Serlachius saavutti molempien oikeuksien tohtorin arvon 1898 Helsingin yliopistossa ja toimi myöhemmin vuosina 1902–1917 Helsingin yliopiston rikosoikeuden ja oikeushistorian professorina. Tässä ominaisuudessa hän osallistui pappissäädyn jäsenenä kaksille viimeisille säätyvaltiopäiville 1904 ja 1905. Helsingin yliopiston vararehtorina Serlachius toimi vuosina 1915–1917. Lisäksi hän oli Helsingin kaupungin valtuutettuna 1912–1914 ja Suomalaisen puolueen kansanedustajana toisen sortokauden aikana 1914–1917. Tsaarivallan kukistumisen jälkeen suomalaista puoluetta edustanut professori Allan Serlachius valittiin 26. maaliskuuta 1917 alkaen senaattoriksi kaikkia puolueita edustaneeseen Tokoin ja sen toimintaa jatkaneeseen Setälän tynkäsenaattiin siviilitoimituskunnan päälliköksi 27. marraskuuta 1917 asti. Sen jälkeen entinen senaattori Serlachius toimi 1918–1919 juuri itsenäistyneen Suomen tasavallan asiainhoitajana ja myöhemmin erikoislähettiläänä ja täysivaltaisena ministerinä Norjan Kristianiassa eli nykyisessä Oslossa. Korkeimman oikeuden jäsenenä eli oikeusneuvoksena Serlachius toimi 1925–1935.[1][2][3]
Teollisuusneuvos Risto Särkilahti oli Allan Serlachiuksen ja Jeanie Eva Salvesenin poika.[4]
Bristande lagkunskap och dess inverkan på straffbarheten enligt finsk rätt, väitöskirja. 1898
Straff och skadestånd. Helsingfors 1901
Mitä supistuksia väkijuomaliikkeeseen nähden voivat kaupungin valtuusmiehet nykyään voimassa olevan lain perustuksella tehdä? Esitelmä Ylioppilaiden Raittiusyhdistyksen kokouksessa 12 päivänä marraskuuta 1905. Raittiuden ystävät, Helsinki 1905
Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 1: Yleiset opit. Otava 1909. (2. painos 1919, 3. painos Bruno Salmialan ja Brynolf Honkasalon tekemin täydennyksin ja korjauksin 1940, 4. tark. painos 1945, 5. painos 1947, 6. tark. painos 1951.)
Holmberg, Håkon: (Keisarillisen) Suomen senaatin talousosaston puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1909–1918 – elämäkerrallinen luettelo. Helsinki, 1964.
