Tämä on lupaava artikkeli.

Alan Parsons

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alan Parsons
Parsons vuonna 2017.
Parsons vuonna 2017.
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1948 (ikä 72)[1]
Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta[1]
Ammatti tuottaja, muusikko
Vanhemmat Denys Parsons
Sukulaiset Sir Herbert Beerbohm Tree, Oliver Reed, David Tree[2]
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1967–
Tyylilajit aikuisrock, pop, progressiivinen rock, sinfoninen rock, elektroninen musiikki
Soittimet laulu, kitara, syntetisaattori
Yhtyeet The Alan Parsons Project
Levy-yhtiöt EMIView and modify data on Wikidata
Palkinnot

Grammy (Best Immersive Audio Album, 2019)[3]

Aiheesta muualla
Kotisivut

Alan Parsons (s. 20. joulukuuta 1948, Lontoo) on englantilainen rockmuusikko ja musiikkituottaja. Hänet tunnetaan parhaiten 1970- ja 1980-luvuilla suurta suosiota nauttineen The Alan Parsons Project -yhtyeen keulahahmona. Ennen oman yhtyeen perustamista hän oli jo äänittänyt useita kuuluisia brittiyhtyeitä, kuten The Beatlesia ja Pink Floydia. Hän on tuottanut menestyneitä albumeja myös Al Stewartille ja Ambrosialle. Vuonna 1990 Parsons siirtyi soolouralle ja on tehnyt myös kiertuita The Alan Parsons Live Project -nimellä.

Parsons on saanut yhteensä 13 Grammy-ehdokkuutta. Vuonna 2019 hän voitti ensimmäisen Grammynsä The Alan Parsons Projectin Eye in the Sky -albumin 35-vuotisjuhlajulkaisusta.[3]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parsons syntyi Lontoossa joulukuussa 1948.[1] Molemmat hänen vanhempansa olivat muusikoita. Parsonsin eno David Tree oli ammattinäyttelijä.[2] Teini-ikäisenä Parsons ryhtyi soittamaan akustista folkia ja bluesia. 1960-luvun lopulla hän soitti soolokitaraa The Earth -nimisessä bluesyhtyeessä.[2] The Earthin vuonna 1968 äänittämä albumi Elemental ilmestyi lopulta vuonna 2015 Record Collector Magazinen julkaisemana.[4]

19-vuotiaana Parsons sai työpaikan Abbey Roadin studioilta, missä hän toimi The Beatlesin Abbey Road (1969) ja Let It Be (1970) -albumien äänityksien apulaisteknikkona. Myöhemmin hän äänitti muun muassa Paul McCartneytä ja The Holliesia. Näkyvyyttä Parsons alkoi saada osallistuttuaan Pink Floydin The Dark Side of the Moonin (1972) äänittämiseen.[2] Albumi toi Parsonsille hänen ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa. Seuraavina vuosina hän äänitti listoilla menestyneitä kappaleita Pilotille (”Magic”) ja Cockney Rebelille (”Judy Teen”, ”Mr. Soft”) ja tuotti Ambrosian kaksi albumia, mikä toi hänelle jälleen Grammy-ehdokkuuden. Menestyksestä huolimatta Parsonsin tulot pysyivät pieninä, mikä turhautti häntä ja sai hänet harkitsemaan oman yhtyeen perustamista.[5]

The Alan Parsons Project[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1975 Parsons tapasi Eric Woolfsonin, joka ryhtyi hänen managerikseen. Miehet perustivat The Alan Parsons Project -nimisen yhtyeen.[2] Ensimmäinen yhteistyöalbumi Tales of Mystery and Imagination ilmestyi vuonna 1976.[2] Samana vuonna Parsons tuotti Al Stewartin sooloalbumin Year of the Cat. Se menestyi hyvin erityisesti Yhdysvalloissa, mikä toi myös Parsonsin yhtyeelle näkyvyyttä.[6]

Vuosina 1976–1987 The Alan Parsons Project julkaisi yhteensä kymmenen albumia.[7] Yhtye keskittyi studiotyöskentelyyn eikä koskaan konsertoinut.[8] Suosituimmillaan yhtye oli 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa, jolloin sen albumit ylsivät platinamyyntiin Atlantin molemmin puolin. Yhtye oli erityisen suosittu Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Saksassa. Kotimaassaan Britanniassa sen levymyynti sen sijaan jäi vaatimattomammaksi.[9][10][11][12]

Vaikka The Alan Parsons Project nimettiin Parsonsin mukaan, oli Woolfson yhtyeen pääasiallinen säveltäjä ja sanoittaja. Parsons sävelsi yhtyeelle lähinnä instrumentaaleja, soitti syntetisaattoria ja lauloi taustoja. Äänittäjänä ja miksaajana hän oli kuitenkin vastuussa yhtyeen tunnistettavasta äänimaailmasta.[13] Yhtye saikin useita parhaan tuotannon Grammy-ehdokkuuksia.[14]

Vuonna 1984 Parsons tuotti oman yhtyeensä ja Camelin sessiomuusikoiden albumin Keats. Parsons ja Woolfson eivät osallistuneet Keatsin säveltämiseen, vaan kappaleet merkittiin soittajien itse kirjoittamiksi.[15]

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parsons ja Woolfson lopettivat yhteistyön vuonna 1990, minkä jälkeen Parsons siirtyi soolouralle. Sooloyhtyeeseen tulivat myös projektin pitkäaikaiset jäsenet kitaristi Ian Bairnson, rumpali Stuart Elliott ja orkesterisovituksista vastannut Andrew Powell. Parsonsin ensimmäinen sooloalbumi Try Anything Once ilmestyi 1994. Sitä seurasivat On Air (1996) ja The Time Machine (1999).[2] Vuodesta 1994 alkaen Parsons alkoi myös tehdä kiertueita Alan Parsons Live Project -nimellä. Suurin osa kokoonpanon konserteissa esittämästä materiaalista on The Alan Parsons Projectin aikaista.[16]

Parsons muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1999 ja kokosi uuden Live Project -yhtyeen. Aiemmasta kokoonpanosta ei ollut mukana yhtään jäsentä. Vuonna 2004 Parsons julkaisi elektronista musiikkia edustaneen albumin A Valid Path, jolla vierailivat muun muassa Pink Floydin David Gilmour sekä Parsonsin poika Jeremy. Vuonna 2010 Alan Parsons Live Projectin kokoonpano vaihtui jälleen, ja sen jäsenistö on sittemmin vaihdellut toistuvasti. Soolouransa ohella Parsons on tuottanut muiden muusikoiden albumeja ja julkaissut The Art & Science Of Sound Recording -nimistä, musiikkituottamista käsittelevää videoluentojen sarjaa. Hän myös järjestänyt aiheesta luentoja ja työpajoja.[2]

2000-luvulla Parsons on remasteroinut The Alan Parsons Projectin vanhoja levyjä uudelleenjulkaisua varten.[16][17] Vuonna 2019 hän voitti ensimmäisen Grammynsä Eye in the Skyn 35-vuotisjuhlajulkaisusta.[3] Samana vuonna ilmestynyt The Secret oli Parsonsin ensimmäinen sooloalbumi 15 vuoteen. Parsons myös esitti itseään Family Guyn jaksossa ”Yacht Rocky” (ks. yacht rock).[2]

Taiteilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soundi-lehden Jaan Wessmanin mukaan ”Parsons on aina ollut enemmän hifistelijä kuin säveltäjä”, jonka musiikki nojaa omaperäisten sävellysten sijaan hiottuun äänimaailmaan ja korkeisiin tuotantoarvoihin. Keskeisintä kohdeyleisöä ovat Wessmanin mukaan ”audiofetisistit”.[18]

Parsons on kertonut suhtautuvansa sallivasti musiikkinsa luvattomaan käyttöön itsenäisissä elokuvissa ja vastaavissa projekteissa, mikäli teosta ei käytetä taloudellisen voiton tavoitteluun.[19]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parsons perheineen muutti vuonna 1978 Monacoon. He palasivat Britanniaan kaksi vuotta myöhemmin.[14] Parsons erosi 1990-luvun lopulla ensimmäisestä vaimostaan Smokeystä ja aloitti uuden suhteen Lisa-nimisen amerikkalaisnaisen kanssa. He muuttivat Kaliforniaan vuonna 1999 ja avioituivat 2003. Parsons ja Lisa asuvat nykyään Santa Barbarassa, missä he viljelevät avokadoja ja pitävät eläimiä luomutilalla.[2]

Parsons harrastaa lavataikuutta ja on Magic Castle -yökerhon jäsen.[2]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Alan Parsons Live Project[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alan Parsons – akustinen kitara, syntetisaattori, laulu
  • P. J. Olsson – laulu
  • Todd Cooper – saksofoni, lyömäsoittimet, laulu
  • Guy Erez – basso, laulu
  • Jeff Kollman – soolokitara, laulu
  • Danny Thompson – rummut, laulu
  • Dan Tracey – kitara, laulu

(Vuoden 2019 kokoonpano.)[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ankeny, Jason: Alan Parsons: Artist Biography Allmusic. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l Alan Parsons Alan Parsons: The Official Website. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)
  3. a b c Alan Parsons. Recording Academy: Grammy Awards. Viitattu 29.5.2020.
  4. The Earth– Elemental. Discogs. Viitattu 29.5.2020.
  5. Miller, Chuck: Alan Parsons: If You Believe in the Power of Magic (Parsonsin verkkosivuilta arkistoitu versio) Goldmine Magazine. lokakuu 2005. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  6. Davies, Paul: Alan Parsons EXCLUSIVE: Legend reveals what The Beatles and Pink Floyd were REALLY like Express. 5.10.2017. Lontoo: Northern & Shell. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  7. The Alan Parsons Project: Discography. AllMusic. Viitattu 3.10.2020.
  8. Greco, Ralph: The Eric Woolfson Interview Vintage Rock. 2009. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  9. Gold/Platinum (Hakusana ”Alan Parsons”.) Music Canada. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  10. GOLD-/PLATIN-Datenbank (Hakusana ”Alan Parsons”.) Bundesverband Musikindustrie. Viitattu 17.2.2020. (saksaksi)
  11. Gold & Platinum (Hakusana ”Alan Parsons”.) Recording Industry Association of America (RIAA). Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  12. BRIT Certified – Explore UK music's top selling artists (Hakusana ”Alan Parsons”.) British Phonographic Industry. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  13. FAQ – Your questions answered! The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  14. a b Timeline The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  15. Adams, Bret: Keats: Keats (”Parsons produced Keats, but the songs are slicker than the more musically and lyrically adventurous Alan Parsons Project albums. That's saying something considering the highly polished sonic glaze Parsons gave his own work.”) Allmusic. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  16. a b Paul, George A.: Alan Parsons on 35+ Years of ‘Eye in the Sky,’ Proper Speaker System Setup and His New Album (Q&A) Rock Cellar Magazine. 9.8.2018. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  17. Greco, Ralph: The Eric Woolfson Interview Vintage Rock. 2009. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  18. Wessman, Jaan: ALAN PARSONS: A Valid Path. Soundi 10/2004, 22.5.2007. Viitattu 30.8.2020.
  19. Alan Parsons bio – 14. Q. Can I use Alan's music for my "school project"/home movie/short films for private showing etc? Alan Parsons Music, arkistoitu 16.2.2014. Viitattu 21.8.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]