Aivopieru

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aivopieru tarkoittaa tietynlaista inhimilliseen virheeseen toistuvassa tehtävässä johtavaa poikkeavaa aivotoimintaa[1][2] tai yleisemmin henkistä herpaantumista tai tehtävään liittyvää unohtamista. Henkilön puheita ja kannanottoja arvosteltaessa sanaa aivopieru käytetään joskus samassa merkityksessä kuin sanontaa päästää sammakko suustaan, mutta tällöin ilmaus on selvästi alatyylinen.

Tieteellinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivotutkija Tom Eichele osallistui Bergenin yliopistossa Norjassa kansainvälisen tutkijaryhmän työhön, jossa osoitettiin, että aivokuvista on tunnistettavissa virhettä ennakoivaa aivojen toimintaa jopa 30 sekuntia ennen, kuin tutkittu henkilö tekee virheen. Tutkijat epäilevät, että aivojen poikkeava toiminta johtuu niiden yrityksestä säästellä voimia siirtymällä vähemmän valppaaseen tilaan. Tutkijat julkaisivat tuloksensa 21.4.2008 tieteellisessä verkkojulkaisussa Proceedings of the National Academy of Sciences. Ryhmä nimesi ilmiön "epäsopivaksi aivotoiminnan muutokseksi" (engl. maladaptive brain activity change).[3]

Sanan käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa sanaa käytetään yleensä tarkoittamaan valitettavaa ja loppuun asti ajattelematonta toimintaa[4]. Philadelphia Flyersin puolustaja Denis Gauthierin mukaan aivopieru pääsee, kun joku "hetkeksi kadottaa loogisen järjenjuoksun...ja tekee jotakin tyhmää"[5].

Suomessa sanan käyttö vastaa sen käyttöä Yhdysvalloissa. Esimerkiksi valtiovallan aikeita rajoittaa alkoholin saatavuutta on luonnehdittu aivopieruksi viitaten samalla kokemuksiin kieltolaista[6].

Tutkivana journalistina työskentelevä Louie Pierson puolestaan esittää, että siinä missä onnettomuudet ovat ehkäistävissä, "aivopieruja ei voi ennakoida eikä ehkäistä ja että ne ovat yleismaailmallisia"[7].

Sanan alkuperästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana aivopieru (englanniksi brain fart) lienee johdettu vitsikkäästi sanasta aivomyrsky (engl. brainstorm)[8]. Toinen arvaus sanan alkuperästä on johdos sanasta aivoinfarkti (engl. "brain infarction"), mutta tätä ei voitane pitää kovin todennäköisenä. Mielikuvien tasolla suolistokaasun ja ontuvien ajatusten tahaton ilmoille päästäminen vertautuvat toisiinsa loppujen lopuksi aika luonnollisesti.kenen mukaan?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli englanninkielisessä Wikipediassa.

  1. Scientists decode brain farts: Up to 30 seconds before your goof, the brain starts acting abnormally 21.4.2008. MSNBC.
  2. Mind-Reading Hat Could Prevent Brain Farts 21.4.2008. Livescience.com.
  3. Eichele, Tom; et al. (21.4.2008). "Prediction of human errors by maladaptive changes in event-related brain networks". Proceedings of the National Academy of Sciences 105 (16): 6173–8. National Academy of Sciences. doi:10.1073/pnas.0708965105. PMID 18427123. 
  4. Lenerd, Kilian. "Start-ups wollen nicht behindert werden!", Die Welt, 6.9.2000.
  5. Zeisberger, Mike. "Gauthier claims spear was incidental contact", Toronto Sun, 28.4.2006.
  6. Inkinen, Sanna. "Alkoholinmyyntiin ehdotetut rajoitukset tyrmistyttävät: Aivopieru, joka johtaisi kotipolttoon ja Viron viinaralliin", Savon Sanomat, 21.8.2013
  7. Pierson, Louie. "Even animals have moments of absent mindedness", Sun Herald, 23.7.2003.
  8. Dalzell, Tom (2008). The Concise New Partridge Dictionary of Slang and Unconventional English. New York: Routledge, 88. ISBN 0-203-96211-7. 

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]