Akselin ja Elinan häävalssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akselin ja Elinan häävalssi on kapellimestari Heikki Aaltoilan säveltämä hidas valssi, joka on eräs suomalaisten suosikkihäävalsseista. Aaltoila sävelsi kappaleen alun perin taustamusiikiksi Edvin Laineen elokuvaan Täällä Pohjantähden alla, joka valmistui vuonna 1968.[1] Valssi soi elokuvassa taustalla tarinan päähenkilöiden Akseli Koskelan ja Elina Kivivuoren hääkohtauksessa sekä uudelleen elokuvan loppukohtauksessa.

Kappale oli alkujaan instrumentaalinen eikä siihen kuulunut sanoitusta. Sellaisena Aaltoila levytti sen oman orkesterinsa kanssa vuonna 1968. Hän suostui kuitenkin myöhemmin kirjoittamaan siihen myös sanat.[1] Täällä Pohjantähden alla -elokuvan jatko-osassa, vuonna 1970 valmistuneessa elokuvassa Akseli ja Elina kappale kuullaan Erkki Junkkarisen laulamana.[2] Sittemmin kappaleen ovat levyttäneet niin instrumentaalisena kuin laulettunakin useat artistit, muun muassa Tapani Kansa vuonna 1982.[1]

”Akselin ja Elinan häävalssilla” on aloitettu tanssi myös tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla.[3]

Helsingin Sanomat pyysi keväällä 2009 lukijoitaan nimeämään oman ”onnen laulunsa”, ja yli 800 ehdotetun kappaleen joukossa ”Akselin ja Elinan häävalssi” oli yksi 35:stä eniten mainintoja saaneesta[4][5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c 17. Akselin ja Elinan häävalssi Iltalehti. Alma Media. Arkistoitu 29.11.2013. Viitattu 30.11.2013.
  2. Akseli ja Elina (1970): Musiikki Elonet.fi. Viitattu 15.9.2014.
  3. Ervasti, Antti: Akselin ja Elinan häävalssi kutsuu tanssiin Verkkolehti Kaleva.fi. 6.12.2008. Kaleva Oy. Viitattu 30.11.2013.
  4. Kotirinta, Pirkko: 35 ehdokasta suomalaiseksi onnen lauluksi. Helsingin Sanomat, 31.5.2009. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  5. Kotirinta, Pirkko: Onni on laulu ja laulaminen. Helsingin Sanomat, 31.5.2009. Artikkelin maksullinen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]