keikkatahdilla soittamista ympäri Eurooppaa.

Kosketinsoittajana ja säveltäjänä toiminut Martin Lister menehtyi yllättäen 21.5.2014[1].

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1984: Forever Young
  • 1986: Afternoons in Utopia
  • 1989: The Breathtaking Blue
  • 1994: Prostitute
  • 1997: Salvation
  • 1999: Salvation (US-Edition)
  • 2000: Stark Naked And Absolutely Live
  • 2001: Forever Pop
  • 2003: CrazyShow Excerpts (Promo)
  • 2010: Catching Rays On Giant

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1988: Alphaville (DDR)
  • 1988: The Singles Collection (USA, Kanada)
  • 1992: First Harvest 1984-92
  • 1993: History (Fanprojekt-Edition)
  • 1999: Dreamscapes (8 CD-Box)
  • 1999: Visions Of Dreamscapes (Brasilien)
  • 2003: CrazyShow (4 CD-Box)
  • 2003: Forever Young & Other Hits (USA)
  • 2005: Dreamscapes Revisited (Web)

Videotallenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1989: Songlines (VHS)
  • 1993: Moonoffice (VHS)
  • 2001: Little America – Live in Salt Lake City (DVD)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1984: Big In Japan
  • 1984: Sounds Like A Melody
  • 1984: Forever Young
  • 1985: The Jet Set
  • 1986: Dance With Me
  • 1986: Universal Daddy
  • 1986: Jerusalem
  • 1986: Sensations
  • 1987: Red Rose
  • 1988: Forever Young 1988
  • 1989: Romeos
  • 1989: Summer Rain
  • 1990: Mysteries Of Love
  • 1992: Big In Japan 1992 A.D.
  • 1992: Big In Japan Swemix Remix
  • 1994: Fools
  • 1994: The Impossible Dream
  • 1997: Wishful Thinking
  • 1999: Flame
  • 1999: Soul Messiah
  • 2001: Forever Young 2001
  • 2001: Dance With Me 2001
  • 2003: Elegy (Bonus CrazyShow)
  • 2006: Forever Young The Remix (Australia)
  • 2010: I Die For You Today
  • 2011: Song For No One

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]