Alkaliteetti

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Alkaliniteetti)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alkaliteetti (AT) (myös Alkaliniteetti) eli veden puskurikyky [1] tai hapon sitomiskyky tarkoittaa vesiliuoksen emästen kykyä neutraloida siihen lisätyt hapot. Alkaliteetti ilmaistaan yksikkönä mmol/l (millimoolia/litra). Asiditeetti ilmaisee liuoksen happojen kykyä neutraloida siihen liuenneet emäkset.[2]

Mittaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liuoksen puskurointikyky happamoitumista vastaan voidaan mitata titraamalla liuosta vahvalla yksiarvoisella hapolla. Siihen valitaan aina suolahappo, joka on helposti saatavilla. Liuoksen sisältämät emäkset määrittävät sen happamuustason rajat, joiden välissä puskurointia on olemassa. Tuntemattomalle erilaisia emäksiä sisältävälle liuokselle nuo rajat voidaan määrittää titrausmenetelmällä. Liuoksen happamuustaso mitataan pH-mittarilla eli potentiometrillä. Näyte titrataan suolahapolla samalla seuraten pH-arvoja. Liuosta tulee sekoittaa jatkuvasti, sillä ekvivalenssipisteessä kaksikin pisaraa ylittää se arvon helposti ja liuos muuttuu nopeasti happamaksi. Kun puskurointikyvyn alarajan pH-arvo ylittyy, määritetään suolahapon menekki ja sovitetaan se litran suuruiseen liuosmäärään. Tulos ilmoitetaan yksikössä mmol/l.[3][4]

Sovelluksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kemialliset puskuriliuokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kemialliset puskuriliuokset muodostetaan sellaisista vesiliukoisista joko heikon hapon ja sen suolan tai heikon emäksen ja sen suolan seoksesta. Heikot hapot ja emäkset liukenevat ioneina liuokseen ja reaktion tasapaino pyrkii ylläpitämään saman happamuustason vaikka siihen lisättäisin happoa tai emästä.

Lääketiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Happo-emäs-tasapaino

Ihmisen kehon nesteet kuten esimerkiksi veri tulee säilyttää tietyn happamuustason eli sen pH tulee olla 7,4. Veri onkin eräänlainen puskuriliuos, jossa sen kemialliset muutokset eivät aiheuta useinkaan happamustasoon muutoksia. Veren alkaliteettia seurataankin tarvittaessa verikokein muutoksien havaitsemiseksi. Liian suuri happamuustaso (yli pH 7,45) aiheuttaa alkaloosin ja liian pieni taso (alle pH 7,35) asidoosin.

Biokemialliset prosessit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskunnalliset toiminnot huolehtivat jätevesistä, jätteistä ja talousveden saannista. Toimintojen hallinnassa tulee ymmärtää biologisten prosessien kemialliset reunaehdot tuottaa talosvettä raakavedestä ja puhdistaa jätevettä päästökriteerit täyttäväksi. Myös maatalouden ja elintarviketeolisuuden tuotantomenetelmät vaativat nykyaikana korkeatasoista prosessointia, missä hävikit jäävät pieniksi ja laatu pysyy aiempaa korkeammalla. Tuotteiden pitkät myynti- ja käyttöajan ovat seurausta tuotekehityksesta, missä esimerkiksi happamuudensäätöaineet tasaavat ympäristön rasitusvaikutuksia tuotteen säilytyksessä, kuljetuksessa ja nauttimisessa.[5][6]

Luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meriveden alkaliniteetti.

Luonnonvesien happamoituminen on noussut varteenotettavaksi ympäristöongelmaksi. Vesistöjen tilaa seurataan mittauksin, joilla seurataan esimerkiksi sen ravintotilannetta, happamuutta, ja biodiversiteettiä. Vesistöjen happamuutta seurataan tiiviisti, mutta sen antama informaatio tulee liian myöhään. Tärkeämpää on seurata vesistö alkaliteettia, koska se ilmaisee liukumista kohti happamoitumista aikaisemmin.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristötieteet:alkaliniteetti Tieteen termipankki. 24.04.2016. Viitattu 24.4.2016.
  2. Alkaliniteetti www.ymparisto.fi. 13.12.2004. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 3.2.2010.
  3. Opetushallitus: Veden alkaliteetin ja asiditeetin määritys potentiometrisesti
  4. Standard Methods for the Examination of Water and Wastewater–Alkalinity, American Public Health Association, 1999
  5. a b Kaijanen, Laura: Voimalaitos- ja jätevesitutkimus, Lamk (Kemiantekniikka), 2010
  6. Aqva: Mitä vedessäni on?