Alexander Mackendrick

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Skotlannin elokuvaneuvoston muistokilpi Mackendrickille Castlebayssä, elokuvan Viskiä, viskiä kuvauspaikoilla.

Alexander ”Sandy” Mackendrick (8. syyskuuta 1912 Boston, Massachusetts22. joulukuuta 1993 Los Angeles, Kalifornia) oli Yhdysvalloissa syntynyt skotlantilainen elokuvaohjaaja, joka tunnetaan parhaiten lontoolaiselle Ealing Studios -elokuvayhtiölle tekemistään komedioista sekä Hollywood-elokuvasta Menestyksen huuma (1957).

Mackendrick syntyi Skotlannista juuri Yhdysvaltain Bostoniin muuttaneen siirtolaispariskunnan esikoisena. Pojan ollessa kuusivuotias hänen laivanrakentajaisänsä kuoli ja köyhä äiti lähetti pojan Skotlantiin isoisän kasvatettavaksi. 1930-luvun alussa nuori Mackendrick sai paikan art directorina lontoolaisessa J. Walter Thompson -mainostoimistossa, jossa hän muun muassa käsikirjoitti elokuvateattereissa esitettyjä mainosfilmejä. Sodan puhjettua Mackendrick komennettiin tekemään propagandaelokuvia Britannian tiedotusministeriölle. Hänet lähetettiin Algeriaan ja Italiaan puolustusvoimien psykologisen sodankäynnin yksikön tehtävissä, joihin kuului muun muassa uutisfilmien, dokumenttielokuvien ja radiouutisten tekoa.

Sodan jälkeen Mackendrick perusti serkkunsa Roger MacDougallin kanssa Merlin Productions -tuotantoyhtiön, mutta se ei menestynyt. Mackendrick liittyi 1946 Ealing Studios -elokuvayhtiön palvelukseen, jossa ohjasi muun muassa elokuvat Viskiä, viskiä (1949), Mies valkoisessa puvussa (1951), Elämä alkaa huomenna (1952), Merikarhut valloillaan (1953) ja Naisentappajat (1955).[1]

Yhdeksän Ealing-vuoden jälkeen Mackendrick muutti synnyinmaahansa Yhdysvaltoihin ja työskenteli vuoroin Englannissa ja Hollywoodissa, jossa hänen tärkeimmäksi työkseen jäi Menestyksen huuma (1957), pääosissa Tony Curtis ja Burt Lancaster. 1960-luvulla Mackendrick palasi mainosten ja televisiotyön pariin, mutta ohjasi kuitenkin vielä muutaman pitkän näytelmäelokuvan. Englannissa syntyivät elokuvat Yksin halki Afrikan (1963) ja Rajumyrsky Jamaikassa (1965) sekä Yhdysvalloissa seksifarssi Älä nostata laineita (1967).

1970-luvun alusta Mackendrick keskittyi opetustehtäviin aluksi California Institute of the Arts -oppilaitoksen dekaanina ja vuodesta 1978 professorina kuolemaansa 1993 saakka.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alexander Mackendrick Elonetissä.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alexander Mackendrick