Alexander Bustamante

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bustamanten korkokuva jamaikalaisessa dollarin kolikossa.

Sir William Alexander Clarke Bustamante (24. helmikuuta 1884 Hanover, Jamaika6. elokuuta 1977 Irish Town, Jamaika) oli jamaikalainen poliitikko ja ammattiyhdistysjohtaja, josta tuli itsenäistyneen Jamaikan ensimmäinen pääministeri.

Bustamante nousi jamaikalaisten tietoisuuteen 1940-luvulla perustaessaan työväenpuolueen ja samalla saaren ensimmäisen ammattijärjestön, Bustamante Trade Unionin.[1] Jamaikan autonomiseen hallitukseen Bustamante valittiin ensi kertaa 1944, silloin liikenneministeriksi. Britannian myönnettyä Jamaikalle itsenäisyyden 1962 Bustamantesta tuli maan ensimmäinen pääministeri.[1]

Bustamanten alkuperäinen nimi oli William Alexander Clarke. Hän syntyi Jamaikan Hanoverin kaupungissa irlantilaisen isän ja mustaihoisen äidin katoliseen perheeseen. Hän sanoi ottaneensa nimekseen Bustamanten kunnianosoituksena espanjalaiselle merikapteenille, jonka oli nuorena tuntenut. Bustamante työskenteli poliisina Kuubassa, ravintoneuvojana newyorkilaisessa sairaalassa ja liikennetarkastajana Panamassa, jossa tapasi tulevan vaimonsa.[2] Palattuaan kotisaarelleen 1932 hän valikoitui pian itsenäisyysliikkeen johtajaksi, joka sai mainetta kirjoituksillaan Daily Gleaner- ja Jamaica Standard -lehdissä sekä brittiläisissä sanomalehdissä. Vuonna 1937 hänet valittiin Jamaica Workers' Unionin (JWU) rahastonhoitajaksi. Vuoden 1938 lakkojen aikana Bustamantesta tuli enimmäkseen tummaihoisen työväestön äänitorvi. JWU:sta tuli Bustamante Industrial Trade Union, joka on yhä maan suurin ammattijärjestö.[2]

Vuonna 1940 Bustamante sai vankilatuomion Kingstonin satamamellakoiden takia.[2] Vuonna 1944 Jamaikaan tuli yleinen äänioikeus, paljolti itsenäisyysliikkeen ajamana. Bustamante vapautui vankeudesta ja perusti Jamaikan työväenpuolueen 1943, joka sai 22 parlamentin 32 paikasta ensimmäisissä yleisissä vaaleissa. Pääministeriksi (chief minister) Bustamante nousi 1953 ja pysyi virassa vuoden 1955 vaaleihin, jolloin työväenpuolue hävisi vaalit. 1940-luvun lopulla Bustamante toii myös pääkaupunki Kingstonin pormestarina.[2]

Jamaikan itsenäistyttyä 1962 Bustamante nousi taas pääministeriksi[1] vuoteen 1967 asti, mutta alkoi sairastella vuoden 1964 paikkeilla ja luovutti vallan käytännössä varapresidentilleen Donald Sangsterille. Vuonna 1969 Bustamante sai Jamaikan korkeimman tunnustuksen, kansallissankarin arvonimen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 29–30. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
  2. a b c d e Alexander Bustamante Biography, Jamaica Travel and Culture. Viitattu 27.10.2014.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alexander Bustamante