Akusilaos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akusilaos (m.kreik. Ἀκουσίλαος; 500-luvun eaa. jälkimmäinen puoli) oli antiikin kreikkalainen logografi ja mytografi, eli historiallisten seikkojen ja myyttien kokoaja ja muistiinmerkitsijä. Hän oli Kabaan tai Skabraksen poika ja kotoisin Argoksesta. Jotkut ovat lukeneet Akusilaoksen Kreikan seitsemän viisaan joukkoon.[1]

Sudan mukaan Akusilaos kirjoitti genealogioita eli sukuluetteloita.[2] Häneltä mainitaan genealogioita kolme kirjaa, ja ne olivat enimmäkseen Hesiodoksen teosten käännöksiä proosamuotoon.[1] Akusilaos itse sanoo käyttäneensä lähteinään pronssitauluja, jotka hänen isänsä oli kaivanut maasta pihaltaan.[2] Useimpien muiden logografien tapaan Akusilaos kirjoitti joonialaisella murteella.[1]

Akusilaoksen teoksista on säilynyt vain katkelmia; niitä on koottu muun muassa esisokraatikkojen katkelmien kokoelmaan Die Fragmente der Vorsokratiker. Platon on varhaisin kirjailija, joka mainitsee Akusilaoksen.[3] Myöhempinä aikoina Akusilaoksen nimissä kulki teoksia, jotka olivat kuitenkin epäperäisiä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 18. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b Ακουσίλαος Suda On Line: Byzantine Lexicography. The Stoa Consortium. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
  3. Platon: Pidot 178b.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]