Akateeminen skeptisismi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Akatemialainen skeptisismi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akateeminen skeptisismi (akatemialainen skeptisismi; m.kreik. Ἀκαδημικοί (σκεπτικοί), Akadēmeikoi (skeptikoi), ”Akatemialaiset (skeptikot)”)[1][2] viittaa antiikin aikaisen skeptisismin suuntaukseen, joka vaikutti Platonin Akatemiassa noin vuodesta 265 eaa., jolloin Arkesilaoksesta tuli koulun johtaja, noin vuoteen 90 eaa., jolloin Antiokhos Askalonlainen hylkäsi skeptisismin. Akatemian historiassa sen skeptisistisiä kausia kutsutaan myös keskimmäiseksi ja uudeksi Akatemiaksi.[3][4]

Akatemialaiset skeptikot katsoivat pyrrhonististen skeptikoiden tavoin, että tieto on mahdotonta, eikä ihminen voi tietää mitään varmuudella. Vaikutelmista ei voi sanoa, ovatko ne tosia vai epätosia. Sen sijaan niillä on erilaisia todennäköisyyksiä ja siksi niihin liittyy eri määrä luottamusta, mikä mahdollistaa inhimillisen toiminnan. Koulu tunnetaan hyökkäyksistään stoalaisuutta vastaa ja erityisesti stoalaisen niin kutsuttujen kataleptisten vaikutelmien olemassaolon kieltämisestä.[5][6]

Merkittävimmät akatemialaiset skeptikot olivat Arkesilaos ja Karneades. Akateeminen skeptisismi voidaan lukea yhdeksi hellenistisen filosofian koulukunnista.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalainen filosofinen skeptisismi sai alkunsa Pyrrhonista, joka eli noin vuosina 360–270 eaa.[8] Hänestä itsestään tiedetään vain vähän, mutta hän vaikutti skeptisismiin sekä Akatemiassa että erityisesti Ainesidemoksen myöhemmin perustamassa pyrrhonistisessa skeptisismissä, joka jopa omaksui Pyrrhonin nimen. Kaikille antiikin aikaisille skeptikoille oli yhteistä se, että he kielsivät varman tiedon mahdollisuuden ja katsoivat, että meidän tulee tämän vuoksi omaksua epokhē, arvostelmista pidättäytyminen.

Arkesilaos ja keskimmäinen Akatemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkesilaos ja Karneades. Kuvitusta Ciceron teokseen Academica (Johann August Goerenzin toimittama laitos vuodelta 1810).

Arkesilaoksesta tuli Akatemian johtaja noin vuonna 273 eaa. Tuolloin hän omaksui skeptisismin Akatemian keskeiseksi opiksi ja platonismin keskeiseksi sisällöksi.[9] Arkesilaos ei itse kirjoittanut teoksia,[5] ja hänen oppinsa tunnetaan pelkästään muiden kirjailijoiden kautta.[10]

Arkesilaos sai skeptisismiinsä hyvin todennäköisesti vaikutteita Pyrrhonilta. Tämän lisäksi hänen ajattelunsa perustui mahdollisesti Platonin varhaisten aporeettisten sokraattisten dialogien piilevään skeptisismiin ja ainakin Sokrateen käyttämän dialektisen niin kutsutun sokraattisen menetelmän antamaan esimerkkiin. A. A. Longin mukaan Arkesilaoksen voidaan katsoa päivittäneen Sokrateen menetelmän 200-luvulle eaa.[5]

Arkesilaokseen saakka Akatemia oli hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaiken ykseys on löydettävissä, ja tämän avulla voidaan edelleen saavuttaa varmuus tiedosta. Arkesilaos sen sijaan hyökkäsi juuri kaikenlaista varmuuden mahdollisuutta vastaan. Akateemiset skeptikot katsoivat, että Sokrates katsoi ”tietämättömyyttään” (”tiedän, etten tiedä mitään”) korostaessaan, ettei mitään voida tietää. Näin myöhempi Akatemia tulkitsi hänet skeptikkona. Arkesilaos meni kuitenkin vielä Sokratesta pidemmälle ja kielsi jopa tämän sokraattisen varmuuden minimin: hänen mukaansa emme voi tietää edes sitä, tiedämmekö vai emme. Näin Arkesilaos halusi korvata edeltäneen Akatemian dogmaattisen platonismin skeptisismillä, jonka esikuvaksi hän laittoi juuri Sokrateen.[5][11][12]

Arkesilaos siis kielsi kaiken tiedon mahdollisuuden.[5] Akatemialaiset skeptikot eivät kuitenkaan vaikuta epäilleen totuuden olemassaoloa sinällään, ainoastaan kykyämme saavuttaa totuutta. Siksi kaikista arvostelmista oli pidättäydyttävä (epokhē). Arkesilaos oli todennäköisesti ensimmäinen, joka argumentoi tällaisen arvostelmista pidättäytymisen puolesta.[12]

Tiedon mahdollisuuden kieltäessään Arkesilaos samalla hyökkäsi kaikkia dogmaattisia tietoväitteitä kohtaan. Erityisesti hän hyökkäsi Akatemian kilpailijoita stoalaisia ja näiden havainto- ja tietoteoriaa vastaan. Stoalaisilla oli oppi niin kutsutuista kataleptisista vaikutelmista (fantasia kataleptikē). Opin mukaan on olemassa vaikutelmia, jotka ovat niin vahvoja ja selviä, että niitä voidaan pitää perustana varmalle tiedolle. Arkesilaos pyrki kääntämään stoalaisten omat argumentit näitä itseään vastaan: hänen mukaansa kataleptisia vaikutelmia ei ole olemassa, ja niin stoalaisten omilla perusteilla ja kriteereillä päädytään skeptisismiin, koska ei ole olemassa mitään vaikutelmia, jotka tarjoaisivat varman pohjan tiedolle.[5][6]

Arkesilaos käytti opetuksessa dialektista menetelmää, jossa oppilas esitti stoalaisilta peräisin olevia dogmaattisia väittämiä, joita vastaan Arkesilaos itse esitti yhtä vahvoja vastaväitteitä. Tarkoitus oli tuottaa argumenttien tasapeli, josta epokhē näin seurasi.[12] Koska skeptikot käyttivät stoalaisia vastaan argumentoidessaan usein näiden omia ajatuksia ja käsitteitä, skeptikot vaikuttavat kannanotoissaan helposti dogmaattisilta, mutta tosiasiassa kyseessä on lähinnä poleeminen argumentointi, ei koulukunnan omien kantojen esittäminen.[13]

Joskus on ehdotettu, että koko Arkesilaoksen skeptisismi olisi itse asiassa suunnattu lähinnä stoalaisuutta ja muita koulukuntia vastaan, kun taas hänen varsinainen ajattelunsa olisi perustunut puhtaaseen platonismiin. Suurin osa tutkijoista on kuitenkin hylännyt tämän näkemyksen.[5]

Karneades ja uusi Akatemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karneades. Roomalainen kopio Ateenan Agoralla olleesta patsaasta, noin 150 eaa. Glyptothek, München.

Karneades oli Arkesilaoksen merkittävin seuraaja.[5] Hänet tunnetaan muun muassa Roomassa pitämistään esityksistä, jossa hän argumentoi peräkkäisinä päivinä menestyksekkäästi oikeudenmukaisuuden puolesta ja sitä vastaan.[6]

Karneadeen maltillinen skeptisismi edusti akatemialaisen skeptisismin seuraavaa vaihetta. Karneadeen mukaan se sai kiittää olemassaolostaan stoalaista Khrysipposta, joka oli tämän päävastustaja. Karneadeskaan ei jättänyt jälkeensä kirjoituksia. Hänen ajattelunsa tunnetaan ennen kaikkea häntä seuranneen Kleitokmakhoksen sekä Ciceron kautta.[6]

Karneades jakoi sen Arkesilaoksen näkemyksen, että tieto on mahdotonta. Siksi viisaan tulee valita epokhē eli arvostelmista pidättäytyminen. Hän esitti stoalaisten katalepsis-käsitettä vastaan oman näkemyksensä akatalepsiasta, ja kielsi kaikki välttämättömät yhteydet havaintojen ja niiden kohteiden välillä.[14] Kaikki havaintomme ovat suhteellisia ja kertovat meille vain, miltä asiat vaikuttavat meille, eivät sitä, miten asiat ovat. Kokemus osoittaa, ettei ole olemassa tosia vaikutelmia. Ei ole olemassa yhtään mielikuvaa, joka ei voisi pettää; on mahdotonta erottaa todet ja epätodet vaikutelmat toisistaan; tämän vuoksi stoalaisesta ajatuksesta kataleptisista vaikutelmista tulee luopua. Näin ei ole olemassa mitään totuuden arviointiperustetta. Karneades hyökkäsi myös stoalaista fysiikkaa vastaan.[15]

Karneades kuitenkin vältti täydellisen skeptisismin opillaan todennäköisyyksistä tai vakuuttavuudesta (pithanon).[6] Hänen mukaansa vaikutelmat eivät ole koskaan tosia, ainoastaan todennäköisiä. On kuitenkin olemassa eriasteista todennäköisyyttä ja näin erilaisia uskomuksen omaamisen asteita. Tämä mahdollistaa elämän käytännössä.[3][14]

Filon ja Antiokhos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filon Larissalainen aloitti suuntauksen, jossa Akatemian oppeja harkittiin uudelleen ja alettiin yhdistämään niitä muihin samaan aikaan vallalla olleisiin ajatuksiin.[14] Hänen ajattelunsa voidaan nähdä reaktiona keskimmäisen ja uuden Akatemian skeptisyyteen ja tiedon kieltämiseen ja suuntautuneen ennemmin Platonille tyypilliseen dogmatismiin.[16] Filon pyrki osoittamaan, etteivät Karneadeen näkemykset olleet ristiriidassa Platonin ajatusten kanssa, ja että näennäinen vihamielisyys platonistien ja stoalaisten välillä johtui siitä, että nämä koulukunnat esittivät argumenttejaan eri näkökulmista.[14]

Filonin ajan Akatemian synkretismi vaikutti Antiokhos Askalonlaisen eklektisen keskiplatonismin syntyyn. Siinä skeptisismi hylättiin kokonaan.[14]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epokhē[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diogenes Laertioksen mukaan Arkesilaos keksi epokhēn eli arvostelmista pidättäytymisen käsitteen.[17] Arvostelmista pidättäytyminen oli kaikille skeptikoille yhteinen päämäärä, mutta perusteet siihen pyrkimiseksi erosivat: akateemiset skeptikot ja kenties vielä Ainesidemoskin vaikuttavat suhtautuneen epokhēhen dogmaattisemmin päämääränä sinänsä, kun taas myöhemmille pyrrhonisteille, erityisesti Sekstokselle, varsinainen päämäärä oli mielenrauha (ataraksia), ja epokhē oli lähinnä menetelmä tämän saavuttamiseksi.[12]

Eulogon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohtuullisuus tai järkevyys (eulogon) toimi selityksenä sille, miksi viisas voi olla onnellinen ja toimia, vaikka hänellä ei ole tietoa. Yleinen käsitys esimerkiksi stoalaisilla oli, että viisaus, onnellisuus ja tieto liittyvät yhteen. Lisäksi stoalaisten vastaväite skeptisismille oli se, ettei skeptikko voi edes toimia jokapäiväisessä elämässään, sillä toimintaa vaatii joidenkin asioiden hyväksymistä ja uskomuksia. Siksi käsitysten poistaminen poistaa myös toiminnan mahdollisuuden (apraksia).[13][4]

Sekstos Empeirikoksen mukaan Arkesilaos katsoi, että arvostelmista pidättäytyvä viisas kuitenkin säätelee toimintaansa yleisen kohtuullisuuden tai järkevyyden periaatteen mukaan ja toimii näin oikein ja on samalla onnellinen.[18][4] Arkesilaokselle eulogon oli epokhen seuraus eikä voinut olla olemassa ilman sitä.[13]

Pithanon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todennäköisyys tai vakuuttavuus (pithanon) toimi tunnusmerkkinä, joiden perusteella vaikutelmia voitiin arvioida, vaikka tieto niiden totuudesta ei ollutkaan mahdollista. Ajatusta kehitti erityisesti Karneades, joka sovelsi kolmiosaista arviointiperustetta: hänen mukaansa vaikutelma voi olla todennäköinen itsessään; todennäköinen ja riitauttamaton (aistihavaintojen mukainen, ilman sen kanssa ristiriitaista aistihavaintoa); tai todennäköinen, riitauttamaton ja läpikotaisin tutkittu ja vahvistettu. Ensimmäisen asteen todennäköisyydessä vaikutelma vakuuttaa omilla ominaisuuksillaan; toisen ja kolmannen asteen todennäköisyys syntyy vertailtaessa vaikutelmaa muihin siihen liittyviin vaikutelmiin.[3][15]

Cicero käänsi pithanonin latinaksi ilmaisuilla probabile ja veri simile.[3] Nykyfilosofit ovat pitäneet ajatusta totuudenkaltaisuuden käsitteen edeltäjänä[19][20] ja Karneadesta varhaisena fallibilistisen tietoteorian kehittäjänä.[3]

Filosofit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akateemisia skeptikkoja olivat:

Keskimmäinen Akatemia

Uusi Akatemia

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Longin mukaan Arkesilaoksen voi katsoa palauttaneen filosofiaan sen kriittisyyden, jonka se oli hellenistisen filosofian aikana vaarassa menettää.[5]

Akatemialainen skeptisismi vaikutti pyrrhonismin syntyyn. Pyrrhonismin varsinainen perustaja Ainesidemos erosi Akatemiasta noin vuonna 90–80 eaa., Filonin ja Antiokhoksen aikana,[9] sen käännyttyä hänen mielestään skeptisismistä takaisin liiaan dogmaattiseen suuntaan. Vaikka hän otti opilleen nimen Pyrrhonilta, hän sai paljon vaikutteita akatemialaisesta skeptisismistä.[8] Myöhemmille pyrrhonisteille, kuten Sekstos Empeirikokselle, Arkesilaoksen varhainen akatemialainen skeptisismi näyttäytyi vielä lähes yhtäläisenä pyrrhonismin kanssa.[5]

Cicero opiskeli Akatemiassa Filonin ja Antiokhoksen aikana, mutta sai vaikutteita myös varhaisemmasta akatemialaisesta skeptisismistä. Häntä voidaan pitää itsekin eräänlaisena skeptikkona. Cicero kirjoitti akateemisesta skeptisismistä erityisesti teoksessaan Academica ja on samalla akatemialaisuuden merkittävimpiä lähteitä.[9][4][3] Ciceron kautta skeptisismi vaikutti myös muun muassa Augustinukseen, joka kuitenkin myöhemmin hylkäsi sen käännyttyään uusplatonismiin ja kristinuskoon, ja kirjoitti akatemialaista skeptisismiä vastaan teoksen Contra Academicos.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Burnyeat, Myles (toim.): The Skeptical Tradition. Berkeley, Los Angeles, London: University of California Press, 1983. ISBN 0-520-03747-2. (englanniksi)
  • Long, A. A.: Hellenistic Philosophy: Stoics, Epicureans, Sceptics. 2nd edition. Berkeley, Los Angeles: University of California Press, 1986. ISBN 0-520-05807-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: Ἀκαδήμεια A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi) Nimen Ἀκαδήμεια, Akademeia, adjektiivimuotoja ovat myös Ἀκαδημαϊκόι, Akadēmaikoi, tai Ἀκαδημιακόι, Akadēmiakoi.
  2. Liddell, Henry George & Scott, Robert: σκεπτικός A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  3. a b c d e f Vogt, Katja: Ancient Skepticism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 12.2.2013. (englanniksi)
  4. a b c d Thorsrud, Harald: Ancient Greek Skepticism The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 12.2.2013. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j Long, A. A.: Arcesilaus. Teoksessa Long 1986, s. 88–94.
  6. a b c d e Long, A. A.: Carneades. Teoksessa Long 1986, s. 94–106.
  7. Esim. Long (1986) esittelee hellenistisen filosofian esityksessään akatemialaisen skeptisismin pelkästään Arkesilaoksen ja Karneadeen henkilöiden kautta.
  8. a b Long, A. A.: Pyrrho and Timon – early Pyrrhonism. Teoksessa Long 1986, s. 75–87.
  9. a b c Burnyeat, M. F.: Introduction. Teoksessa Burnyeat 1983, s. 1–8.
  10. Cicero: Academica I.12, IV.24; Puhujasta III.18; Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit IV.28; Sekstos Empeirikos: Matemaatikkoja vastaan VII.150, Pyrrhonismin pääpiirteet I.233.
  11. Long, A. A.: The Socratic Legacy. Teoksessa K. Algra ym. (toim.): The Cambridge history of hellenistic philosophy, s. 617–641. Cambridge: Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-25028-5. (englanniksi)
  12. a b c d Sedley, David: The Motivation of Greek Skepticism. Teoksessa Burnyeat 1983, s. 9–30.
  13. a b c Couissin, Pierre: "The Stoicism of the New Academy". Teoksessa Burnyeat 1983, s. 31–64.
  14. a b c d e Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Greek Academy”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
  15. a b Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Carneades”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
  16. Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Philo of Larissa”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
  17. Diogenes Laertios (DL) IV.28.
  18. Sekstos Empeirikos: Matemaatikkoja vastaan VII.158.
  19. Niiniluoto, Ilkka: ”Truthlikeness”, Critical scientific realism, s. 64–78. Clarendon library of logic and philosophy. Oxford: Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-823833-9. (englanniksi)
  20. Niiniluoto, Ilkka: Verisimilitude. Teoksessa Sarkar, Sahotra & Pfeifer, Jessica (toim.): The philosophy of science: An encyclopedia 2: N–Z. New York: Routledge, Taylor & Francis Group, 2006. ISBN 041597710X. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bett, Richard (toim.): The Cambridge Companion to Ancient Scepticism. Cambridge: Cambridge University Press, 2010. ISBN 978-0-521-87476-2. (englanniksi)
  • Brittain, Charles: Philo of Larissa: The Last of the Academic Sceptics. Oxford Classical Monographs. Oxford University Press, 2001. ISBN 0198152981. (englanniksi)
  • Cicero, Marcus Tullius: Skeptisismin puolustus. Sisältää Academica prioran eli Luculluksen loppuosan kappaleet 64–148. Suomennos, johdanto ja selitykset Antti T. Oikarinen. Teoksessa Grahn-Wilder, Malin (toim.): Skeptisismi. Epäilyn ja etsimisen filosofia, s. 135–175. Helsinki: Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-396-2.
  • Hankinson, R. J.: The Sceptics. The Arguments of the Philosophers. London: Routledge, 1995. ISBN 0415047722. (englanniksi)
  • Sihvola, Juha (toim.): Ancient Scepticism and the Sceptical Tradition. Acta Philosophica Fennica 66. Helsinki: Societas Philosophica Fennica, 2000. (englanniksi)
  • Thorsrud, Harald: Ancient scepticism. Nide 5 / Ancient philosophies. Berkeley: University of California Press, 2009. ISBN 0520259823. (englanniksi)