Albert Goldbeck-Löwe
Hans-Adolf Albert Goldbeck-Löwe (26. marraskuuta 1863 Plön, Holstein – 12. huhtikuuta 1934 Helsinki)[1] oli Suomessa asunut saksalainen liikemies, joka toimi 1900-luvun alussa Suomen saksalaisen yhteisön johtohahmona. Hän perusti Algol Oy:n.
Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albert Goldbeck-Löwen isä oli salaoikeusneuvos ja Holsteinin hallituksen jäsen Adolf Goldbeck-Löwe. Hän kävi lukion Kielissä ja työskenteli sen jälkeen harjoittelijana itäaasialaisen kauppakomppanian palveluksessa Hampurissa ja saksalaisen yrityksen kirjeenvaihtajana Birminghamissa Englannissa. Vuonna 1887 hän siirtyi kauppahuone Adolf Lessingin palvelukseen Pietariin ja meni naimisiin venäjänsaksalaisen Alexandrine (Sonja) Bergsträsserin kanssa. Goldbeck-Löwe yleni Lessingin Suomen alueen johtajaksi ja muutti 1894 Helsinkiin, jossa asui lopun ikänsä ensimmäistä maailmansotaa lukuun ottamatta. Vuodesta 1895 hän johti Helsingissä omaa perheyritystään, joka laajeni 1914 osakeyhtiö Oy Alb. Goldbeck-Löweksi. Yritys toi maahan muun muassa köyttä, rakennustarvikkeita, kemikaaleja ja polttoainetta. Goldbeck-Löwe sai 1904 Preussin kauppaneuvoksen arvon.[1]
Goldbeck-Löwe toimi vuosina 1900–1914 Saksan varakonsulina Helsingissä. Hänen kotinsa Bulevardilla ja kesähuvilansa Laajasalossa olivat 1900-luvun alussa pääkaupungin saksalaisten seuraelämän keskipisteenä. Saksalaisuus pysyi hänelle aina hyvin tärkeänä eikä hän koskaan hakenut Suomen kansalaisuutta. Mielipiteiltään hän oli konservatiivinen keisarikunnan tukija. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä keskusvaltojen kansalaiset karkotettiin Venäjältä ja Saksan konsulina Goldbeck-Löwe järjesti noin 2000:n Saksan ja Itävallan kansalaisen nopean evakuoinnin Ruotsiin. Hän itse vietti sodan ajan pääosin Tukholmassa ja toimi sikäläisen Saksan lähetystön neuvonantajana sekä kiersi ajoittain itärintamalla saksalaisten lehtien kirjeenvaihtajana. Myös Suomen jääkäriliikkeen perustajat saapuivat Tukholmaan tapaamaan Goldbeck-Löweä, mutta hän ei uskaltanut antaa näille lupauksia Saksan tuesta. Goldbeck-Löwen Helsingissä toimineen osakeyhtiön nimi muutettiin 1916 Algol Oy:ksi ja häivyttämällä näin yhteyden saksalaiseen omistajaansa yritys saattoi jatkaa toimintaansa koko sodan ajan.[1]
Goldbeck-Löwe palasi Suomeen sisällissodan aikana maaliskuussa 1918 ja toimi Vaasassa Saksan lähettilään August von Brückin seurueen jäsenenä. Helsinkiin hän palasi heti sodan päätyttyä. Pettymyksekseen hän ei saanut itsenäisessä Suomessa Saksan edustajana mitään virallisia tehtäviä, mutta toimi silti loppuikänsä maiden välisten suhteiden, varsinkin kauppasuhteiden edistäjänä sekä Saksan Helsingin-lähetystön neuvonantajana. Goldbeck-Löwe oli erityisen aktiivinen suomalaissaksalaisessa yhdistystoiminnassa. Hän oli sekä Suomalais-Saksalaisen seuran että Suomen saksalaisen kauppakamarin perustajajäsen ja ensin mainitun varapuheenjohtaja 1918–1933. Hän oli myös 1902–1921 Helsingin Deutscher Vereinin, 1922–1930 Deutscher Schulvereinin ja 1925–1930 hyväntekeväisyysyhdistys Deutscher Wohltätigkeitsverein in Finnlandin puheenjohtaja sekä Helsingin saksalaisen seurakunnan kirkkoneuvoston pitkäaikainen jäsen. Goldbeck-Löwestä tuli 1930 Saksan kunniakonsuli.[1]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Algolin johdossa toimi myöhemmin Albert Goldbeck-Löwen veljenpoika Adolf Goldbeck-Löwe (1894–1959), joka pakeni jatkosodan lopussa syyskuussa 1944 Suomesta Ruotsiin. Albert Goldbeck-Löwen puoliso Sonja puolestaan johti Suomen saksalaisten naisyhdistystä Deutsche Frauenvereinia.[2]
Albert Goldbeck-Löwe omisti vuodesta 1905 Helsingin lähistöllä Kruunuvuorenrannassa sijainneen Villa Kissinge -huvilan ja vuodesta 1913 koko sitä ympäröineen huvila-alueen. Jatkosodan jälkeen huvila tontteineen siirtyi rauhansopimuksen nojalla saksalaisena omaisuutena Neuvostoliiton omistukseen, ja myöhemmin se myytiin rakennusyhtiö Palkki Oy:lle. Villa Kissinge jäi tyhjilleen 1990-luvulla ja rapistui 2000-luvulla korjauskelvottomaan kuntoon.[3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Anette Forsén: Goldbeck-Löwe, Albert (1863 - 1934) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Lars Westerlund: Itsetehostuksesta nöyryyteen: Suomensaksalaiset 1933–1946 (Arkistoitu – Internet Archive), s. 99–101, 107. Kansallisarkisto 2011. Viitattu 17.8.2013.
- ↑ Veikko Eromäki: Kruunuvuorenrannan nousu, uho ja tuhopoltot – Näin Helsingin pittoreski huvila-alue hiipui hiljalleen tuhkaksi Yle 13.5.2021. Viitattu 16.5.2021.
- ↑ Jaana Savolainen: Kruunuvuoren seurapiirielämän viimeinenkin näyttämö tuhoutui – Tältä näyttivät komeat huvilat, joissa viettivät kesiään ensin säätyläiset ja sitten kommunistiperheet Helsingin Sanomat 14.5.2021. Viitattu 16.5.2021.
| ||||||||||||||
