Almesåkra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Almesåkra
Almesåkran sijainti Jönköpingin läänissä.
Almesåkran kirkko.
Torsa stenar.

Almesåkra on entinen kunta Ruotsissa Smålandin maakunnassa Njudungin alueella. Almesåkra kuului aikanaan Jönköpingin läänin Läntiseen kihlakuntaan ja ennen vuotta 1886 osittain myös Tvetan kihlakuntaan. Vuodesta 1971 alue on ollut osa Nässjön kuntaa.

Almesåkran pinta-ala on 65 neliökilometriä, josta 58,72 neliökilometriä on maata. Vuonna 2013 alueella oli 216 asukasta. Almesåkrassa sijaitsee Almesåkran kirkko.

Kuntajaon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almesåkran pitäjä on peräisin keskiajalta.

Vuoden 1862 kuntauudistuksessa pitäjän kirkolliset tehtävät siirrettiin Almesåkran seurakunnalle ja maalliset tehtävät Almesåkran kunnalle, joka oli kuntamuodoltaan maalaiskunta. Kunta liitettiin vuonna 1952 osaksi Malmbäckiä, joka puolestaan liitettiin vuonna 1971 Nässjön kuntaan. Almesåkran seurakunta on edelleen olemassa.

Maantiedettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almesåkra sijaitsee etelälounaaseen Nässjön taajamasta Lagan- Emån- ja Huskvarnaån-jokien välisellä vedenjakajalla. Huluberget ulottuu 364 metrin korkeudelle merenpinnan yläpuolelle ja sieltä näkee kymmenien kilometrien päähän. Alueella on myös suuria soita.

Almesåkrassa on Torsa stenar -nimellä tunnettu hautakentta.

Paikannimi Almesåkra on otettu kirkonkylältä, ja vuonna 1337 se kirjoitettiin muodossa Almarsaker. Paikannimen alkuosa sisältää todennäköisesti miehennimen Almar ja loppuosa åker tarkoittaa peltoa.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.  –  sv:Almesåkra socken, sv:Almesåkra landskommun, sv:Almesåkra församling