Allan Serlachius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee professoria. 1700-luvulla elänyttä juristia ja runoilijaa käsittelee Karl Serlachius.
Allan Serlachius.

Carl Allan Serlachius (vuodesta 1935 Särkilahti; 21. maaliskuuta 1870 Porvoo10. joulukuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen lakimies, professori ja poliitikko – valtiopäivämies, senaattori ja kansanedustaja.

Serlachius saavutti molempien oikeuksien tohtorin arvon 1898 Helsingin yliopistossa ja toimi myöhemmin Helsingin yliopiston rikosoikeuden ja oikeushistorian professorina vuodesta 1902 alkaen aina vuoteen 1917. Tässä ominaisuudessa hän osallistui pappissäädyn jäsenenä kaksille viimeisille säätyvaltiopäiville 1904–06. Helsingin yliopiston vararehtorina Serlachius toimi vuosina 1915–17. Lisäksi hän oli Helsingin kaupungin valtuutettuna 1912–14 ja Suomalaisen puolueen kansanedustajana toisen sortokauden aikana 1914–17.

Tsaarivallan kukistumisen jälkeen suomalaista puoluetta edustanut professori Allan Serlachius valittiin 26. maaliskuuta 1917 alkaen senaattoriksi kaikkia puolueita edustaneeseen Tokoin ja sen toimintaa jatkaneeseen Setälän tynkäsenaattiin siviilitoimituskunnan päälliköksi 27. marraskuuta 1917 asti.

Sen jälkeen entinen senaattori Serlachius toimi juuri itsenäistyneen Suomen tasavallan asianhoitajana ja myöhemmin erikoislähettiläänä ja täysivaltaisena ministerinä Norjan Kristianiassa eli nykyisessä Oslossa 1918–19. Korkeimman oikeuden jäsenenä eli oikeusneuvoksena Serlachius toimi 1925–35.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bristande lagkunskap och dess inverkan på straffbarheten enligt finsk rätt, väitöskirja. 1898
  • Straff och skadestånd. Helsingfors 1901
  • Mitä supistuksia väkijuomaliikkeeseen nähden voivat kaupungin valtuusmiehet nykyään voimassa olevan lain perustuksella tehdä? Esitelmä Ylioppilaiden Raittiusyhdistyksen kokouksessa 12 päivänä marraskuuta 1905. Raittiuden ystävät, Helsinki 1905
  • Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 1: Yleiset opit. Otava 1909. (2. painos 1919, 3. painos Bruno Salmialan ja Brynolf Honkasalon tekemin täydennyksin ja korjauksin 1940, 4. tark. painos 1945, 5. painos 1947, 6. tark. painos 1951.)
  • Kansantajuinen lakiasiain käsikirja, toimittajat J. B. Saraste, F. O. Lilius, J. K. Paasikivi, Allan Serlachius. WSOY 1910
  • Lainopin alkeet: Helppotajuisesti esittänyt Allan Serlachius. WSOY 1910
  • Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 2, 1. puolisko. Otava 1912, 2. painos 1924–1926
  • Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 2, 2. puolisko. Otava 1914, 2. painos 1924–1926
  • Suomen rikosoikeus pääpiirteittäin. Tietosanakirja Oy, Helsinki 1917
  • Ehdotus uudeksi rikoslaiksi, osa 1: Yleinen osa. Valtioneuvosto, Helsinki 1920
  • Henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvat rikokset laadittavassa rikoslaissa. Helsinki 1921
  • Ehdotus uudeksi rikoslaiksi: Oikeusministeriön toimeksiannon johdosta. Valtioneuvosto, Helsinki 1922
  • Alkoholikysymys yhteiskunnallis-eetillisenä lainsäädäntöprobleemina. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1923
  • Luonnos laiksi väkijuomain valmistuksesta, maahantuonnista ja kaupasta. Helsinki 1924
  • La justice en Finlande: Réponse à M. Georg Branting. Statsrådet, Helsingfors 1925
  • Suomen alkoholikysymys huutaa ratkaisua. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1930

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Holmberg, Håkon: (Keisarillisen) Suomen senaatin talousosaston puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1909–1918 – elämäkerrallinen luettelo. Helsinki, 1964.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]