Ajit Pai

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ajit Pai vuonna 2013

Ajit Varadaraj Pai (s. 10. tammikuuta 1973) on yhdysvaltalainen lakimies, joka on nimitetty Federal Communications Commission (FCC) -telehallintoviraston johtoon vuoden 2017 tammikuusta lähtien.

Ajit Pai syntyi Buffalossa ja kasvoi Parsonsissa Kansasissa. Hän vanhempansa ovat vuonna 1971 Yhdysvaltoihin muuttaneita intialaisia lääkäreitä.

Pai valmistui Harvardin yliopistosta 1994 suoritettuaan sosiaalitieteiden tutkinnon. Tämän jälkeen hän opiskeli Chicagon yliopiston oikeustieteen laitoksella ja valmistui tohtoriksi 1997. Pai muutti 1998 Washingtoniin ja meni työhön oikeusministeriön monopolien vastaiselle osastolle. Vuonna 2001 hän siirtyi Verizon Communicationsille. Huhtikuussa 2003 hänet nimitettiin Yhdysvaltain senaatin lakivaliokunnan neuvonantajan tehtäviin. Vuodesta 2007 hän on työskennellyt FCC:ssa lakineuvonantajana ja vuodesta 2011 presidentti Barack Obaman nimittämänä jäsenenä. Tammikuussa 2017 presidentti Donald Trump nimitti hänet FCC:n puheenjohtajaksi.

Kannanottoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paia on pidetty elinkeinoelämälle läheisempänä kuin muita FCC:n jäseniä.kenen mukaan?

Ensimmäisen linjapuheensa FCC:n jäsenenä Pai piti Carnegie Mellon -yliopistolla 2012. Hän kiinnitti huomion siihen, että telekommunikaatioalalta oli hävinnyt edeltävänä kolmena ja puolena vuotena 165 000 työpaikkaa. Pain mukaan ITC:n pitäisi olla talouden kasvun veturi ja FCC:n velvollisuus on kääntää trendi. Siksi FCC:n pitäisi toimia tehokkaammin yritysten tukena ja vähentää investointien sääntelyä.[1]

Pai on julkisesti vastustanut hanketta, jossa ehdotettiin, että FCC keräisi uutisia lehdistä, verkkosivuilta ja radiosta ja televisiosta ja analysoisi niitä tasapuolisuuden ja kattavuuden kannalta. Pain mielestä hallituksen tehtävä ei ole painostaa mediaa tiettyjen asioiden uutisointiin.[2] Lisäksi hän on arvostellut Indianan yliopiston hanketta, jossa tutkittiin "väärien ideoiden, vihapuheen ja propagandan" leviämistä tietoverkoissa. Pain mielestä veronmaksajien rahoja ei pidä käyttää mielipiteiden analysointiin ja poliittisten kantojen arviointiin.[3]

FCC:n johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FCC:n johdossa Pai lakkautti tutkinnan verkko-operaattorien ilmaisista nettiliittymistä.lähde?

Marraskuussa 2017 FCC kumosi säädöksen, jonka mukaan sama omistaja ei saanut omistaa samassa kaupungissa sanomalehden lisäksi televisio- tai radioasemaa.[4] Samassa kuussa FCC kumosi pääosan 2,25 miljardin dollarin tukiaisista, joilla köyhyysrajalla oleville tai intiaanireservaateissa asuville tarjottiin tuettuja puhelin- ja nettiliittymiä.[5][6]

14. joulukuuta 2017 FCC kumosi äänestyksessä nettineutraliteetin säännökset, jotka kielsivät palveluntarjoajia sulkemasta tiettyjä verkkosivustoja tai vaatimasta lisämaksua pääsystä tiettyyn sisältöön.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Ajit Pai  –  16.12.2017