Aleksei Badajev

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleksei Badajev vuonna 1912.

Aleksei Jegorovitš Badajev (ven. Алексе́й Его́рович Бада́ев, 4. helmikuuta 1883 Orjolin läänin Jurjevon kylä – 3. marraskuuta 1951 Moskova) oli venäläinen bolševikki ja neuvostoliittolainen poliitikko.

Aleksei Badajev syntyi köyhän talonpojan perheeseen. Hän työskenteli viilaajana Pietarissa ja osallistui ammattiyhdistystoimintaan. Vuonna 1904 hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen.[1] Vuonna 1912 Badajev valittiin työläisten edustajana Venäjän valtakunnanduumaan, jossa hän kuului bolševikkiryhmään. Vuosina 1913–1914 hän oli puolueen Pietarin komitean ja keskuskomitean Venäjän byroon jäsen sekä toimi Pravdan virallisena julkaisijana. Marraskuussa 1914 Badajev pidätettiin ja karkotettiin Turuhanskin aluepiiriin.[2]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Badajev valittiin bolševikkien edustajana Pietarin kaupunginduumaan. Hän osallistui lokakuun vallankumoukseen ja toimi sen jälkeen Pietarin ja Luoteis-Venäjän elintarvikehuollon johtajana.[1] Vuosina 1921–1926 Badajev oli NKP(b):n Leningradin aluekomitean jäsen ja sihteeri. Vuodesta 1925 lähtien hän kuului puolueen keskuskomiteaan ja toimi myös Venäjän SFNT:n ja Neuvostoliiton toimeenpanevien keskuskomiteoiden jäsenenä.[2] Vuodesta 1930 hän työskenteli kulutusosuuskuntien liiton johtajana, vuosina 1935–1937 Neuvostoliiton elintarviketeollisuuden kansankomissaarin Anastas Mikojanin varamiehenä ja vuosina 1937–1938 Venäjän elintarviketeollisuuden kansankomissaarina.[3]

Vuosina 1938–1943 Badajev oli Venäjän korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja sekä Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön varapuheenjohtaja.[1] Alkoholismista kärsinyt poliitikko menetti virkansa nolattuaan itsensä Mongoliaan ja Tuvaan suuntautuneella valtiovierailulla. Vuodesta 1943 aina kuolemaansa saakka hän työskenteli valtion olutyhtymän johtajana.[3]

Badajev on palkittu kahdella Leninin kunniamerkillä. Hän on kirjoittanut muistelmateoksen bolševikkien toiminnasta Venäjän duumassa (Bolševiki v gosudarstvennoi dume, 1929).[1] Pietarissa tunnetaan hänen mukaansa nimetyt Badajevin varastot, joiden palamisen syyskuussa 1941 on väitetty aiheuttaneen Leningradin ensimmäisen piiritystalven aikaisen nälänhädän. Historiantutkimus on osoittanut tämän käsityksen vääräksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 2, s. 515. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
  2. a b c Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 71. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  3. a b Praviteli Rossii i Sovetskogo Sojuza praviteli.org. Viitattu 2.6.2010. (venäjäksi)