Akebono Tarō

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Akebono Tarō

Akebono Tarō (jap. 曙 太郎, 8. toukokuuta 1969 Waimanalo, Havaiji – huhtikuu 2024[1]), alun perin Chadwick Haheo Rowan, oli yhdysvaltalaissyntyinen sumopainija. Havaijilla syntynyt Akebono oli ensimmäinen ulkomaalainen, joka saavutti suurmestarin eli yokozunan arvon. Akebono voitti urallaan 11 mestaruutta. Hänen aktiiviuransa kesti vuodesta 1988 vuoteen 2001.[2][3] Akebonon kamppailu japanilaisia veljeksiä Takanohanaa ja Wakanohanaa vastaan kasvatti sumon suosiota 1990-luvulla.

Rowan vietti lapsuutensa Havaijin Oahun saarella ja pääsi lukioon koripallostipendillä. Alle vuoden päästä hän kuitenkin keskeytti opintonsa, koska hänellä oli erimielisyyksiä valmentajansa kanssa eikä hän viihtynyt oppitunneilla. Vuonna 1988 hän noudatti isänsä neuvoa ja tapasi havaijilaisen Jesse Kuhauluan, joka oli japanilaisen sumotallin vetäjä. Kuhaulua oli entinen sumopainija, joka oli nimellä Takamiyama noussut sumon mestariksi eli ōzekiksi. Hän sai taivuteltua isokokoisen Rowanin liittymään talliinsa.[2]

Ensimmäisen puolen vuoden ajan Rowanilla oli valtava koti-ikävä, ja hän itki melkein joka ilta. Hän osasi japania heikosti, eikä sopeutunut helposti tallikavereidensa joukkoon. Harjoituksissa Rowan kuitenkin osoittautui uskomattoman voimakkaaksi, mutta 204-senttisenä ja 225-kiloisena hänellä oli ongelmia säilyttää tasapainonsa kamppailuissa.[2]

Sitkeällä harjoittelulla Rowan kehitti vähitellen tekniikkaansa ja taitojaan, ja maaliskuussa 1988 hän teki ensiesiintymisensä ammattimaisen sumon piirissä. Rowan otti ottelunimekseen Akebono (Aamunkoitto). Hän eteni nopeasti alasarjojen läpi, tehden matkan varrella useita ennätyksiä. Vuonna 1990 Akebono nostettiin ylimpään sarjaan (makuuchi), jossa menestys oli aluksi keskinkertaista.[2]

Vuonna 1992 Akebonon onni kääntyi. Toukokuussa hän voitti ensimmäisen ylimmän sarjan mestaruutensa, ja hänet ylennettiin ōzekiksi. Akebono voitti myös marraskuun turnauksen ja heti perään vuoden 1993 tammikuun turnauksen. Tämän turnausvoiton jälkeen Akebono sai yokozunan arvon. Hän oli saavuttanut sumon ylimmän arvon vain 30 kilpailun jälkeen, mihin kukaan ei ollut aiemmin pystynyt.[2]

Seuraavista kahdeksasta turnauksesta Akebono voitti neljä, ja hän saavutti erinomaiset tulokset myös muissa. Vuoden 1994 keskivaiheilla loukkaantumiset alkoivat kuitenkin vainota häntä, ja hänen oli jätettävä väliin yhä useampia turnauksia. Vastoinkäymisistä huolimatta Akebono jatkoi uraansa. Hän lopetti uransa vuonna 2001, voitettuaan sumon ylimmällä sarjatasolla yhteensä 11 mestaruutta ja 566 ottelua. Akebono ei onnistunut saavuttamaan yhdessäkään turnauksessa täydellistä zenshō-yūshō-suoritusta eli 15 otteluvoittoa, mutta neljässä turnauksessa hän voitti 14 turnauksen 15 ottelustaan.[2]

Akebono toimi kilpauransa jälkeen kaksi vuotta entisen tallinsa valmentajana. Sen jälkeen hän otteli erilaisten itsepuolustuslajien otteluissa ja toimi satunnaisesti showpainijana. Vuonna 1996 Akebono sai Japanin kansalaisuuden ja muutti viralliseksi nimekseen Akebono Tarō.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. McCurry, Justin: Pioneering Hawaiian-born sumo champion Akebono dies aged 54 The Guardian. 11.4.2024. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Akebono Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc.. Viitattu 21.4.2020. (englanniksi)
  3. Rikishi Profile - Akebono Nihon Sumo Kyokai Official Grand Sumo Home Page. Viitattu 21.4.2020. (englanniksi)