Alfred Karlberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alfred Gideon Karlberg (8. helmikuuta 1892 Helsinki - 26. heinäkuuta 1947) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat saarnaaja Johan Alfred Karlberg ja Anna Maria Hellström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Alice Dagmar Granfeltin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karlberg kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1911 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1911–1915. Sotakorkeakoulun komentajakurssi hän suositti vuosina 1925–1926 ja suojeluskuntain piiripäälliköitten täydennyskurssin keväällä vuonna 1937.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 23. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 10. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Karlberg suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn sotakoulun A-kirssin.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Karlberg saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana yliluutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet kumminkin siirrettiin jo 21. maaliskuuta 1918 komppanianpäälliköksi 3. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärän kylässä ja Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karlberg määrättiin sisällissodan jälkeen 1. kesäkuuta 1918 ase- ja konekivääriupseeriksi Suomen valkoiseen kaartiin, josta hänet nimitettiin 1. huhtikuuta 1919 Lapuan pataljoonan komentajaksi. Hän erosi armeijasta ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön 6. joulukuuta 1927 ja hänet sijoitettiin Vaasan suojeluskuntapiirin päälliköksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karlberg osallistui talvisotaan YH:n (ylimääräiset harjoitukset) aikana Kymenlaakson suojeluskuntapiirin päällikkönä, mistä tehtävästä hänet vapautettiin hänellä todetun sairauden takia. Jatkosodan puhjettua hän kykeni kumminkin taas astumaan palvelukseen ja hänet komennettiin päälliköksi Helsingin suojeluskuntapiirin työvoimatoimistoon, mutta hänen kuntonsa heikkeni jälleen ja hän joutui vuonna 1942 sairaalahoitoon eikä enää palannut sodan aikana takaisin palvelukseen. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karlberg toimi 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1920–1924 ja 1927 ja oli apujäsenenä valtioneuvoston määräämässä tutkintolautakunnassa ruotsinkielessä suoritettavia tutkintoja varten vuosina 1925–1927.[1][2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975